Parisuhdeseksi ja kommunikointi parisuhteessa
Tämä kevättalvi tai oikeastaan koko talvikin on ollut omituista aikaa. Hyvällä lailla omituista. Musta tuntuu, että erilaiset asiat, pienet ja isot, on ravistelleet mua ajattelemaan uudelleen. Kohti jonkinlaista muutosta. Tunne tästä on edelleen vahva, vaikka en vieläkään saa kiinni, mikä se muutos mahtaa olla. Ehkä se on joku sisäinen oivallus, joka jo tällaisenaan on se muutos. Ehkä se odottaa vielä kulman takana. En tiedä, mutta tunnelma on jännittyneen odottava.
Ehkä kyse onkin monista pienemmistä oivalluksista tai elämässä eteenpäin siirtymisestä tavalla tai toiselle. Ensinnäkin koen, että eron jälkeisen elämän yksi vaihe on päättynyt. Tämän vaiheen loppuunsaattaminen on kestänyt koko tämän ajan, mitä olen tätä nykyistä blogia pitänyt. Innostunut ja välillä jopa paniikinomainen kokemusten hakeminen ja sitoutumattomuus on olleet mulle todella tärkeitä viimeiset vuodet. Sitä vaihetta en ole koskaan nuoruudessa elänyt. Aina oon ollu sidoksissa johonkin ja johonkuhun. En koskaan vapaa. Sisäisesti siis sidottu, en vapaa valitsemaan ja tekemään oman mielen mukaan, kun en sitä edes nuorempana tunnistanut. Onneksi mulla tuli aikuisena mahdollisuus siihen vapauteen sekä fyysisesti että psyykkisesti. Sain voimaa siitä, että pärjään eron jälkeen itsekseni. Pystyn hoitamaan työn ja lapset. Pystyn olemaan jopa hyvä äiti – parempi kuin avioliitossa. Ja sen lisäksi mulla on ihan omakin elämä, ihan itseäni varten. En ole olemassa vain muita varten. Treffailu ja seksikokemukset oli hyvin konkreettisia irtiottoja entisestä. Fyysisiä. Ja kyllä, pidän seksistä ihan valvasti! Muitakin irtiottoja uskalsin ja osasin ja älysin tehdä. Hienoa, että edes nyt keski-ikäisenä!
Nyt tuntuu uuden rakentamisen vaiheelta. Oon ollu tosi kiinnostunut parisuhdetta käsittelevistä kirjoista ja blogeista. Erityisesti niistä, joissa käsitellään seksiä ja keskinäistä kipinää ja toisaalta vuorovaikutusta. Exän ja mun välinen vuorovaikutus oli oikein hyvää, muutamien opetteluvuosien jälkeen. En pystyisi taipumaan huonompaan tasoon. Exä osaa jutella ja ymmärtää asioiden sävyeroja, pystyy pyörittelemään ja pallottelemaan asioita eikä ajattele kovin perinteisen stereotyyppisen putkiaivoisesti. Hän vaan väsyi siihen vuosien varrella, ainakin mun kanssa kommunikointiin. Minkä ymmärrän kyllä. Voin olla hyvin rasittava ja energiaa vievä ja vielä vittumainen siihen päälle. Joten cannot blame him. Toivottavasti olen jotain oppinut enkä toista samoja virheitä jatkossa. Uskon, että en näin tee. Mutta nyt alkaa olla fiilis, että olispa kiva päästä kokeilemaan taitoja käytännössä. Osaisinko kommunikoida reilummin, vähemmän vittumaisesti? Ehkä jopa kokonaan ilman vittuilua…?? Kuivaharjoittelu yksinään ei oikein vie tätä eteenpäin eikä blogikirjoittelu, joten haluaisin saada käytännön harjoitusta. Parisuhdesaralla siis.
Toisaalta olen niin älyttömän onnellinen näin sinkkuna, että harjoituksen vuoksi en halua ryhtyä mihinkään ihan kivaan. Tai siedettävään. Haluaisin, että menis jalat alta ja pää pehmeeksi. Muuten ei harjoittelu olis uskottavaa. Ja vielä enemmän haluan parisuhdeseksiä. Satunnainen seksi, treffikumppaniseksi, fwb-seksi yms. on oikein hyviä ja mukavia tapoja saada seksiä. Mutta nyt haluun enemmän. Seksiä, kun on ihastunut toiseen. Seksiä, kun toinen on ihastunut muhun. Seksiä, joka paranee, kun tuntee toista. Seksiä, joka on just meidän seksiä, ei kenenkään muun. Seksiä ja kommunikointia. Parisuhteessa. Sitä haluan. Vielä en pysty ajattelemaan kovin pitkälle – siis mitään tulevaisuutta, lasten tapaamista, yhteisiä lomia, saati saman katon alla asumista. Ne vielä puistattaaa. Mutta seksi ja vuorovaikutus. Ihan sen tietyn tyypin kanssa. Ei minkään randomin.
Tätä oon miettinyt nyt paljon ja tosiaan lueskellut toisten kokemuksia. Esim. Puhu muru -blogista on tullut ihan mun lemppari. Siinä on katkelmia sellaisista parisuhteista tai avioliitoista, joihin en missään tapauksessa (enää) suostuisi. Näin jälkikäteen se on helppo huomata. Kuten tämäkin kohta, joka kolahti mulle:
”Meillä valitettavasti vaimo päättää määrän, 1krt 6v. Onnettomana parisuhteessa, vaan ei auta valittaa kun ongelmaa ei vaimon mielestä ole.”
Siinä on myös paljon sellaista ihanaa parisuhdetta, joka tuntuu hyvältä. Ei sitovalta ja ahdistavalta. Mulle tää on iso askel. Siis edes pystyä ajattelemaan tällaista. Vielä vuosi sitten ajatus parisuhteessa sai mut ahdistumaan ja mieleen tuli vain kasa velvollisuuksia ja sitoumuksia ja yööhhhh.. Nyt tietyin ehdoin se tuntuu hyvältä ja kivalta ajatukselta. Ketään ei mulle ole näköpiirissä oikeasti eikä ole kiirettäkään, mutta aivot on nyt siinä asennossa, että en juokse karkuun. Ainakaan kovin kovaa. Tai siltä nyt tuntuu.
Tänään lähden tyttöjen kanssa ulos. Tavoitteena on, että en raahaa mukaan ketään randomia kotiin enkä itse lähde kenenkään randomin kanssa hänen kotiinsa. Aiemmin tavoite TIETENKIN oli saada seksiä ulkona riekkumisen päätteeksi. Tänään ei. Pitää nähdä muutakin potentiaalia toisessa tai sitten tulla kiltisti omaan kotiin yksin nukkumaan. Saa nähdä, miten tämä päätös pitää, ja miltä se huomenaamulla tuntuu.
