En oikein tiedä, miten kirjoittaa lukupiirin viimeisimmästä kirjasta lankeamatta latteuksiin ja täysin paatoksellisiin tunnelmiin. En ehkä edes yritä. 
Voi Tyrskyt, minkä mulle teitkään!

Surumielisin ja ihanin opus, siis ikinä.

Lukupiirissä on ehdottomasti parasta se, että tulee luettua – pakon edessä – paitsi kirjoja ylipäätään, mutta myös kirjoja, joihin ei muuten ikinä tarttuisi. ”Tyrskyt on yhdistelmä karheanrealistista ihmiskuvausta ja runollisia tunnelmatihentymiä”, kuvaa HS. Nou tänks, sanoisin, ellen paremmin tietäisi!

Kirjan haaksirikkoutuneet ihmiskohtalot koskettivat jotain syvällä sisimmässäni. SORI! Mutta niin totta. Useammin kuin kerran jouduin keskeyttämään lukemisen, koska mun oli vain pakko käyttää hetki aikaa itkemiseen. 

En suinkaan itkenyt kirjan ihmisraunioita, vaan ihan omaa pientä elämääni ja sen karikoita. Terve vaan.

Kirjan juoni oli mulle täysin yhdentekevä. Sen sijaan rakastuin romaanin henkilöihin ja kerrontaan, sen runollisuuteen kaikessa ärsyttävyydessäänkin.

En osaa oikein sanoa muuta. Harmittaa, että luin kirjan jo – milloin sen saa lukea uudestaan?  Koko lailla kirjaimellisesti -blogin Jenni on kirjoittanut Tyrskyistä ja sen kirjailijasta kauniisti – lukekaa siis tämä. Ja se kirja. Saatatte inhota koko sydämestänne, kuten jotkut lukupiirissämme. Mutta ottakaa riski, tämän kohdalla se voi kannattaa!