Suomen kieli kateissa

Tämä teksti sisältää omia mielipiteitä ja kokemuksia koskien äidinkielen opintoja, joita lapsi ei ole Tukholmassa saanut lainkaan. Teksti sisältää myös hitusen turhautumista, paljon yritteliäisyyttä, pompottelua ja tämän hetkisen tilanteen – ilman ratkaisua.

Pohjustan, että olen itse aina ollut kiinnostunut äidinkielestäni. Minulle on ollut aina itsestäänselvyys se, että puhun lapselleni äidinkieltäni, jotta hänellä on parhaat edellytykset oppia ja käyttää kieltä. On erittäin tärkeää kielellisen kehityksen kannalta että vanhempi puhuu lapselle omaa kieltään, vaikka perheessä olisikin useampi kieli käytössä – myönnän että totta kai toisinaan otamme parit lauseet englanniksi, mutta yleisesti ja yli 99% kaikki kommunikaatio minun ja V:n välillä käydään suomeksi. Mikäli vanhempi ei ole natiivi toisessa kielessä, on erittäin paljon arvokkaampaa ja lapsen maailmaa (ja vaikkapa koulumenestystä) tukevaa, että vanhempi keskittyy käyttämään vain omaa kieltään lapselle.

Muutimme Tukholmaan ja tuo oli suuri muutos – lapsen elämässä koko maa, ympäristön kieli ja kavereiden kieli vaihtuivat. Tiedustelin koululta suomen kielen tuntien mahdollisuutta ja minulle kerrottiin, että tätä olisi tullut hakea jo aiemmin (jolloin emme olleet vielä tietoisia että saamme koulupaikan tästä koulusta). Tiedossani oli, että pieni tauko äidinkielen opetuksesta ei välttämättä tekisi hallaa, mutta sitäkään ei silti suositella, sillä lapsen (äidinkielen) kielitaito kehittyy koko ala-asteen ajan!

Tukholman kaupungin verkkosivuilta selvisi, että suomen kieli on yksi Tukholman alueen vähemmistökielistä. Hienoa, ajattelin, ja ajattelin myös että otan tästä lisää selvää kun ”ehdin” – syksy ja talvi oli haastavaa aikaa ja koska lapsen kaveripiiri alkoi  muodostua oikeastaan vasta viime joulun aikaan, joten en halunnut vaatia lapselta lisätunteja mahdollisesti toisella koululla, pari kertaa viikossa.

Kevättalvella 2019 otin yhteyttä lapsen kouluun ja tiedustelin mahdollisuutta saada suomen kielen tunteja seuraavalle vuodelle. Nyt olin hyvissä ajoin liikkeellä! Mutta vastaus, se oli harmillinen: kansainvälisen koulun budjetti ei taivu ensi lukuvuonna siihen, että koulu järjestäisi äidinkielen opintoja omalla koululla tai lähikoululla. Käytännössä tämä tarkoittaa, että vanhemman tulee hankkia opetus itse.

Kesällä otin jälleen yhteyttä kouluun, mutta myös Tukholman alueen koulupalveluiden neuvontaan. Kuulin, että kansainvälisellä koululla saattaa olla poikkeusoikeus olla tarjoamatta minkäänlaista äidinkielen opetusta, mutta varmaa kantaa tähän en saanut (tai löytänyt myöskään netistä). Koulupalveluiden neuvonta suositteli edelleen pyytämään apua koululta, sillä asiaa tulisi hoitaa ensisijaisesti koulun kanssa.

Pyysin apua koululta jälleen kerran. Poikkesin koululle eräänä aamuna ja sain ystävällisen vastaanoton, mutta myös vastauksen ”emme voi auttaa”. Allekirjoittanutta alkoi tässä vaiheessa hieman hermostuttamaan, mutta en osoittanut tätä koululle käynnilläni.

Seuraavaksi soitin jälleen Tukholman koulupalveluiden neuvontaan, josta sain niin ihanaa palvelua, että en meinannut uskoa sitä todeksi: puhelun aikana ei selvinnyt, onko kansainvälisellä koululla poikkeusoikeus olla auttamatta vähemmistökieltä koskevien äidinkielen opintojen hankkimisessa, mutta minulle luvattiin palata asiaan sähköpostitse.

Vastaanotin parin viikon kuluttua sähköpostin, jossa kanssani asioinut nainen pahoitteli, että ei saanut vahvistusta asiaani kuluneena kahtena viikkona, mutta suositteli kääntymään Skolverketin puoleen. Näin tein ja lähetin sähköpostia Kungsholmenille Skolverketiin, vastaanottamatta toistaiseksi vastausta asiaani.

Minulle on selvinnyt, että Uppsalassa (noin 70 km päässä) toimii Suomi-koulu, ainakin parina viikonloppuna kuukaudesta. Tätä en tällä hetkellä kuitenkaan pidä vaihtoehtona meille. Etäkoulu netissä voisi myös olla mahdollinen, mutta myös käsittämätöntä: hankkia, järjestää, opettaa ja maksaa itse siitä, johon nelosluokkalaisella tulisi tässä asuinkunnassa olla mahdollisuus ilmaiseksi. Niin ristiriitaista.

Turhautuminen alkaa todella nostaa päätään. Erityisesti hankalaksi tilanteen tekee se, että lapsi tietää ja kertoo reippaasti jo itsekin, että ei osaa lukea suomea yhtä hyvin kuin englantia. Ja kyllä, me luemme suomeksi; luen ääneen ja lapselle ja lapsi lukee mielessään ja ääneen. Tässä vanhemmassa kirjoituksessa kerroinkin taannoin, kuinka onneksemme voimme käydä lainaamassa suomalaisia kirjoja täällä Tukholmassa Suomi-instituutin kirjastosta. Meillä saa myös pelata Fortnitea todennäköisesti enemmän kuin jos asuisimme Suomessa, sillä Fortnite on tärkeä kanava kavereiden kanssa keskusteluun, siinä pelaamisen ohella. V:lla ei ole suomenkielisiä kavereita Tukholmassa, joten olen iloinen, että suurimmaksi osaksi pelailu tapahtuukin suomalaisten kavereiden kesken :)

Neljäs kouluvuosi on käynnissä ja olemme edelleen ratkaisua vailla koskien äidinkielen opetusta. Tällä tavoin emme mielestäni voi pitkään elää, sillä tilanne on jo harmittava ja vain vaikeutuu entisestään, mikäli lapsi ei pikimmiten saa tarvitsemaansa opetusta. Lapsi ja hänen oikeutensa oppimiseen on minulle tärkeä asia, josta en haluaisi tinkiä lainkaan, ja täten meidän tulee tehdä hieman isompia ratkaisuja, jos emme saa tämän hetkiseen tilanteeseen pian selvyyttä.

Lisätietoja, uutisia ja uutta Vain Elämää -jaksoa odotellen,

Jenni