Lukekaa tämä kirja, jos ette vielä ole sitä lukeneet

Sain vihdoin ja viimein käsiini eilen Pauliina Rauhalan Taivaslaulun. (Tähän väliin pakko kertoa! Kirjastossa kokeilin onneani ja kysäisin, onko siihen vielä ihan älytön jono. Ei kuulemma, virkailija muisteli että ihan muutamia varauksia enää ja sovittiin, että kirja varataan mulle. No koneelta näkyikin, että kirja oli aamusta palautettu kirjastoautoon. Kysyin, voisinko varata sen suoraan sinne ja hakisin sen sitten iltapäivällä tuosta 200 metrin päästä, ettei tarvitsisi enää ajaa sen takia kylällä uutta mutkaa. Onnistui vaivatta, ja virkailijan ja kirjastoauton kuljettajan keskustelu meni näin (mikki oli niin kovalla että kuulin): ”Hei, sulle on palautettu Taivaslaulu aamulla.” ”Juu on.” ”Onko se menossa kenellekään?” ”No ei nyt oo.” ”No hyvä, nyt on. Niina heimikäsunsukunimionnykyään tulee hakemaan sen sieltä kotikylältään, laitakko syrjään?” ”Juu minä laitan. Sanokko sille etten ennää pysähy siinä niitten kotiportailla ko siinä vähän matkan päässä!” Inari on paras! ♥)

Niin, se kirja. Avasin sen treenien jälkeen, joskus yhdeksän maissa. Puolivälissä kirjaa käväisin saunassa. Suljin kirjan puoli yhden aikaan, kun se loppui. Luin sen siis käytännössä yhdeltä istumalta, kun ei sitä keskenkään voinut jättää.

Olisi niin paljon sanottavaa. Siitä, miten onnellinen toisaalta olen siitä oikein esimerkillisestä tapakristitystä kasvatuksesta, siitä, miten kiitollinen olen omasta uskostani, siitä, miten paljon ajattelin muutamaa tuttua perhettä, siitä, miten paljon Aleksi muistutti minua omasta miehestäni. Siitä, miten itkin, siitä, miten lujasti otin Elliksen kainaloon kun nuhanenä kömpi viereen joskus yhden jälkeen. Siitä, miten kirjan maailma tuli uniinkin, miten helpottunut olin kun heräsin.

Toisaalta en osaa sanoa mitään. Kirjan loputtua oli kovin tyhjä olo.

Yhden asian tiedän: lukekaa tämä kirja, jos ette vielä ole sitä lukeneet.