Miten ihmeessä tästä kaikesta tulisi selvitä?
Dramaattinen otsikko ja perään tragikoominen nauru: haha-ha.
Ei kaikki toistaiseksi yhtä dramaattisella tasolla ole, kuin otsikko antaa ymmärtää. Palasin vain vanhempainvapaalta töihin. Kysymykseni vertaisilleni ja kokeneille konkareille: miten ihmeessä työ- ja perhearjessa ehtii tehdä jotain yhtään mitään?
Viimeisten vuorokausien recap: palasin töihin, koin, että en pääse käyttämään luovuuttani, päätin edellä mainitusta syystä aloittaa blogin, löysin vanhan blogini, nauroin ja häpesin vanhoja kirjoituksiani, tulin väsyneenä töistä kotiin, tein jumppaliikkeitä, ettei selkäni olisi niin kipeä, keitin vedenkeittimellä vettä ja laitoin mukin pohjalle liian vähän glögitiivistettä, joka ei sinänsä haittaa, koska kaipasin vain kuumaa juotavaa, koska kaiken lisäksi, ja totta kai, kurkkuni tuntuu oudon karhealta.
Olen ollut kaksi päivää töissä, 16 tuntia, ja olen lopen uupunut. Mietin kaikkia niitä vanhempia, jotka naureskelevat kepeästi ha-ha-ha, ihanaa päästä töihin lepäämään. Lepäämään, töihin? Toki on mukavaa juoda rauhassa kahvia, istua ja nousta vasta kun itse tahtoo, mutta en nyt sanoisi työpaikkaani miksikään lepokodiksi. Missä sellaisia työpaikkoja jaetaan? Tuskin edes viihtyisin.
En tiedä mikä kuukausi vuodesta olisi optimaalinen ”palaan töihin ja aloitan uuden arjen” -kuukausi, mutta voin kahden päivän kokemuksella sanoa, että marraskuu se ei ainakaan ole. Siitä kertoo jo se, että toisen päivän jälkeen olen tekemässä jumppaliikkeitä (eli pyyhin jumppamatosta ja harjanvarsikepistä ensin pölyt) ja mietin, kannattaisiko minun aloittaa meditointi, jos sen avulla löytäisin sisältäni jotain erikoisia voimia, että jaksaisin paremmin.
Yli vuosi kotona ihanan vauvan kanssa sai selvästi a) pääni b) selkäni jumiin. Kaipaan kipeästi molempien käyttöä ja ennen kaikkea toimivuutta. Äsken tehdessäni selkää ja rintarankaa avaavia liikkeitä muistelin, kuinka notkea joskus olin – ja pohdinnan pystyy valitettavasti kohdistamaan selän lisäksi myös päähän. Liike tuli siis enemmän kuin tarpeeseen, vaikka totta kai, kuten aina, ensimmäinen kerta tuntuu erityisen raskaalta ja mieli huutaa, että olisi paljon järkevämpää raahautua sohvalle makaamaan laihan glögini kanssa.
Kaipaan arkeeni enemmän luovaa tekemistä ja olen käyttänyt paljon aikaa viime aikoina pohtien miten voisin toteuttaa asian. Päätin nyt koittaa tätä, kirjoittamista, itselleni, täällä. Ainakin tämän tekstin kirjoittaminen toi minulle iloa, erityisesti laihan glögin kanssa nautittuna.
E
Ps. Tiedän, että kaikesta tästä selviää. Lohdutan itseäni aina miettien, että niin ne muutkin vain ovat selvinneet. Yhden, kahden, kolmen ja neljän lapsen kanssa. Sallikaa kahden päivän kokemuksen dramaattisuuteni. Ehkä dramaattisuus hälvenee samalla, kun päässä alkaa viimein kiertää veri muutaman alaspäin katsovan koiran jälkeen.