Instagram-paasto – lääke informaatioähkyyn?
Tunnustus: olen liikaa Instagramissa. Tai no, mikä nyt on kenellekin liikaa on tietysti yksilöllistä. Päivittäinen puhelimella viettämäni kokonaisaika on mielestäni kohtuullinen – olen ollut ruutuajan kanssa tarkkana, sillä en halua, että kolmasosa päivästäni kuluu puhelimen päättömään selaamiseen. Jos kuitenkin näet minut puhelin kädessä, selaan luultavasti Instagramia. Eikä se todennäköisesti ole päivän ensimmäinen kerta.
Instagram on mielestäni kaiken kaikkiaan hyvän mielen alusta ja se tuo minullekin paljon iloa. Viime viikkoina pohtiessani tulevaisuutta ja sitä mihin haluan edetä ja mihin en (olen tainnut toisin sanoen pohtia enemmän ja vähemmän kaikkea), olen alkanut miettiä viekö Instagram kapasiteettiani pois olennaisesta? Välillä minusta tuntuu, että kaikki Instagramissa roikkumani aika vie keskittymistäni pois muista, oikeasti tärkeistä, asioista ja sekoittaa päätäni. Eikä välttämättä niin hyvällä tavalla. Tietäisinkö paremmin mitä minä itse haluan, jos en koko ajan näkisi mitä muut haluavat ja tekevät, tai ainakin kertovat haluavansa ja tekevänsä?
Näen itseni mediakriittisenä, mutta silti saan itseni kiinni ajatuksesta, kuinka ”kaikilla muilla” on kaikkea. Ja kuinka ”kaikki muut” tekevät kaikkea. Rajaton määrä sisältöä ja samalla rajaton määrä vaihtoehtoja, joista usein yksikään ei tunnu olevan se, mitä itse oikeasti haluan. Tai oikeastaan, tuntuu, että välillä en edes tiedä mitä itse haluan. Tunnen välillä hukanneeni itseni ja omat mielipiteeni kaikkien muiden mielipiteiden sekaan, kaiken informaatiotulvan keskellä. Tässä ongelmassa Instagram ei taida auttaa.
Olen pyrkinyt seuraaman sellaisia ihmisiä ja tilejä, jotka tuovat minulle hyvää mieltä: hyvien kuvien, oivaltavien tekstien tai muuten hauskan tai ajatuksia herättävän sisällön muodossa. Niin paljon kuin useat tilit tarjoavatkin minulle hyvää mieltä, upeita tyylejä ja riemukkaita storyja, saavat ne minut myös välillä tuntemaan, että olen tavattoman… epäcool.
Instagramin tarjoamassa kuvastossa ihmisillä tuntuu olevan kaikki poikkeuksessa täydellisessä harmoniassa. (Vaikka harvoin elämässä kaikki on täydellisessä linjassa alkaen fantastisesta kesävaatekokoelmasta päättyen intellektuelleihin tv-sarjasuosikkeihin.) Vaikka tiedän, että Instagram ei enää välttämättä noudata alkuperäistä right now, right here -konseptia, tämä kaikki usein unohtuu, kun selaan kymmenettä kertaa samaa feediä, samoissa juoksutrikoissa, joissa olen viettänyt viimeiset kaksi kuukautta.
Keskustelin Instagramista ja sen herättämistä ajatuksista myös ystäväni kanssa. Hän kertoi poistaneensa Instagramin puhelimestaan poikkeustilan aikana, koska ei halunnut koko ajan nähdä ja seurata mitä kaikki muut tekevät – omassakin olemisessa oli ihan tarpeeksi. Tauko selkeytti ajatuksia ja toi päiviin lisäaikaa ja kenellä ei olisi tarvetta muutamille lisäminuuteille (tai lisätunneille). Lounastreffiemme aikaan appi löytyi taas hänen puhelimestaan, mutta päättömään selaamiseen käytetty aika oli vähentynyt.
Ystävästäni innostuneena aion testata pientä Instagram-paastoa kesäkuussa. Aion aloittaa kahden viikon kokeilulla ja testata selkeyttääkö paasto ajatuksiani. Raportoin paaston etenemisestä tänne, varmasti jo heti ensimmäisellä viikolla. Tai ensimmäisenä päivänä. Minulla on nimittäin sellainen tunne, että vuorokauteeni tulee ilmestymään lisää tunteja.
Kuva: LAURIJARVINENSTUDIO, Mikko Vares
Muah: Noora Roimola