Who am I?

Päätin joskus, että haluan tehdä työkseni sitä, mikä tekee minut onnelliseksi. Jotain, minkä hyvät puolet on paljon painavampia, kuin huonot puolet. 
Niinpä kuusitoistavuotiaana uskalsin hypätä lukiosta ammattikouluun opiskelemaan kuvataidetta.

Sillä tiellä olen edelleen, nyt vain korkeammalla asteella.

Mitä se sitten oikeen on, opiskella tätä? 

Pähkinänkuoressa antoisaa, kiinnostavaa, stressaavaa ja monipuolista. Rahallisesti hyvin köyhää, mutta ideatasolla kovin rikasta. Tässäkin alassa, niinkuin monessa muussakin joutuu tekemään paljon töitä. Minä, eikä kukaan muukaan taiteilija jonka tiedän, tule punaviinihuuruissa chillailemaan työhuoneelle ja odottamaan inspiraatiota tulevaksi, jos sellainen tulee. Mekin, niinkuin muutkin tehdään paljon töitä, ollaan oma-aloitteisia, tehdään vaikka aina ei huvittaisi. Työskentelyyn sisältyy paljon muutakin kuin vain itse töiden tekeminen. Se on iso kokonaisuus, josta olen itsekin vasta pikkuhiljaa saamassa kiinni. Tiedän vain, että siinä kukaan ei tule hakemaan kotoa, tai soita sinulle että hei, me halutaan sun duuni. Pitää lähettää valtavasti hakemuksia, sähöposteja, soitella paikasta toiseen, puskea itseään läpi ja vakuutella muille että juuri minun tekeminen,  minun ideat ovat kiinnostavia. Se vaatii hirveän varmaa itsetuntoa, sekä tietoisuutta siitä, kuka olen ja mitä teen. 

Kovin epävarmaakin se on. Vielä kun olen opiskelija, voi kellua sellaisessa hieman varmemmassa tilassa siitä, että aina ei tarvitse osata, onnistua, tai tietää mitä on tekemässä. Ehkä enemmän kauhistuttaa se, että miten sitten kun täältä valmistun. Olen helposti stressaantuva, joten sellainen epävarmuus joka tulevassa ammatissani on, stressaa minua jo nyt. Toisaalta, olen ensimmäisellä vuodella, joten tuskin vielä sitä tarvitsee niin kauheasti tietääkään. Sitäpaitsi yleensä elämä heittää meidät kuitenkin jonnekin ihan muualle, kuin mitä olimme alunperin ajatelleet. Ehkä se ero on vain siinä, että miten siihen reagoi. Sellaisissa heittämisissä yleensä myös ymmärtää, mikä on itselle tärkeää. 

Mutta riittääkö se, että tämä on minulle tärkeää, rakasta, paloa? 
Tahtoisin uskoa että se riittää.
Sekä haluaisin olla niin rohkea, että uskallan katsoa, mihin sillä voin päätyä, jos vain kovasti niin tahdon.

 

Kuka minä olen ja millaista taidetta teen ja olen tehnyt?

Emilia, 20. 

Art & Adventures.
Coffee & Conversations.

Innostun helposti. Olen aika laiska. Perfectionisti siinä, mikä on itselleni tärkeää. Ahdistun nopeasti. Olen herkkä ja tunteellinen. Ajattelen paljon, välitän enemmän. Itsepäinen ja itsekäs, mutta haluaisin kuvitella sen olevan tervettä itsekkyyttä. Matkalla onnellisuuteen, sinne minä olen menossa.

Taiteessa olen lähellä arjen kipupisteitä. Sellaisia pieniä nyansseja, sävyeroja, synonyymejä. Tykkään huomioida tavallisuuden yksityiskohtaisuuksisa. Minua kiinnostaa heijastukset, läpinäkyvyys, päällekkäisyys, minimalistisuus, pienet eleet. Aikaisemmissa opinnoissa tein paljon ns. perinteistä taidegrafiikkaa, mutta viimeaikoina olen tehnyt paljon uudenlaisia kokeiluja, jotka ovat olleet ns. perinteisyyden ja nykyisyyden sekoittamista. Käytännössä olen tehnyt piirrustuksen  tai taidegrafiikan teoksen, jota olen täydentänyt photoshopilla, kokeillut projisointia, tai jotain muuta tapaa esittää ja jatkaa tekniikkaa jollain muulla tekniikalla. Myös installaatiot ja hieman kolmiulotteisempi kokonaisuus on kiinnostanut minua. Viimeaikoina olen huomannut kiinnittäväni huomiota esitystekniikkaan, ripustukseen, ja sitä kautta saanut myös ideoita tekemiseen. 

Taiteessani en toistaiseksi ole mennyt kovin kauas omasta elämästäni. Toistaiseksi en juurikaan ota kantaa maailmalla tapahtuviin asioihin, vaan pitäydyn sellaisissa asioissa, jotka tuntuvat kipeiltä tai pohdinnan arvoisilta jokapäiväisessä elämässä. En halua vähätellä niitä pieniä asioita ja tuntemuksia, jotka tekee toisinaan arjesta niin kaunista, niin vaikeaa, vaikkei ne ehkä olisi kovin merkityksellisiä yhteiskunnan kannalta.

Pidän myös esteettisistä asioista, eikä mielestäni taiteen kauneus vie pois sen merkityksellisyyttä. Teoksessa voi olla paljon ideaa takana, vaikka se olisi kaunis ja helposti lähestyttävä. Tämä tuntuu olevan asia, joka ei ole kovin trendikästä nykytaiteessa. Toisaalta, esteettisyys on kovin henkilökohtainen mielipide.

Mitä on tulossa, miksi tämä blogi?

Halusin kirjoittaa, sillä haluan ymmärtää omasta tekmisestäni. Olen myös huomannut, että toisinaan on kovin vaikea selittää sanallisesti, mitä on tekemässä ja miksi. Itseäni kiinnostaa se, miten kuvataide sekoittuu omaan elämään, tai ehkä enemmän se, miten se eroaa omasta henkilökohtaisesta elämästä. Itseäni innostaa se, mitä teen ja toivon, että jotakin muutakin innostaisi tai kiinnostaisi. Ehkä päätin nyt (taas) aloittaa kirjoittamisen, sillä koen että jonkinlainen muutos tekemiseeni on tulossa ja haluaisin dokumentoida ajatuksiani niiden osalta.

Tulossa on korkeakoulun kevätnäyttely alle kuukauden päästä, sekä kesällä osallistun Lissabonissa pidettävään näyttelyyn. Sama teos tulee todennäköisesti molempiin, jos saan sen vain  aikaiseksi. Pääsääntöisesti teen sen kuitenkin Lissaboniin, joka on itselle kovin rakas kaupunki. 

Siitä teoksesta varmasti seuraavaan postaukseen enemmän, kun huomenna jatkan töitä työhuoneella taas.
Nyt räntäsateeseen.