Kuulkaas, nyt on tilanne päällä. Tämä blogi (ja samalla aivoni) on lipsahtanut hiatukselle. Ihan kuten kaikki seuraamani laatusarjat (köh) näin kesällä. 

Dingon keikkakin jätti ihan sanattomaksi.

Jotain plussaa aivottomasta elostani on jäänyt käteenkin. Taannoinen, varsin, sanoisinko hulvaton (ja mutainen) viikonloppu jätti jälkeensä paitsi hirvittävän myötähäpeän Dingon nykytilasta, mutta myös hirveän ikävän laulamiseen. Tähän ei tarvittu kuin kitara ja neljä päivää putkeen yhteislaulua. Jotain lauluhommia mulle täksi syksyksi, kiitos!

Kuitenkin, jotta tähän palstaan saadaan jotain eloa, tässä julkinen lupaus: kirjoitan vielä tällä viikolla kesäkuun lopun Leiristä ja kerron, miten tehdään pimmeli. Jos oikein reipastun, piipahdan Aboa Vetus Ars Novassa tsekkaamassa Kaisu Koiviston (jota muuten rrrrakastan!) näyttelyn. Ja hankin käynnistäni jotain todisteita, kuka tällaista laiskuria muuten uskoisi.