Paskan viikon päätteeksi ihan kiva lauantaiaamu

J on ollut nyt seitsemän päivää reissussa. Viimeiset kolme niistä olivat kammottavan pitkiä ja masentavia. Eilen olin niin väsynyt, että purskahdin itkuun kun Ellis ei itse saanut haalarin vetskaria auki ja ruoanlaittoni keskeytyi sen vuoksi. Hienoa, todella hienoa. Olinkin sitten maailman paras vaimo ja soitin Espanjaan, että mä en kestä enää voitko vaikka kävellä kotiin minä hajoan et enää ikinä lähe mihinkään ja tottakai itkin ja nyyhkin niin ettei puheesta saanut varmaan mitään selvää. Hurmaavaa. No, onneksi tänään saadaan mies kotiin ja meidän kaikkien mielenterveys on hetken taas vähän vakaammalla pohjalla.

Mutta hei, vaikka kuinka oli surkea viikko niin onpahan jotain mitä odottaa! Vajaa (!!!) kaksi viikkoa ja tämän rouvan auto starttaa torstaina töiden jälkeen kohti Torniota ja mun ihanimpia tyttöjä, kampuksen hautajaisia a.k.a vaivautuneita ja ei-niin-vaivautuneita- jälleennäkemisiä, krapulapizzaa (meidät tuntien ilman krapulaa) sekä TATUOINTIAIKAA! OMG! Olen suunnitellut tatuointia yläasteelta saakka eli kymmenisen vuotta jo, ja nyt mulla viimein on se aika (ite oot jahkailija). Alkuperäinen kuva – risti vasemmassa ranteessa – onkin vaihtunut viimeaikaisten tapahtumien ja asioiden myötä vähän toiseksi, mutta ei se mitään. Enköhän minä sen ristinkin vielä joku päivä ota, mutta nyt juuri tuo toinen tuntuu tärkeämmältä saada iholle. Iik iik iik. Ja luulen, että siskon tatuoinnista (iso siipi joka ulottuu selästä käsivarteen saakka) lähes sydärin partaalla käynyt mummokin sulattaa tuon vähän paremmin. Hihi!

Eilen tuli todettua myös hikoilun voittamaton vaikutus paskaan oloon. Sinne jäi taas isoimmat murheet jalkatreenin alle, vaikka lähtiessä olisin mieluummin varmaan tökkinyt hammastikkuja silmiin kuin lähtenyt ajamaan salille. Mutta kannattihan se lopulta, niinkuin aina. Nyt tuntuu kyllä persauksessa että sitä on lisätty painoja pakarapotkuun ja lantionnostoihin, auts. No jospa tämän päivän suursiivous vähän aukoisi noita jalkoja.

Niin, minä todellakin aion suursiivota. Ja lämmittää uunia, keittää lihakeittoa ja ehkäpä leipoa pullaa ja sämpylöitä. Hieman ehkä huomaa että a) tämä päivä on saatava kulumaan vauhdilla ja b) sitä miestä on ihan aikuisten oikeasti ollut aivan järkyttävä ikävä. 

Mutta nyt Spotifysta jotain siivoukseen sopivaa soimaan ja me tytöt ruvetaan hommiin! ”Eeči puátá tiikemmašiinain (kirdemmašiinain :D)! Jee! Eeči puátá! Must lii korrâ ahheev jo!” (Isi tulee lentokoneella! Jee! Isi tulee! Minulla on kova ikävä jo!”.