Valokuvaaja kuuden vuoden takaa

Laatikoita siivotessani löysin yksinäisen, täyden valokuvarullan ja ikivanhan kertakäyttökameran. Ei auttanut muu kuin kiikuttaa ne kehitettäväksi. Hakiessani valmiit kuvat olin ihan paniikissa.

 

”Se jännitys, kun hakee valokuvat kehityksestä, eikä tiedä ollenkaan, mitä on tulossa.” 

Mähän en siis osaa ollenkaan kuvata. Teknisesti olen niin sanotusti täysin tumpelo, mutta voi jestas, miten mä tykkään silti valokuvaamisesta. Valokuvatessa joskus jokin menee vahingossa oikein.

Yllä- ja allaoleva oli tulos, kun vuonna 2006 sain käsiini 30 vuotta vanhan järjestelmäkameran. Ei mitään digitouhui ollu todellakaan. Eikä siis mitään, mitään käsitystä kameran käyttämisestä.

 

 

Kuvien tarkennuksessa on hieman toivomisen varaa, mutta tunnelmaltaan mut nää kuvat vievät oikopäätä kesään 2006, jolloin olin ohjaajana Protu-leirillä toisella puolella Suomea. Se oli hullu kesä, olin jotenkin irti kaikesta. 

 

 

Kertakäyttökamerasta paljastui kuvia tammikuulta 2005, viimeiseltä kuukaudeltani Ranskassa. Ylläolevassa kuvassa juo punaviiniä ”asuntoni” (yhdeksän neliömetriä) sängyllä Curtis, jonka kanssa koin sellaisen ystävyyden, joka voi syntyä vain kun kaksi hukassa olevaa ihmistä kohtaa ulkomailla.

Kyseessä taitaa olla yksi viimeisistä illoistani Ranskassa. Punaviiniä ja musiikinkuuntelua, sieltä Rediin ja sieltä siihen yhteen after hours -baariin, jonka nimeä meistä kumpikaan ei enää muista. Voi aikoja.