Kukas se siellä?

Kukas pirkule?

Kukas se siellä? Niih, kukapa kuka. Ehkä on ihan hyvä aloittaa tää blogin tynkä sillä, että kertoisin hieman siitä, millainen ihmisenkaltainen otus täällä oikeastaan riehua möllöttää. Toki kuten aina, ensitapaamisella tuodaan ne suotuisat ja ihanat puolet itsestään esiin, mut ajan myötä sitä sitten tuppaa kyllä itse kukin huomaamaan, et kuinka paljon sitä omaa ihanaa itseään ollaan taas kaunisteltu. Sen vaan sanon, että tässä on kyllä omaa takalistoa taas nuoltu

Aloitetaan ihan ns. faktoista, niin voidaan säästää ne itsensä tutkiskelut taktisesti hieman myöhemmälle. Satun ihan jo ikäni puolesta olemaan opiskelija, siitä että missä päin maailmaa opiskelen, en välttämättä suoranaisesti aio hiiskua, tehköön jokainen omat päätelmänsä. Sen verran voin kertoa, että ikävä kyllä olen amiksen maailmaan joutunut, josta kovaa vauhtia kaivetaan tietä ulos ja ylöspäin. Tulevaisuudessa olisi tavoitteen tynkänä alanvaihto, se että mikä ala, on vielä kysymysmerkkinä ilmassa.

Sitten niihin ihaniin itsetutkiskeluihin… Olen ehkä stereotyyppisesti ottaen hieman erilainen nuori, kun useimmat ikäiseni, tai ainakaan mun näkökenttääni ei ole harhautunut muita kaltaisiani. Oletan heidän kuitenkin olevan olemassa jossakin, josta heitä ei noin vain löydäkään. Siinä missä muut ikäiseni, joita olen tavannut ja sivusta seurannut, tykkäävät viettää aikaa ulkona kavereiden kanssa pääasiassa juoden tai epämääräisesti omia vanhempiaan uhmaten, en samaistu ollenkaan. Nautin rutiineista. On minua nunnaankin verrattu, vaikken mikään pyhimys olekaan, enkä tahdokaan olla.

Innostun pienistä, olen hieman lapsellinen siinä mielessä, muttei se menoa ole haitannut sen enempää eikä vähempää. Omistan monia harrastuksia, ja jos voisin, en muuta tekisikään kun kökkisi yksin pimeydessä omien erinäisten harrastusten parissa notkuen. Voisi siis luonnehtia itseni introvertiksi, ihan jo senkin puolesta, että lataudun ja palaudun itsekseen olemalla.

…

Tässä oli nyt mun ensimmäinen blogipostaus  ikinä, tää on ollut haaveena jo monien vuosien ajan, uskallus ei vaan ole millään aikaisemmin tällaiseen riittänyt. Nyt päätin ottaa itseäni niskasta kiinni. Ei kannata odottaa tältä mitään säännöllisyyttä, voi olla useiden kuukausien taukoja, haluan pitää tämän semmoisena rentona harrastamisena, josta ei tarvitse ottaa paineita. Jatkosta sen verran, että tulen todennäköisesti pitämään tämän hyvinkin päiväkirjamaisena, kieliopista piittaamatta. Jos joku ihmispolo tänne asti lukea luikautti, niin kiitän ja kumarran suuresti ja syvästi <3

-Tesu

Koti Oma elämä Opiskelu Höpsöä