Tyttöjen välisestä ystävyydestä ja tee itse maailman paras huulirasva!
Ystävät ovat elämän suola.
Eikäkun suolahan on epäterveellistä.
Ystävä on kuin villasukka, joka talvella lämmittää...
Voi järkytys, eihän tästä tule nyt mitään. Minä käytän kesälläkin villasukkia.
Hyvä ystävä on kuin vaniljantuoksuinen hunajahuulirasva.
Tällä hetkellä lähinnä totuutta. Siitä lähtien, kun tein tuota ihanuutta, olen tuntenut oloni orvoksi, jos huulirasvapurkkini on eri huoneessa, kuin minä.
Mies on olevinaan hauska ja sanoo, että tein niin huonoa huulivoidetta, että sitä pitää lisätä jatkuvasti. Minä sanon, että olen onnistunut tekemään täydellisen, superkosteuttavan ja vastustamattoman tuoksuisen tuotteen ihan itse, kotikeittiössä, ilman lisäaineita ja edullisesti. Näistä ainesosista olisi nimittäin riittänyt kokonaiselle komppanialle. En tosin ole ihan varma, käytetäänkö armeijassa huulirasvaa. Siksi jätin tekemättä isänmaallisen teon ja pojat jäivät ilman. (Jos jollekin varusmiehelle tuli nyt suru puseroon, muistutan, että minulta voi tilata tuotteita pientä korvausta vastaan laittamalla sähköpostia osoitteeseen essielovena@gmail.com.)
Palataan kuitenkin vielä hetkeksi ystävyyteen. Elämä on siunannut minua upeilla ihmisillä, joista joihinkin olen yhteydessä monta kertaa viikossa. On myös niitä, joita näen kerran kolmessa vuodessa, tai vieläkin harvemmin. Ystävän tuntee siitä, että vaikka viime tapaamisesta olisi vuosikausia, kun jälleen kohtaamme, tuntuu kuin olisimme tavanneet vasta eilen. Siksi ystäviä on mahdotonta laittaa arvojärjestykseen, koska rakkaus on aina kohteensa näköinen…
(Lapsena tätä on vaikea ymmärtää, koska ajattelu on vielä melkoisen mustavalkoista. Vasta nyt aikuisena olen alkanut miettiä, että kohtelin joskus todella huonosti erästä läheistä ystävääni varhaisteininä. NYT minua hävettää. Hän ei kenties muista koko asiaa. Mutta jos muistaa, pyydän nöyrästi anteeksi. Olin ilkeä ja kakaramainen tuolloin.)
Mennään asiaan.
ERY(Erittäin Rakas Ystävä) vietti syntymäpäiväänsä perjantaina. ERY tarvitsee toki RT-lahjan (Rakkaudella Tehdyn), joten kokosin hänelle paketin vaniljavartaloöljystä, (öljyn ohje on täällä,) hänen ihotyypilleen räätälöidystä puhdistusöljystä, (josta enemmän täällä,) ja huulirasvasta. Bonustuotteena on vielä kehittelemäni Rescue Remedy -salva, jolla voi hoitaa niin kuivat hiuslatvat, karheat kädet kuin kuivat jalatkin. Ohjeen kerron, kun ole päässyt perille oikeasta suhteesta mehiläisvahan ja kaakaovoin kanssa – jouduin lisäämään niitä kolme kertaa, kunnes saavutin haluamani koostumuksen…enkä ehtinyt sinä iltana keräämään apilankukkia. Grrr. Mutta kuten sanottu, siitä lisää tulevaisuudessa.
Huulirasvan perusohje
1 osa mehiläisvahaa
2 osaa öljyä
(1 tl glyserolia, apteekista)
(Muutama tippa eteeristä öljyä)
Laita öljy ja mehiläisvaha keraamiseen, teräs-, lasi- tai pyrexastiaan. (Koska tuskin haluat tehdä alkajaisiksi huulivoidetta komppanialle, 1 rkl mehiläisvahaa ja 2 rkl öljyä riitää mainiosti pariin pieneen purnukkaan.)
Laita sitten astia vesihauteeseen lämpimälle liedelle niin, ettei vettä pääse missään tapauksessa mehiläisvaha-öljyseokseen. Pisaraakaan!
Sekoittele rauhallisesti jonkin aikaa. Kun vesi kuumenee riittävästi (keittäminen ei ole tarpeellista, eikä suotavaa, koska siitä voi aiheutua roiskeita. Ja mehän emme halua vettä seokseen missään tapauksessa – vaikka se ei sekoittuisikaan joukkoon, homehtumisen riski on aina suurempi!) mehiläisvaha sulaa. Silloin seos on noin 65-asteista.
Yllä olevassa kuvassa mehiläisvaha EI ole sulanut. Alla olevassa kuvassa ON.
Ota astia vesihauteesta, sekoita vähän, jotta tulos on varmasti tasainen (lisää tässä vaiheessa glyseroli ja mahdolliset eteeriset öljyt) ja kaada valitsemiisi purkkeihin.
Anna jäähtyä ilman kantta, kunnes rasva kovettuu. Jääkaapissa siihen menee noin 10 minuuttia.
Näin helppoa se on!
Glyseroli lisää huulivoiteeseen kiitoa sekä kosteutta. Se on myrkytön ja öljymäinen neste, joka sitoo ilmasta kosteutta itseensä. Eteeriset öljyt tuoksuvat hyvälle ja niillä on myös hoitavia vaikutuksia. Esimerkiksi teepuuöljy ja eukalyptus hoitavat tehokkaasti rohtuneita ja tulehtuneita huulia, vanilja kosteuttaa ja laventeliöljy toimii luontaisena aurinkosuojana.
Luksushuulivoide ERY:lle ja vinkki huulikiillon valmistamiseen
Koska kyseessä todellakin on luksustuote, käytin kaikkia näitä.
Kuvasta puuttuu glyseroli, jonka äkkäsin vasta siinä vaiheessa, kun lämmitin öljyjä, mehiläisvahaa ja kaakaovoita…
(Vaikka tässä on monta ainesosaa, kaikkia ei missään tapauksessa ole pakko käyttää, jos suhteet vain säilyvät samoina. Vanilja- ja kardemummaöljyt voi korvata muillakin öljyillä ja eteerisiä öljyjä voi hyvin käyttää omien mieltymystensä mukaan.)
Tarvitset näitä:
10g (15ml, eli 1 rkl) mehiläisvahaa, raastettuna tai valmiina rakeina
10g (15ml, noita pyöreitä, lituskoja pellettejä oli vaikea mitata… 10 kpl vastasi kymmentä grammaa) kaakaovoita
10g (15ml) vaniljaöljyä (uutettu auringonkukkaöljyyn)
10g (15ml) neitsytkookosöljyä (päivä oli lämmin ja öljy juoksevaa)
10g (15ml) kardemummaöljyä (uutettu jojobaöljyyn samalla taktiikalla, kuin vaniljaöljykin. Käytin Egyptistä ostamiani kardemummapalkoja, jotka rouhin ensin ja uutin kuorineen päivineen)
1 tl glyserolia (en muistanut punnita!!!)
noin 15ml (en muistanut punnita tätäkään) juoksevaa hunajaa
5-10 tippaa (yhteensä) eteeristä kaneli- ja neilikkaöljyä
(Kuten huomaat, korvasin tässä reseptissä puolet mehiläisvahasta kaakaovoilla. Tulos on hieman pehmeämpi ja entistä kosteuttavampi näin.)
Sulata vesihauteessa mehiläisvaha, kaakaovoi sekä kookosöljy. Tuoksuöljyjen kuumentamista ei suositella, etteivät aromit haihdu (tosin olen huomannut joskus lämmittäesäni useampaan kertaan seosta, jonka koostumus on ollut liian ohut/paksu, etteivät ne ihan kamalan helposti haihdu).
Kun vaha on sulanut (kaakaovoi sulaa jo 36 celsiusasteessa), nosta astia hauteesta, anna jäähtyä pari minuuttia ja lisää sitten loput öljyt, glyseroli, hunaja ja eteeriset öljyt. Sekoittele koko ajan jäähtymisen ajan, kunnes koostumus alkaa olla vain juuri ja juuri valuvassa muodossa. Tämä siksi, että olen lukenut hunajan erottuvan helposti, jos seoksen kaataa liian lämpimänä purnukoihin.
Kaada säilytysrasioihin, tai kaavi lusikalla. Se ja sama muuten, mutta pinnasta tulee kauniimpi jos kaataminen onnistuu, kuten esimerkki osoittaa (toinen oikealta).
Anna jäähtyä ilman kantta huoneenlämmössä tai pikaisesti jääkaapissa.
”Mutta entäs tuo punainen huulikiilto?”
Värin lisääminen onnistuu melko helposti. Kaivoin ikivanhat, käytöstä poistamani huulipunat kaapin perukoilta ja niitä olikin jonkin verran.
Kun huulivoideseos oli vielä lämmintä, leikkasin veitsellä pienen palan punasta, jonka ajattelin toimivan parhaiten kiiltona. Kannattaa ottaa huomioon, että väri haalistuu jonkin verran, kun sen sekoittaa huulirasvaan, joten kovin vaaleaa väriä ei kannata valita. Minun valintani oli toinen vasemmalta.
Sekoitin seoksen ja punan pienessä muoviastiassa teelusikan varsiosalla, mikä ei ollut aivan helppoa. Rasva meinasi jähmettyä, ennen kuin olin saanut punan levittymään tasaisesti, joten ensi kerralla teen tämän siinä kattilassa, jossa sulatin ainekset. Keraamisena se pysyy lämpimänä melko pitkään ja katastrofin uhatessa voin laittaa sen hetkeksi takaisin vesihauteeseen.
Tässä vaiheessa keittiössä näytti tältä.
Loppujen lopuksi olen kuitenkin melkoisen tyytyväinen tulokseen!
With Love by Essi