Suomi!

Lauantaina me matkattiin Suomeen. Hypättiin Södermalmilta klo 07:45 lähtevään Viking Graceen ja seisoimme kannella ensimmäisen 40 minuuttia Nackan maisemia katsellen. Spottasimme myös Kummelnäsin rannan, jossa ystäväperheen kanssa olemme viime viikonloppuina viihtyneet. Se  rannan, jossa ovat ne kauniit keltaiset puurakennukset.

Päivä laivassa meni yllättävän nopeasti aamiaisen jälkeen. Kaikki kuusi laukkua (!) olivat hytissä ja me sekä Tax Freessa, hytissä että laivan takaosassa aurinkoterassilla. Ja vitsit kuinka sinne paistoikin aurinko! Oli kuuma, baarimikko teki lapsellekin (lasten) drinkin ja ihmiset olivat iloisia.

Laivalla oli toki huomattavasti vähemmän väkeä kuin koskaan aiemmin. Erikoisjärjestelyjä oli lähes kaikessa; oli ohjeita kuinka testata Tax Freessa tuotteita (ei iholle, vaan ainoastaan paperiliuskoihin), maassa olevat tarrat muistuttivat turvavälien pitämisestä ja aamiainen ei ollut normaaliin tapaan Oscar-ravintolassa keulassa buffettina vaan keskiosan kahviossa ja yksittäispakattuna versiona sekä kokin tarjoilemina tuoretuotteina. Itse emme siis leikkeleitä ja puuroa saaneet ottaa. Kaikki toimi hyvin ja laivamatka oli mukava. Siisteys oli toki huipussaan myös ja en hetkeäkään epäillyt että sieltä erityisesti tauteja tarttuisi – samalla tavoin voi virus tarttua normaalilla kauppa-asioinnilla.

Illalla saavuimme Tampereelle, ystävän haettua meidät satamasta. Kassien kantaminen oli hieman raskasta ja säälitti, että lapsenkin kantamukset painoivat melkoisesti.

Tampereella on niin vehreää ja kaunista, että nautimme näinkin yksinkertaisista asioista ja lämpimistä päivistä nyt heti alkuun jonkin aikaa. Minnekään ei ole kiire (no, työt on tehtävä silti) ja päivät kuluvat melko verkkaisesti töitä tehden, oleillen ulkona puutarhassa ja rannoilla ja tavatessa ystäviä.

Ihanaa juhannusviikkoa!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *