Elokuun kolmas päivä

Tänään meidän pitäisi mennä hoitoon ja töihin. Oikeastaan työarjen olisi pitänyt alkaa jo viime viikolla parin valmistelevan pikkuhomman merkeissä, mutta tänään meidän piti avata työ- ja hoitopaikan ovi ja alkaa taas elää aamuviikko-iltaviikko-rytmiä.

No, tässä sitä ollaan. Kahvia vasemmalla ja pari palaa jämäsuklaata oikealla kädellä, pyjamat päällä ja villasukat suunnitteilla. Ei tullut työarkea, tuli sairasloma. Aikani asiaa murehdittuani päätin, että näillä mennään kun muuta ei voida. Nyt jos koskaan on siis se hetki, kun multa kannattaa tilata villasukat – koon 38 sukat syntyvät ennätysajassa, vain 1,5 vuorokaudessa. Ehkäpä tästä tulee se syksy, kun viimeinkin neulon jonkin oikean vaatteen. Eilisen tosin pidin neulomistaukoa kokonaan, koska vasempaan etusormeen oli jäänyt langan polttama juova. Mummo_90 kuittaa.

Kurjaahan tämä on, tosi kurjaa. On kurjaa olla kyvytön tekemään sitä mitä tahtoisi, on kurjaa sanoa lapselle että äiti ei voi nyt kantaa sinua ja on kurjaa jännittää seuraavaa neuvolaa. Mutta tällaista tämä nyt mun kohdalla on ja sillä selvä. Sama homma käytiin läpi viimeksikin ja siitä selvittiin silloinkin kunnialla, joten eiköhän nytkin.

Eilen käytiin myös laskemassa verkot ja kun tupuli pompahteli niin lupaavasti ennenkuin ehdittiin saada toinen verkko laskettua, niin pitihän se käydä vilkaisemassa. Ja niin vain alle puoleen tuntiin oli kerennyt verkkoon uida kaksi siikaa ja kaksi ahventa (ja yksi överiruma hauki, hyi hitto), ei huono. Eikä huonoa ollut sekään, että kahvirepun hakureissulla tupuli rupesi taas pomppimaan ja käytiin nostamassa vielä pari ahventa lisää. Vaikka tuostakin hurjasta 40 minuutin kävelystä + hetken soutelusta pitää nyt aamupäivä varmaan toipua, niin kyllä tuore kala on aina tuore kala, voi ah nam ja kaikkea sitä. Miehen tultua töistä käydään hakemassa loput saaliit pois ja pakkaseen talven varalle.

Että semmosta tänne. Nyt uudet sukat puikoille (itselle vaihteeksi, seuraavaksi sitten siskolle pöllösukat kunhan löydän oikeankokoisia helmiä) ja nollaamista. Jospa tälle päivälle saisi pari koneellista pyykkiä pestyä ja iltapäivällä tosiaan ne verkot. Ei tämä pöllömpää tämä kotielämäkään ole, eiköhän me ehditä sinkoilla taas joskus toiste.

photo IMG_20150802_200218_zpspdcwy5ze.jpg

Puheenaiheet Ajattelin tänään

Monikulttuurisuudesta

Hei kaikki,

tässä on teille kuva monikulttuurisesta lapsesta, suomalaisen isänsä sylissä.

photo 20150710_194529_zpslnau1wgs.jpg

Tämä lapsi on kaksikielinen ja kasvaa kahteen eri kulttuuriin. Hänen äitinsä (minut, toim. huom.) on kasvatettu kahteen eri kulttuuriin. Hänen äitinsä äiti puolestaan kasvoi perheessä, jonka äiti oli (on) vahvasti ortodoksinen, juuret Karjalassa, koti pakotettuna jossain muualla. Äitinsä isä taas ei puhu oikeaa äidinkieltään, koska hänen isänsä oli suomalaisen koululaitoksen puolesta saatu uskomaan, että saamenkielet ja saamelaisuus on jotain likaista, väärää, metsäläistä, junttia, kun taas suomalaisuus on avain onneen ja oikeastaan ainoa hyväksyttävä tapa olla olemassa Suomessa. Tämän lapsen saamelaisen papan äiti kuoli luullen, että suvun saamenkielen taito oli kuollut, kadonnut, eikä hän kuullut lastenlastensa eikä näiden lasten puhuvan äidinkieltään. Tämän lapsen saamelaisen papan vaimo on nähnyt tummien hahmojen liikkuvan metsässä, juossut kotiinsa piiloon ja kuullut muutaman päivän päästä, kuinka naapurikylä oli tuhottu. Tämän lapsen vanhempien isovanhemmissa on veteraaneja ja ainakin isän puolen suvussa myös rintamalle kaatuneita ja kadonneita.

Siinäpä meidän perheen etninen soppa. Tiivistettynä lapseni suonissa virtaa niin saamelaista, suomalaista kuin venäläistäkin verta. Ja jos nyt vielä vähän sekoittaa pakkaa, niin hän on myös vähemmistön vähemmistön sisällä asuvaa pientä vähemmistöä eli inarinsaamelainen, joka käyttää Utsjoen mallista lapinpukua.

Monikulttuurisuus ei ole painajaista, eikä se ole pelkästään maahanmuuttoa tai pakolaisuutta. Monikulttuurisuus ei ole vain islamilaisuutta, juutalaisuutta tai tummaa ihonväriä. Se ei ole rikollisuustilastoja, ei ennakkoluuloja, ei turvapaikkojen hakua tai lähiöitä.

Monikulttuurisuus on myös ihan tavallista, tavallisten ihmisten elämää. Se on sitä, että perheessä käytetään kahta kieltä sekaisin ja lapsi opetetaan perkaamaan raakaa kalaa ja syömään kuivalihaa. Se on sitä, että metsässä liikutaan sitä suuresti kunnioittaen, vaikka samalla kerätään talteen se mitä itse tarvitaan. Se on sitä, että perheeseen kuuluu muitakin kuin äiti, isi ja lapset ja sitä, että raa’alle ja kypsälle hillalle on omat sanansa. Se on sitä, että lapsi pukeutuu juhlissa siihen kauneimpaan juhlapukuun mitä on, ja sitä, että joulupöydässä on vierekkäin poronpaisti ja kinkku. Se on sitä, että kaupasta ostetaan ruisleipää, kotimaisia vihanneksia, tortillalättyjä, fetajuustoa ja kotona ne tortillat täytetään itsekaadetun hirven jauhelihalla.

Minua ei varsinaisesti pelota, ei itseni, lapseni eikä romanien, maahanmuuttajien eikä suomenruotsalaisten puolesta. Mutta kieltämättä olen tyytyväinen, että tämäkin paskamyrsky syntyi nyt, kun se on helppo piilottaa lapselta. Ja papalta, joka on tuon saman yksi kansa, yksi kieli-paskan kuullut ja kokenut jo kerran ja seisonut koululuokan nurkassa häpeämässä äidinkielensä vuoksi.

Puheenaiheet Ajattelin tänään Syvällistä