Tarvelistasta ja disclaimereista
Olen alkanut kirjoittaa puhelimeni muistioon tarvelistaa. Tarvelistan miettiminen on kivaa haaveilua, vähän kuin Pinterest-taulun tekemistä ilman kuvia, mutta myös tarpeellista (kuten jo nimi antaa ymmärtää, he he).
Tarvelistan tarpeellisuus nousee esiin aika ajoin, useimmiten samaan aikaan, kun tylsyys nostaa päätään. Kun päädyn selaamaan milloin minkäkin verkkokaupan crazy days extravaganza -päiviä, joissa algoritmit ovat nostaneet jos jonkinlaista minulle suunnattua merkittävään alennukseen, tarvelista on hyvä keino palauttaa jalat takaisin maan pinnalle.
Tarvelistaa kirjoittaessani yritän pitää jonkinlaisen järjen päässäni. Jos jokin asia on jo pidempään houkutellut minua, saatan nostaa asian listalle ja katsoa pysyykö se siellä – onko asialle siis oikeasti tarvetta. Lisäksi listalla on esimerkiksi kotiin liittyviä hankintoja, ykkösenä tällä hetkellä hyvät lakanat, jotta viimeisistäkin Ikea-lakanoista päästäisiin eroon (rakastan Ikeaa, mutta en heidän lakanoitaan). Ja mitä tulee kaiken maailman ojasta allikkoon -alennuspäiviin, tarvelista auttaa pitämään mielessä olennaisen: en klikkaile ostoskoriin kaikkea muuta ja unohda sitä, mitä olin alun perin etsimässä. (Toki mieleisiä lakanoita ei ole vielä löytynyt… Tai oikeastaan en ole jaksanut edes kovin ahkerasti etsiä. Se siitä akuutista tarpeesta.)
Kuten monessa muussakin myös tämä asia tuntuu kirjoitettuna täydellisen turhalta. Turhamaiselta. Jos ei ensimmäisen maailman ongelmalta niin ainakin ensimmäisen maailman asialta. Tarvelista, my ass. Aidosti en tietenkään tarvitse mitään – minulla on jo kaikkea, mitä ihminen tarvitsee: terveyttä, rakkautta, koti. On työtä ja ruokaa. Ehkä siksi tarvelistan sijaan nimen tulisikin olla ”tarve”lista.
Samassa hetkessä mieleni tekisi sanoa, että hittoon nuo lainausmerkit, ennemmin TARVELISTA!!1 Olen kyllästynyt jatkuvaan disclaimer-kulttuuriin ja tuntuu, että niin on moni muukin. Väsyneintä on se, että huomaan disclaimaavani (tähänkin saisi varmasti jonkin hyvän finglish-disclaimerin, *lisää se tähän*) itseäni ja puheitani myös ystävieni kanssa, vaikka tiedän varsin hyvin, ettei minun tarvitsisi. He tuntevat minut ja tietävät kyllä, mitä tarkoitan. Silti disclaimer tuntuu keinolta palauttaa itsensä maan pinnalle, vaikka oikeastaan minusta olisi välillä täydellisen hyvä vain haihatella täysillä menemään. Voisi varmasti myös kysyä, että palauttaa maan pinnalle mistä? Vaikka kaikki olisi täydellisen hyvin, aina pitäisi olla tilaa pienelle haihattelulle.
Ehkä puhelimen muistioon pitäisi tehdä kaksi eri tarvelistaa: kauppalista ja edellä mainittu tarvelista triplahuutomerkillä. Itse merkitsisin lakanat ensimmäiseen ja toiseen aivan kaikkea muuta, ilman disclaimereita. Ykköskohtaa ei suinkaan pitäisi uudet lakanat vaan pakasta vedetty maasturi. Siellä joisin sitten sitä hyvää kahvia. Jep. Ei disclaimereita.