Lallallaa

Phuuuuh, kotona. Maanantaikin alkaa olla jo voiton puolella. Avasin kotioven eilen joskus puoli kymmenen korvilla enkä jaksanut todellakaan edes ajatella mitään laukun purkamista, vaan heitin nopeasti jotain iltapalan tynkää kurkusta alas ja menin Elliksen ja koiran viereen peiton alle. Puhelin kertoi herätykseen olevan miltei yhdeksän tuntia, mutta aamu tuli silti aivan liian aikaisin. Myös Elliksen mielestä, joka totesi olevansa ”himmâd, himmâd vaaibân” eli hirveän, hirveän väsynyt. Jerikin protestoi kohtuullisen vahvasti ja tuli makaamaan mun päälle. Eipä siinä kyllä auttanut vajaa 20 kiloa koiraakaan kun työvuoro kutsui, mutta ainahan toki kannattaa yrittää.

Pelireissun saldona oli kolme 3-0 tappiota, yksi murtunut pikkurilli, yksi aivotärähdys, paljon ruokaa sekä viimeinkin selkäkipuun auttava vippaskonsti (kinesioteippi!). Tappio nyt maistuu aina karvaalta, mutta jälkikäteen analysoituna peli kulki kuitenkin aivan hyvin ja loukkaantumisia lukuunottamatta oli kiva reissu. Tuo joukkuekaverin pikkurilli harmittaa aivan sairaasti, mutta vamma näyttääkin ensivaikutelmaa pienemmältä ja A selviää hyvällä tuurilla vaivaisen parin kuukauden sairaslomalla. Aivotärähtänyt kaveri on toivottavasti takaisin kentällä jo lauantaina kotipelissä.

Viikonlopun aikana pyörähdettiin pariinkiin otteeseen Kempeleen Zeppelinissä. Pankkitililtä veloitettiin lämppäpaita (täytyy sanoa että oli meidän joukkueelta paras veto vähään aikaan), pari pakettia Clipperin teetä (terkkuja vaan täältä, lähimmät myydään kai 300km päässä…) sekä Elliksen pari paitaa ja sukkahousut. Niin ja toki karkkia ja Punnitse & Säästä- pussillinen (jogurttibanaanit mmmmm). Otin jopa kuvan Elliksen uudesta raitapaidasta. Malli kiljui samaan aikaan ”ÄITI EI TAAAAAS KUVIA”.

Ellis oli ollut superreipas koko viikonlopun. Tai kyllähän minä sen tiesin jo etukäteen.

Mutta hei kuulkaas, nyt me aletaan pikkuhiljaa kiskomaan vaatteita niskaan ja sitten lähdetään hakemaan J kotiin. Voi ihanaa ihanaa ihanaa IHANAA mä sanon!