”Shiis onhan tääkin kulttuuria!”
Aijai, ensimmäinen Yleisön pyynnöstä -postaukseni! Itepähän pyysitte!
Saan ikuisesti kiitellä Anjaa taannoisesta neronleimauksestaan kirpputorilla. Neito löysi musiikki-Aliaksen, jonka huumassa oon ollut koko tämän kuluneen viikon. Musavisa jossa voittaminen on mahdollista! Ei paha!
En koe olevani erityisen kilpailuhenkinen tai voitonhimoinen (eli en ala raivokkaasti tapella pelin säännöistä tai heitä pelilautaa parvekkeelta alas jos kilpakumppanin menestys ärsyttää), mutta kaksi peliä on mulla pienimuotoisessa erityisasemassa. Toinen niistä on Alias, ja toinen mikä tahansa, joka sisältää mikin ja laulamista. SingStar, RockBand, you name it. Revin aina pelihousuni, jos laulupisteitä tulee alle 90. Häpeällistä.
Eilen pääsin pelaamaan molempia, vähän vastentahtoisten ystävien kanssa, kun sivistynyt illanviettomme lipsahti pienimuotoisten bileiden puolelle. Musiikki-Aliaksessa epätodennäköinen voittajatyttöjoukkueemme pyyhki poikain joukkueella lattiaa. Pelissä parasta on se, että taidoilla ei välttämättä ole mitään merkitystä lopputuloksen kannalta (paitsi tietty jos voittaa…): osa kysymyksistä on niin absurdeja, ettei kukaan voi tietää niitä. EI KUKAAN! Suuri osa pelin viehätyksestä perustuu hillittömiin pianoesityksiin. Kryptiset ”nuotit” + totaalisen kökkö leikkipiano = Yhdeksän kippurassa nauravaa pelaajaa ja taatusti nolla oikeaa vastausta.
Ja RockBand! En tajua, miksi vain harva innostuu Bon Jovista yhdeltä lauantaiyönä! Sori, naapurit! Mutta Livin’ on a prayer, wooooooooooooooo! En aio luovuttaa kappaleen suhteen ennen kuin 100% on hallussa Expert-tasolla. Voi saatana että ne puuttuvat kaksi prosenttia korpeavat, vaikka takana ois kokonainen skumppapullo. Ja usein onkin.
Toinen RockBand-ikisuosikkini on Fleetwood Macin Go your own way. IHANIN!
Näitä sitten meillä veivataan jos mulle annetaan mikki käteen. Tai ellen vie sitä jonkun onnettoman kädestä. Niinkin voi käydä.