Täydellinen viikko ennen puolimaratonia?

Emma- (2).png

Otsikon voisi myös muotoilla jotenkin näin: mitä tapahtuu täydellisessä maailmassa viikkoa ennen puolimaratonia. Sellaisessa, jossa ei ole työmatkoja, spontaaneja pitkiä keskusteluja yömyöhään asti tai yllättäviä lihaskipuja. Haluan kuitenkin jakaa teille miten aion valmistautua lauantain Helsinki Half Marathoniin. Tiedän, että kokeneilla juoksijoilla on täysin omat rutiinit ja se joka toimii yhdelle, ei sovellu toiselle. Olen itse keskellä pidempää opinmatkaa, joka tähän mennessä on ollut yhdistelmä hyvää tuuria, kantapään kautta oppimista, huolellista suunnittelua sekä fiiliksen kautta tekemistä.

Vielä muutama viikko sitten olin suunnitellut itselleni seuraavanlaisen viikon ennen itse puolimaratonia:

– Joka arki-ilta nukkumaan kymmeneltä, jotta saisin riittävästi unta ja palautuisin

– Huolellista lihashuoltoa venyttelemällä sekä käyttämällä foam rolleria (mutta ei kuitenkaan liikaa venyttelyä)

– Ei rankkoja salitreenejä tai uusia liikkeitä salilla

– Ei pitkiä työiltoja

– Ei uusien lajien kokeilua, jotta ei turhia lihaskipuja

– Muutama, avaava juoksulenkki

– Terveellisen ruoan syöminen ja jonkin verran hiilihydraattien lisääminen ruokavalioon (esim. täysjyväriisi ja ruisleipä)

Vaikuttaa helpolta, eikö vain? Teoriassa kyllä, mutta käytännössä viikko ei ole mennyt noin suoraviivaisesti. Ei läheskään. Kun parhaat käytännöt kohtaavat todellisuuden, syntyi hiukan erilainen viikko. 

Emma_sko.png

Täydellisen epätäydellinen viikko

Maltoin juosta maanantaina yhden lyhyen lenkin, joka oli rasitustasolta suhteellisen kevyt. Askel tuntui hyvältä. Sama hyvä tunne oli myös ihon alla. Jess, tästä tulee esimerkillinen viikko!

Tiistaina lähdin lenkille asenteella ”avaan kroppaa, mutta en juokse pitkää tai vauhdiltaan kovaa lenkkiä”. Omaksi yllätykseksi kielletty hedelmä houkutteli. Juoksu rullasi mukavasti ja kiihdytin vauhtia. Ja kun vauhti nousi niin mukavasti ja helposti, otin vielä muutaman juoksuaskeleen. Juoksin huomaamatta Punavuori-Ruoholahti-Töölö-Töölönlahtix2-Tokoinranta-Katjanokka-Kaivopuisto-Eira-Punavuori. Hups.

Keskiviikkona lähdimme työporukan kanssa Talmalle golfaamaan. Olin jo perustellut osallistumisen itselleni sillä, että olen käynyt rangella ja jopa osallistunut aikaisemmin muutaman kerran golfopetukseen (eli ei uusi laji). Tekniikkalaji, ajattelin – ei tunnu missään. Ilta oli erittäin hauska ja innostuin jälleen kerran golfista. Harkitsen vakavissani jopa tänä kesänä green cardin hankkimista. Mutta, asiaan. Olin oikeassa ja samalla väärässä golfin vaikutukseen minuun. Eilen aamulla olo oli krapulainen. Hetkinen, en ole juonut tippaakaan alkoholia? En myöskään ollut juonut paljon muutakaan. Unohdin juoda tarpeeksi vettä ja useampi tunti ulkoilmassa olisi vaatinut tankkaamisen. Koko keho tuntui herätessä ja vielä iltapäivään asti väsyneeltä. 

Emma_längre.png

Viikko on ollut tähän mennessä tapahtumarikas ja myönnän, nukkumaanmeno on venynyt turhan myöhäiseksi. Lisätään tähän vielä muutama herkutteluhetki kera rasvaisen ruoan ja cocktail on kaikkea muuta, kuin mitä olin suunnitellut. Onneksi osaan nauraa itselleni ja löytää asioista positiivisen puolen. Vaikka minulla venyi työpäivä pitkäksi eilen ja lähdin tänään jo aamuviideltä työmatkalle, fiilis on hyvä. Tulen vasta illalla kotiin, joten valmistelin eilen kaiken lauantaita varten.

Muutama vinkki muille kiireisille juoksijoille

– Pese ajoissa juoksuvaatteesi 

– Valitse takuuvarma kokonaisuus – älä pue yllesi mitään, jota et ole havainnut juostessa hyväksi. Ota huomioon jopa sukat! Pahimmillaan huonot sukat valuvat alaspäin ja lopputulos voi olla ikävät hiertymät.

– Lataa langattomat kuulokkeesi (jos olet tottunut kuuntelemaan musiikkia juostessa)

– Nouda juoksunumerosi

– Päätä valmiiksi monelta heräät lauantaina, jotta ehdit syödä aamupalan sekä tehdä alkuverryttelyn

– Mieti omaa juoksukuntoasi ja tilannettasi: onko treeni sujunt? Itse pohdin eilen mitä oikeastaan tavoittelen ja päädyin siihen, että haluan nauttia tapahtumasta sekä juoksemisesta. Päätin, että aloitan puolikkaan rauhallisesti ja kiihdytän vasta kun kroppa on käynnissä. Muistutin myös itseäni siitä, ettei minun kannata verrata itseäni muihin juoksioihin. Keskityn lauantaina omaan juoksuuni.

– Älä juo juoksun aikana urheilujuomia, jos et ole tottunut niihin. Itse pysyn täysin veden juonnissa, oma vatsani on sen verran herkkä.

Emma_nära_.png

Ja lopuksi: muista nauttia juoksutapahtumasta ja tunnelmasta!

 

Näihin sanoihin ja tunnelmiin,

Emma

 

 

 

 

Hyvinvointi Liikunta

Minäkö juoksija?

 

Emma_parvekkeella.png

En ole ikinä ollut se tyypillinen juoksija. Tiedättehän sen, jolla on pitkät raajat, hoikka runko, nopeat lasit, aina seuraava maraton jo varattuna sekä kesäsin oudot rusketusrajat juoksemisesta? Voin jopa paljastaa, että vielä lukioikäisenä inhosin juoksemista. Pisti kylkeen, jalat tuntuivat raskailta, kädet heiluivat miten sattuu. Yhdistin juoksemisen epävarmuuteen ja epämiellyttävään olotilaan. Minun ja juoksemisen välille ei syntynyt romanssia. Korkeintaan yhdenillan (päivän) hetkellinen yhteentörmääminen. Kumpikaan ei syttynyt toisesta. 

Rakastan, en rakasta, rakastan, en rakasta – RAKASTAN!

Annoin juoksemiselle toisen mahdollisuuden neljä vuotta sitten. Hölköttelin lyhyitä matkoja ja fiilistelin, kun jaksoin tarpoa ylös Töölönlahden mäkeä. Tiesin, että juoksukuntoni oli pohjalla. Samalla tämän tiedostaminen toi valtavan helpotuksen – kenelläkään ei ollut mitään odotuksia minun haparoivia askelia kohtaan. Sain nauttia kaikessa rauhassa 3km lenkkeilystä. Tällä kertaa, toisin kuin lukiossa, jotain tapahtui. Huomasin omaksi yllätykseksi, että pidin lenkkeilystä. Kuntoni pysyi vielä suhteellisen samana, mutta isoin muutos olikin jossain aivan muualla. Henkinen puoleni vahvistui lenkkarit jalassa. Hurmaannuin.

Emma_grå_.png

Hitaasti lämpenevä

Panostin vielä muihin harrastuksiin enemmän ja lenkkarit jäi usein eteiseen. Osallistuin kuitenkin erinäisiin juoksutapahtumiin, mm. Naisten Kymppiin ja Midnight Runiin. Ensihuuma laantui ja minusta tuli satunnainen lenkkeilijä. Kuulostaa välinpitämättömältä, mutta takaan – siellä se sydän edelleen sykki juoksemiselle, mutta ujosti. Enhän minä ole juoksija? Voinko minä kehittyä? Ja miten? Ja näillä lyhyillä jaloilla?

Elämä vei minua ja löysin itseni yksin asuvana. Ensin tunsin yksinäisyyttä ja juokseminen vahvisti jälleen kerran minua. Déja-vu iski kesken juoksemisen: tältähän tämä tuntuu! Voi sitä hymyn määrää. Ja kun en enää tuntenut itseäni yksinäiseksi, jotain oli jäänyt pysyvästi elämääni. Arvaatteko jo?

Emma_här_hej_.png

Juoksemista voi harjoitella

Varsinaisen vauhdin huuman löysin kuitenkin vasta nykyisen poikaystäväni avulla. Muistan vielä ensimmäisen yhteisen lenkkimme. Ajattelin, että se olisi kevyttä hölköttelyä ja samalla pientä huulenheittoa. Huumoripuolen arvasin oikein, mutta tahti oli kovaa ja läähätin parhaani mukaan hänen tahdissa. Jokin osui paikalleen, kuin itsestään ja nauroin aikaisemmalle epävarmuudelleni. Juokseminen on tottakai fyysistä, mutta omasta mielestäni siihen vaikuttaa eniten oma asenne. Jätin stereotypiat taakseni. 

Viime aikoina olen kehittynyt juoksijana. Kehittymistä on auttanut monipuolinen juoksutreeni sekä viimeisten 3kk aikana juoksukouluun osallistuminen. Olen löytänyt vauhtileikittelyn, mäkitreenit, pitkät lenkit ja paremman tekniikan. Malminkartanon portaat ja Tähtitorninmäki on tullut hyvinkin tutuksi tänä keväänä. Uskalsin luopua tutuista lenkkipoluista.

Emma_grå_nära.png

Edelleen minulla on välillä huonoja juoksupäiviä, askel on raskas ja mieli käskee pysähtymään. Onneksi elämä (eikä juokseminen) ole täydellistä. Hyvät päivät maistuvat erityisen herkullisilta ja tunteet sen kun syventyvät. 

Lauantaina juoksen Helsinki Half Marathonin – toivottavasti nähdään siellä! 

Tsemppiä (juoksemiseen),

Emma

 

Hyvinvointi Liikunta