We need to talk – or do we?
Voi minua. En ole yllättynyt, mutta pettynyt. Hieman harmistunut ja turhautunut. Kuitenkin tyytyväinen itsetuntemukseni kasvamisesta tässä vuosien saatossa. Ei tämä silti helppoa ole.
Ihana kesäromanssi, huikeeta seksiä, paljon. Kiinnostavia keskusteluita, orastava ajatus aikuisten parisuhteesta. Ja niin älykäs ja sanoissaan taitava mies. Niin moni yksittäinen asia täysin kohdillaan. Mutta voi sentään. Ei tässä parisuhdeleikissä, keskinäisessä kemiassa ja vetovoimassa, sielukumppanuudesta puhumattakaan, lasketa yksittäisiä asioita ja ynnätä niitä kokonaisuudeksi. Ei se vaan tule niin. Hitto. Mä oon nyt pari kolme viikkoa tätä pyöritellyt enemmän ja vähemmän, mutta ei Älykkömies ole mun sielunkumppani. Eikä sellaiseksi tule. Eikä ihastus syvene. Ja kyllä harmittaa. Tämä on kuitenkin niin paljon kivempaa kuin satunnainen seksi tai fwb.
Nyt tuli sitten tämäkin koettua eron jälkeen. Että mä joudun olemaan se kurja, joka ei tykkää toisesta niin paljon kuin se toinen musta. Ei tämä hauskaa ole kumminkaan päin. Ihmissuhteet ovat vaikeita. Tunteet ovat vaikeita. Mistä ne tulee ja minne menee. Milloin ja miten. Nyt mun tarttis enää keksiä, mitä juttelen Älykkömiehen kanssa. Siinä ja meissä on paljon hyvää ja sellaista, mitä en haluaisi menettää. Mutta nykyinen järjestely tai suhde on liian intensiivinen ja läheinen siihen nähden, mitä mun tunteet on. Pahaa pelkään, että Älykkömies ajattelee toisin. Tai tuntee toisin. Miten sanotaan toiselle, että hetki sitten tykkäsin susta ja nyt en enää? Tai no, tykkään edelleen, mutta äsken olin ihastunut, nyt en enää niin paljon? It is not you, it’s me? Mulla ei oo nyt aikaa seurustelulle, haluan keskittyä itseeni? Jotain muuta, mitä? Miten se sanotaan? Miten sanotaan, että joo tykkään kyllä, mutta en niin paljon, että haluaisin olla sun kanssa niin paljon kuin sä mun kanssa? Miten paljon kuuluu sanoa asioita, mitkä on totta, ja miten paljon säästää toista raa’alta ja julmalta totuudelta?
Voi huoh. Harmittaa, että jos samaan saumaan katoaa myös huikea seksi. Kun ihastus laantuu, kemia laimenee ja eikä seksi ole sellaista kuin vielä hetki sitten. Vai voiko kuitenkin olla? Samanlaista se sinänsä on ja sovitaan todella hyvin yhteen sillä saralla mieltymysten sun muiden suhteen, niin ei se varmaan silti jatkossa säily niin huikeana. Harmittaaharmittaaharmittaa. Asia on pakko ottaa esille, tietty. Vaikka en tiedä vielä milloin ja miten. Jos olenkin väärässä Älykkömiehen tunteista ja hänkään ei tunne mua kohtaan niin suurta ihastusta, niin ehkä me voitais jatkaa vähän löysemmin, satunnaisesti, fwb-tyyppisesti. Ehkä. Pitääkö tällaisesta edes puhua? Voiko odottaa, että toinen kysyy, jos sitä ihmetyttää? Jos mä oonkin se luihu keskustelun välttelijä, kerrankin?
Näitä oon pyöritellyt mielessäni. Toisaalta mutta toisaalta. Pyöritteleekö kaikki tämmöisiä vai minäkö vaan? Tottumattomuuttani.
Jos en paljoakaan ole matkan varrella ihmissuhteista oppinut, niin ainakin nyt itsestäni olen oppinut sen, että vaikka olen hätäinen ja haluan nopeita päätöksiä eikä malttia välttämättä aina riitä, niin nyt en hätäile ja pidä kiirettä. Meillä ei ole Älykkömiehen kanssa ollut nyt mitään luontevaa tapaamista lähiaikoina, jossa olisin tästä asiasta voinut keskustella. En ole myöskään aloittanut viestittelyä pahamaineisella lauseella ”we need to talk”. Annan asian nyt hetken aikaa vain olla, kun mitään päätöksiä ei tarvitse nyt heti tehdä eikä meidän suhde vaadi juuri nyt mitään erityisiä toimia. Ehkä tämä menee omalla painollaan. Jos ei, niin mietin sitä sitten. Toistaiseksi tyydyn ruotimaan asiaa blogissa ja muutaman ystävän kanssa enkä toteuta pohdintoja vielä suuntaan enkä toiseen. Voihan myös olla, että Älykkömies ehtii kyllästyä muhun ennenkuin mä pääsen pohdinnoissani puusta pitkään! Joten I’ll hold my horses, for now. Ajan kuluminen on ratkaissut asioita ennenkin ihan itsestään. Vai? Häh?
