Jo kaukomaa kutsuu

Olen asunut Turussa kolme ja puoli vuotta, enkä ole käynyt täällä kertaakaan teatterissa. Noin, nyt se on sanottu. Vähän hävettää. Todellisuus ei ihan kohtaa minäkuvani kanssa.

Pidän itseäni luovana, kylddyrellinä nuorena naisena. CV:heni olen kirjoittanut kirkkain silmin harrastavani ”kulttuuria eri muodoissaan” ja käyväni taidenäyttelyissä ja muissa kulttuuririennoissa aktiivisesti. Näin ainakin ajatuksen tasolla. Totuus on, että olen jotenki onnistunut unohtamaan, miten käydään teatterissa, keikoilla, miltä tuntuu laulaa kuorossa ja miten makoisaa onkaan piipahtaa ohimennen taidegalleriassa.

Ihan aina näin ei ole ollut. Ennen oikeasti harrastin kaikkea artsua. Teatteria, tanssia, kuoroa, kävin laulutunneilla. Nykyään töiden ja koulun välillä tasapainoillessani suurin uhraukseni taiteelle on viikoittainen Glee ja Elixian reggaeton-tunnit.

Tarkemmin ajateltuna tässä taitaa olla pienen identiteettikriisin paikka. Mitä ja kuka olen, jos en taiteile ollenkaan?

Tämän palstan tarkoituksena on dokumentoida minulle – ja toki myös muille – sitä kaikkea, mistä nautinkaan niin kovin. Toivon, että blogin avulla muistan ottaa sen kirjan käteen vähän nykyistä useammin. Olisi nimittäin aika noloa, jos tänne ei olisikaan mitään raportoitavaa.

Seikkailuun!