Nothing suits me like a suit

Mä en oo omistanut televisiota vuosikausiin. Siitä huolimatta onnistun olemaan ajoittain pahimman luokan sohvaperuna ja ruuduntuijottaja.
Kaikki taisi alkaa kolmisen vuotta sitten, kun How I Met Your Mother astui elämääni.

how-i-met-your-mother-season-6-poster.jpg

Katsoin tuona tammikuuna neljä kautta HIMYM:iä putkeen. Ehkä nukuin ja söin välillä. Peseydyinkö? No tuskin. Se oli ihana viikko. Vain minä, Marshall, Lily, Ted, Robin ja Barney. 

HIMYM on totisesti nähnyt parhaat päivänsä, mutta eihän hyvää ystävääkään lempata tosta noin vaan.

Sarjat antavat rytmiä viikkooni. Tiistaina HIMYM (Barney!) ja Glee (Brittany!), keskiviikkona Modern Family (Phil! Cameron!), torstaina 30 rock (Kenneth! Ja se rytmi!) ja perjantaina Parks & Recreation (Ron!). Kestän kesätauot mainiosti, mutta silti syksyisin, kun sarjat jälleen alkavat, on ilmassa suuren juhlan tuntua. Vanhojen tuttujen naamojen ilmestyminen ruutuun hykerryttää ja sykähdyttää aina vaan.

Odotan HIMYM:in loppumista kuin kuuta nousevaa – hahmot ansaitsisivat jo päästä rauhaan maalliselta vaellukseltaan. Mutta mitäköhän sen jälkeen? Alanko mä katsoa sarjaa alusta? Eksynkö toisinaan Youtubeen hihittelemään Barneyn parhaille jutuille? Vai oonkohan niin tyytyväinen sarjan hautaamisesta, etten jaksa suoda sille ajatustakaan?

Näihin epätietoisiin tunnelmiin, kohtaus HIMYM:in sadannesta jaksosta, olkaa hyvä. 

 

Barney Stinson – The Suit Song from Kamaluk on Vimeo.

 

Suhteet Oma elämä Suosittelen

Valokuvaaja kuuden vuoden takaa

Laatikoita siivotessani löysin yksinäisen, täyden valokuvarullan ja ikivanhan kertakäyttökameran. Ei auttanut muu kuin kiikuttaa ne kehitettäväksi. Hakiessani valmiit kuvat olin ihan paniikissa.

 

pienennetty_tie.jpg

”Se jännitys, kun hakee valokuvat kehityksestä, eikä tiedä ollenkaan, mitä on tulossa.” 

Mähän en siis osaa ollenkaan kuvata. Teknisesti olen niin sanotusti täysin tumpelo, mutta voi jestas, miten mä tykkään silti valokuvaamisesta. Valokuvatessa joskus jokin menee vahingossa oikein.

Yllä- ja allaoleva oli tulos, kun vuonna 2006 sain käsiini 30 vuotta vanhan järjestelmäkameran. Ei mitään digitouhui ollu todellakaan. Eikä siis mitään, mitään käsitystä kameran käyttämisestä.

 

pienennetty_ranta.png

 

Kuvien tarkennuksessa on hieman toivomisen varaa, mutta tunnelmaltaan mut nää kuvat vievät oikopäätä kesään 2006, jolloin olin ohjaajana Protu-leirillä toisella puolella Suomea. Se oli hullu kesä, olin jotenkin irti kaikesta. 

 

curtis_nauraa_pieni.png

 

Kertakäyttökamerasta paljastui kuvia tammikuulta 2005, viimeiseltä kuukaudeltani Ranskassa. Ylläolevassa kuvassa juo punaviiniä ”asuntoni” (yhdeksän neliömetriä) sängyllä Curtis, jonka kanssa koin sellaisen ystävyyden, joka voi syntyä vain kun kaksi hukassa olevaa ihmistä kohtaa ulkomailla.

Kyseessä taitaa olla yksi viimeisistä illoistani Ranskassa. Punaviiniä ja musiikinkuuntelua, sieltä Rediin ja sieltä siihen yhteen after hours -baariin, jonka nimeä meistä kumpikaan ei enää muista. Voi aikoja.

Suhteet Oma elämä Mieli Suosittelen