My kinda museopedagogiikkaa

YÖÖÖÖÖK!

Satakunnan Museo on jäänyt lapsuudesta mieleeni vähintään läntisen Suomen ankeimpana paikkana. Täydellisen epäkiinnostavia kuppeja ja aseita, kaikkea harmaata, ruskeaa ja rumaa.

Kunpa olisin elänyt lapsuuteni parikymmentä vuotta myöhemmin. Lauantaina, museoiden yössä, Satakunnan Museo oli nimittäin muun muassa seuraavaa:

img_1169.jpg

Synapoppia kasarilta & käsittämättömiä mallinukkeja

Niin. Hieman erilaista kuin kultaisen 90-luvun alussa.

kevat_2012_pori1.jpg

Vai onkohan siitä kaikesta harmaasta, ruskeasta ja rumasta tullut viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana hauskaa, nostalgista ja mielenkiintoista? Uppoaisikohan muhun nyt ne kupit ja puukotkin?

img_1177.jpg

img_1180.jpg

img_1181.jpg

 

Siitä olen ainakin varma, ettei 90-luvun Satakunnan Museossa mainittu takavuosien suuria porilaisia yhtyeitä vahingossakaan. Dingokin taisi olla silloin ankeaa lama-ajan nykyisyyttä, alamäkineen kaikkineen. 

 

Hyvinvointi Mieli Suosittelen

Museoiden yö

Iloista museoviikkoa! Viimeistä viedään – tänään sunnuntaina on museoviikonkin viimeinen päivä.

Porin Taidemuseossa oli performanssia ja show’ta jos jonkinlaista.

img_1112.jpgKatutaide on valloittanut Porin Taidemuseon, niin sisältä kuin ulkoa.

 

STREET ART – THE NEW GENERATION

Porin Taidemuseo 10.02.2012 – 27.05.2012

img_1128.jpg

img_1125.jpg

img_1124.jpg

emma.jpg

Iltakuudelta museoon oli eksynyt harmittavan vähän yleisöä. Laitetaanko lätkän vai upean sään syyksi? Tiedotuksen puutteesta ilmeisesti ei ollut ainakaan kysymys. Surkiaa, joka tapauksessa.

En ihan tiedä, mitä ylipäänsä ajattelen katutaiteen viemisestä gallerioihin ja sisätiloihin. Galleria kun ei ole katu.

Voiko katutaide päästä oikeuksiinsa suurissa näyttelyissä? Katoaako koko jutulta pohja kuraattorien ja museolehtoreiden myötä?

 

Hyvinvointi Mieli Suosittelen Uutiset ja yhteiskunta