Aina joskus hiukan vituttelee nämä asiat

”Puhuksä lappia tolle lapselle?” ”Joo puhun.” ”Miksi sä lappia sille puhut? Ei lapilla pärjää missään. Suomella pärjää kaikkialla. Kantsis vähän miettiä.”

Tervetuloa ihanan monikulttuuriseen ja suvaitsevaiseen Suomeen, tarkalleen ottaen nelikieliseen Inarin kuntaan ja kaupan maitohyllylle vuonna 2014.

Jäädyin tilanteessa ihan täysin. En osannut sanoa mitään muuta kuin ”Onneksi lapsirievulla on isäkin”, jonka jälkeen nappasin tuon vähemmistökielellä turmellun tytön syliini ja kävelin pois. Harmittaa, etten saanut sanottua esimerkiksi, ettei suomellakaan nyt ihan kaikkialla sentään pärjää. Tai että itseasiassa puhun itse Norjassa käydessäni aina saamea, ei siellä suomella kyllä pääse Karasjokea pidemmälle kuin hyvällä tuurilla. Harmittaa, etten edes sanonut, etten halua lapseni kuulevan tuollaista paskapuhetta.

Tämä on niin tätä. Ei ollut todellakaan ensimmäinen kerta kun sain vastaavaa kuulla. On niin hullua, että ensin kaupassa tuli vastaan tuttu saamenkielinen vanha mies, joka hymyili aurinkoa leveämmin kuullessaan Elliksen papattavan saameksi siitä kuinka hän haluaisi ostaa muroja, ja seuraavalla hyllyllä on sitten vastassa muori, jonka mielestä pilaan lapseni elämän. Olen lukenut Facebookista, kuinka ihmisiä siis niin hirveästi ärsyttää, kun saamelaiset kehtaavat puhua saamea vaikka ympärillä olisi kieltä ymmärtämättömiä (siis silloin, kun tyypit eivät edes keskustele toistensa kanssa – tottakai on kohteliasta vaihtaa kieli silloin, kun läsnä on kaksi saamenkielistä ja yksi suomenkielinen). Olen saanut yksityisviestiä eräällä kohtuupaljon kuluttamallani foorumilla, että olen suorastaan ääliö, kun aion puhua lapselleni kuolevaa vähemmistökieltä vaikkei se ole edes oma äidinkieleni. Että siitä kielestä tulee vain lapselle taakka ja olen idiootti, kun en tajua aiheuttavani viattomalle pikkuiselle vain mielipahaa ja suunnilleen mielenterveysongelmia. Olen myös lukenut taannoin eräästä Facebookin keskustelusta, miten joku mietti tosissaan, jääkö kaltaisissamme tapauksissa vanhempi-lapsi-suhde aivan tunneköyhäksi ja kylmäksi, kun äiti/isä ei osaa sanoittaa tunteitansa saameksi. (Tähän väliin pieni huomautus, että kyllä juu itseasiassa osaan.) Luen jatkuvasti saamelaisiin liittyvien uutisten perästä kommentteja, että ei helevetti kun taas rahoitetaan Aslakkien päähänpistoja verorahoilla!!111.

Argh.

Millähän sitä saisi ihmisille taottua kalloon, että monikielisyys on rikkaus myös silloin, kun se toinen kieli ei ole trendikäs englanti, ranska, espanja tai edes ruotsi? Mitä minä sanon lapselle, kun hän tulee ensimmäisen kerran itkien kotiin ja kertoo, että joku on nauranut karvakengille? Mitä minä sanon silloin, kun lapsi on vanhempi ja joku vastaava idiootti tulee vastaan? Miten minä osaan kasvattaa lapseni niin, että hän on ylpeä saamelaisuudestaan ja kävelee koulun juhliin lapinpuvussa selkä suorana? Miten minä osaan kasvattaa lapseni niin, että hän pitää itsestäänselvyytenä kasvattaa aikanaan omat lapsensa saameksi?

Miksi helvetissä minä joudun miettimään tällaisia asioita?

Otsikosta kiitos Emmille, joka lanseerasi nerokkaan sanan vitutella.