Edellisen viikon plussat ja miinukset

– Olen tavannut viime viikolla hämmästyttävän monta ihmistä, jotka hymyillen kertovat selaavansa Instagramia, Facebookia, blogeja ja Iltasanomia puhelimestaan sekä kirjoittelevan sähköposteja, WhatsAppeja ja mitä lie samalla kun ajavat autolla. Siis aivan käsittämätöntä. Vielä mulle jotenkin menee jakeluun soittaminen ja puhuminen (koska silloin katse on kuitenkin tiessä) ja ehkä se tulleen viestin nopea ”keltä tämä on”-kartoitus, mutta että alkaisin ihan lukemaan sitä viestiä? Ei ikinä. Ei puhettakaan. Ei vaan riitä sanat kertomaan miten järkyttävän idioottimaista tuo on.

– Utsjoella tapahtui viikko sitten puukotus kesken koulupäivän ja vain pari päivää myöhemmin Rautavaaralla oli paha kolari, josta on puhuttu perhesurmana. Kummasta olette kuulleet? Siis ei sillä, että haluaisin tai toivoisin tuolla puukotuksella retosteltavan mediassa ja nettikeskusteluissa, en todellakaan, parempi vaan että omaiset saavat rauhassa surra. Ja onhan sitä ”keskusteluakin” näkynyt, alkaen näistä ”se oli saamelaisten heimotappelu”- jutuista. En voi kuitenkaan millään olla ajattelematta, että jos puukotus olisi sattunut jossain etelän suuressa lukiossa, valtakunnallisen median reaktio olisi voinut olla kovin toisenlainen kuin se nyt on. Jännä ilmiö.

– Koira pissasi mun pelikenkään ja se on edelleen, pesusta huolimatta, keltainen. Oksettavaa. Pitää tänään hakea jotain superhypervalkaisuainetta ja yrittää uudestaan. 

– Samainen koira kakkasi samaisena yönä kodinhoitohuoneen lattialle sellaisen kasan, että piti ensimmäistä kertaa neljän koiranomistajavuoteni aikana oikeasti pyytää J siivoamaan, koska itse meinasin yrjötä.

– Eba on alkanut potkimaan unissaan. Eba myös tulee meidän väliin joka yö, joten käytännössä oma nukkumiseni on ajoittunut sinne 23-03 ajalle. Ihanaa. Siis kauhean kivaa jos joku nukkuu perhepedissä onnellisena, olen kateellinen. Tuntuu julmalta kantaa kolmevuotias omaan sänkyyn kun se tuhisten tulee kylkeen kiinni, mutta toisaalta tuntuu aika julmalta sekin, että odotan pelireissuja erityisesti siksi että saan nukkua kunnolla. (Niin ja siksi että saan syödä mooooooonta ateriaa ilman, että kukaan on vailla yhtään mitään.)

+ Treenimotivaatio elää ja voi hyvin ja jonkunlaista tulostakin on havaittavissa. Onhan se vaan kivaa paukutella viime kevään ykkösmaksimilla kunnon rinnallevetosarjat (unohdetaan nyt se, että painothan on edelleen hyvin vauvasarjassa). Pelipaikan vaihtokin alkaa pikkuhiljaa olla sisäänajettu, joskin edelleen pidän hallussani maailman paskin keskitorjuja– titteliä.

+ Eilen oli karkkipäivä. Se oli kivaa. Ostin myös ekan konvehtirasian. (Se ei kyllä ollut kivaa, että Maraboun Symphonyyn oli tungettu joku superpaha ja -ällöttävä likööriasia :()

+ Tiedättekö sen tunteen, kun joku neule onnistuu aivan täydellisesti? Ilman yhtään, pienintäkään ärsyttävää virhettä, ilma yhtään häiritsevää langannousua, ilman rumaa päättelyä? Se oli se tunne, kun kiepautin ensimmäistä kertaa uuden tuubihuivini kaulaan. Juuri sopivan iso ja muhkea ja pehmeä, 100% villaa ja täydellinen neulepinta. Pitää ehkä tehdä toinen samalla ”ohjeella”. Joskus yksinkertaisin on se paras.

+ Koko Suomi leipoo on vaan niin hyvä. Ja How I Met Your Mother myös. Saatan myös hyräillä hiljaa että Mä kuuntelen Paulaaaaaaaaaaaaaa.

+ Minä, maailmankaikkeuden surkein lahjoja, olen aloittanut yhtä joululahjaa ja päättänyt vaikka kuinka monta. Marraskuun ensimmäisenä päivänä. APLODEJA!

Yhteenveto: isot linjat vähän hiertää, mutta arjessa niillä pienemmillä on ehkä enemmän väliä. Ihan hyvin täällä menee. Nyt aurinkoon lenkille, iltapäivällä puntille, ehkä hoitokaverin luo leikkimäänkin jossain vaiheessa. Huomiseksi ei ole mitään suunnitelmia ja edelleen me ollaan kaikki kotona. Ihmeellistä sekin.