Kiitos Turku2011 –
Jassoo! Turun kulttuuripääkaupunkivuosi vetelee viimeisiään. Mulle kävi vähän vanhanaikaisesti: oon ollut aivan täpinöissä Logomosta, sen näyttelyistä ja esityksistä, mutta paikalle olen päässyt tasan kerran. Silloinkin kyse oli juomakulttuuripainotteisesta iltatilaisuudesta. Hups!
Tänään Logomoon on ilmainen sisäänpääsy. Itse en kykene sinne mi-ten-kään, huh, ihmisiä saattaa olla paikalla muutama. Ei tänään, ei. Äsken siellä oli kuulemma vielä kolmenkymmenen metrin jonokin. Vaikka Logomo jäi välistä, ihan täysin vaille kulttuuripääkaupunkiantia en ole onneksi jäänyt.
Mulla oli syksyllä 2010 etuoikeus osallistua Olemisen monet tarinat – hankkeen työpajoihin. Työpajoissa pääsin kokeilemaan monipuolisia luovia menetelmiä, joiden avulla voi työstää omaa elämäntarinaa ja identiteettiä. Yksi asia johti toiseen, ja lopulta päädyin tekemään opinnäytetyötäni Olemisen monille tarinoille – ja sitä kautta Turku2011-hankkeelle. Opinnäytetyön tekeminen oli ihan mieletöntä. Väsyttävää, innostavaa, turhauttavaa, palkitsevaa. Välillä aika vittumaista. Samalla kuitenkin vääntäminen oli tosi hykerryttävää: itselle tärkeään aiheeseen perehtyminen ja oivallusten tekeminen oli vaan hullun hienoa. Ei sitä oikein osaa pukea sanoiksi! Tai joku varmaan osaisi.
Kaikesta (menneestä, realisoidaan nyt vähän) kulttuuriharrastuneisuudestani huolimatta en ole missään taiteenlajissa erityisen taitava. Tanssia aloin harrastaa ihan liian myöhään kehittyääkseni siinä koskaan tarpeeksi (joo joo unohdetaan nyt kaikki jormauotiset, jotka alkoivat harrastaa tanssia täysi-ikäisenä), teatterijutuissa tärkeintä oli lopulta yhdessä secoilu ja se Teatterinuorten uskomaton henki. Laulajana en todellakaan ole mitenkään kaksinen, vaikka omassa stemmassa pysynkin. Mutta se tekeminen, luominen, se on ja on aina ollut ihan fantastista. Opinnäytetyötä kirjoittaessani pääsin toisinaan samaan fiilikseen: tyhjästä syntyy mun päässäni, käsissäni ja kehossani jotain uutta. Parasta tietysti on, kun sillä uudella on myös jotain aitoa merkitystä muille ihmisille.
Valmistun huomenna maanantaina. Tää luovuushakuisuus liittyy varmaan jotenkin valmistumiskriisiini. Pakersimme (kiitos Essi!) opinnäytetyömme parissa lähemmäs kaksi vuotta ja kyllä: nyt on tyhjä olo. Vaikka metrin korkuisen kirjakasan palauttaminen tuntui helpottavalta, en oikein tiedä, miten päin nyt pitäisi olla. Johonkin tätä jäljelle jäävää energiaa täytyy purkaa, jatko-opintoja en ihan hetkeen aio alkaa tehdä. Ehkä opettelen ompelemaan. Ei helvetti, siihen menis kyllä hermot heti.
Tai ehkä nyt alan etsiä itsestäni sitä zeniläistä mielenhallintaa.