Vappu 2020

Meillä on täällä Tukholmassa neljän naisen baking -kerho. Kolme meistä on tuntenut toisensa Tampereelta asti, vuodesta 2016, ja kukin vuorollamme ollaan siirrytty Tukholmaan töihin. Me kolme ja Anu – ja tietysti V – vietettiin vappua yhdessä Annilla Upplands Väsbyssä. Väsbyyn on aina mukava mennä, tulee kotoinen olo: siellä on rauhallista ja Annin luona vietin ensimmäisen Tukholman-viikkoni kesällä 2018, ennen oman asunnon saamista.

Anni oli tilannut meille seurapelejä, tehnyt simaa ja ostanut suomalaista makkaraa, koskenlaskijaa ja ruissipsejä. Tein hieman oikaisten perunasalaattia (pari Lidlin pyöreää perunasalaattipurkkia, keitettyjä perunoita lisäksi ja tilliä = voilá!), munkkitaikina kohosi liinan alla ja maisteltiin simaa. Anette oli vastuussa munkeista, joista tulikin oikein herkullisia.

Väsbyssä oli perinteinen vappusää: satoi vettä ja tuuli. Pelailtiin Kuumaa Perunaa, Jengaa ja Boom Boom Balloonia. Jälkimmäinen oli näin aikuiselle jännittävä, mutta hauska. Ilmapalloa tuli tökkiä kepeillä ja se jonka vuorolla ilmapallo rikkui, hävisi.

V järjesti meille aikuisille ihan älyttömän hauskaa tekemistä, jonka keksi edellisiltana. Hän teki puhelimella onnenpyörän ja kirjoitti siivuihin eri Fortnite-tanssien niniä. Pyöritimme pyörää vastavuoroin, saimme katsoa klipin tanssistamme ja tanssimme sen. V oli tuomari ja antoi tyyli- ja taitopisteet. Parasta oli että me kaikki aikuiset osallistuttiin ja kahden kierroksen jälkeenkin tuntui siltä, että olisi voinut tanssia vielä lisää 🙂

Mukavaa viikonlopun jatkoa! Allekirjoittanut puuhailee vielä tämän viikonlopun koulutehtävien parissa ja vihdoin alkoi myös ”kausityöni”, eli Kuhmoisten Satamakaupan (@satamakauppa) tuotteiden esille tuonti sosiaaliseen mediaan. Se on hauskaa ja näin korona-aikaan erityisen tärkeää, tuoda tuotteet ja kuulumiset suoraan sinne kotiin 🙂

perhe ruoka-ja-juoma ystavat-ja-perhe oma-elama
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *