Sevilla

Teimme aamiaisen asunnolla ennen kaupunkiin lähtöä. V alkoi jo kyllästymään lähes joka-aamuiseen patonginsyöntiin ja minä olin nukkunut huonosti kipeän kurkkuni kanssa mutta jostain sitä suomalaista sisua saimme kaivettua ja jo kympin jälkeen suuntasimme kävellen kaupunkia kohti. Tein V:lle vihkoon mukaan Sevillan aarrejahdin jossa hänen tuli sekä suorittaa tehtäviä että löytää erinäisiä asioita tulevana 1,5 päivänämme Sevillassa. Bongauslistalla olivat mm. Mies ilman paitaa, kissa,  jäätelöä syövä nainen, Sevillan kotijoukkueen pelipaita.. ja tehtävinä esimerkiksi sanojen ”hola” ja ”gracias” sanominen tuntemattomalle sekä jäätelön syönti.

Jo aamu oli mukavan lämmin. Asuntomme sijaitsi aivan Alameda de Hercules -aukion nurkalla joka etenkin ilta-aikaan heräsi oikein kunnolla henkiin – lapset leikkivät leikkipuistossa (paikalliset viihtyvät varjossa) ja ravintolat ja pienet viinibaarit aukeavat vasta klo 19 aikaan. Puiston läpi kävellessä valitsimme ”uuden” pienen kadun jolla kävelisimme keskustaa kohti. Valinta osoittautui hyväksi ja pysähdyimme kahteen vanhanliiton levykauppaan. Ostin perheelle tuliaiseksi cd-levyn ja näen jo mielessäni kuinka isäpuoleni kuuntelee tuota autossa 🙂 Edullisia vinyylilevyjä olisi ollut myös paljon mutta valikoima oli hieman liian pop.

Keskustassa kaupat olivat jo ehtineet aueta. Sain (shoppailua kaihtavan) lapseni vielä näin aamupäivästä kenkäkauppaan ja löysimmekin onneksi Foot Stopista makeat uudet tennarit hänelle.

Marcuksen oli tarkoitus lähteä illalla Sevillan paikallispeliin ja sai onneksi jo aamulla kuulla ettei lippuja ole enää paljoa vapaana. Yksittäisiä lippuja oli vielä saatavilla stadionilta, jonne hän suuntasikin meidän kävellessä Plaza de Españaa kohti.

Sevillassa on hurjan helppo liikkua lapsen kanssa. Ihailimme Sevillan kevyenliikenteen väyliä ja modernia raitiovaunua. Kiskot ovat miltei huomaamattomat ja kiinnitimme huomiota että moni kävelee tiellä, aivan keskellä katua, jossa lähes äänetön ratikka ajaa. Myös raja jalkakäytävän ja pyöräkaistan välillä oli ”vain” pyöreitä metallimerkkejä maassa, jota emme alkuun huomanneet, sillä olemme tottuneet Tukholman oikein hyvin merkittyihin pyöräilykaistoihin. Ymmärsimme olla mahdollisimman varovaisia liikkuessamme sillä osalla pyöräilijöistä todella oli paljon vauhtia. Varovaisuutta siis mukaan! 🙂

Plaza de España on kaunis. Vehreä puisto, kauniit rakennukset ja suihkulähde keskellä Plazaa ovat näkemisen arvoisia. Missasimme tällä reissulla (vasta 16 vrk päästä avautuvan) Isla Magica -huvipuiston ja koska lapsi toivoi Plazalla soutuveneen vuokrausta, oli tuo erinomainen tilaisuus toteuttaa hänen toiveensa. Eihän tuo soutuveneellä Plazaa ympäri soutaminen huvipuistolaitteita kuulemma voita mutta siitäkin huolimatta lapsi nautti ja itse ihastuin jälleen ajatukseen, että lapseni rakastaa tehdä myös näitä yksinkertaisia, hyödyllisiä asioita. Hän oli se joka venettämme souti, on nimittäin oppinut taidon jo aiemmin kesäleirillä. Soutaminen muiden turistien ja näköjään sellaisten soutajien keskellä jotka eivät aiemmin olleet soutaneet, ei ollut helppoa. V oli ainoa lapsi joka souti venettä Plazalla ja väisteli aikuisten soutamia, hieman ongelmissakin olleita veneitä taitavasti. Muistoksi V sai pienen rakon sormeensa, onnistuneen kokemuksen ja iloisen mielen 🙂

Marcus poikkesi (Euroopan kolmanneksi suurimpaan) katedraaliin, kiipesi kellotorniin ja ihaili yli 30-kappelista katedraalia. Palatsi Alcazar oli myyty loppuun jo ennakkoon ja täten tuo palatsi jäi kokematta Granadan Alhambran tavoin.

Lapsen kanssa kävelimme rauhallisesti smoothielle ja limulle kahvilaan ja odottelimme Marcusta. Yhdessä nousimme Las Setasin näköalatasanteelle, nousu maksoi 3 e/hlö, ja oli tuon rahan arvoinen 🙂 maisemat  olivat kauniit.

Vietimme pojan kanssa iltaa asunnolla ja kävimme läpi hänen Sevillan aarrejahtiaan. Vain kaksi kohtaa oli ruksaamatta ja näihinkin hän sai rastit lähtöaamuna 🙂 pieni palkintokin on luvattu. Yöllä heräsin toisinaan kurkkukipuun ja toisinaan rankkasateeseen. Meidän oli aika lähteä ajamaan aamupäivällä kohti Setinel de las Bodegasia ja aurinkorannikkoa.

Sevilla oli hieno kokemus. Ollessamme asteet nousivat +24 celsiukseen ja mietimme niitä kesäkuukausia, jolloin kaupungissa asteet saattavat nousta jopa yli +40 celsiukseen. Matkamme ajankohta oli (ainakin paljon kävelyn kannalta) siis mitä mainioin! 🙂

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *