Vuosi 2014 meni nopeasti. Ei ehkä noussut mitään kamalan isoa – pitkästä aikaa oli vuosi, jolloin elämä oli enimmäkseen tasaista arkea. 2007 ruvettiin seurustelemaan, 2008 mentiin kihloihin ja tanssittiin wanhoja, 2009 päästiin ylioppilaiksi, muutettiin kaupunkiin ja J oli armeijassa, 2010 mentiin naimisiin, hyvästeltiin anoppi ja muutettiin kotiin, 2011 ostettiin talo ja saatiin Ebbis, 2012 vaihdoin työpaikkaa ja 2013 paloin loppuun, lopetin koulun ja aloitin toisen ja päädyin vielä vaihtamaan työpaikkaa, tai oikeammin saman puljun sisällä työpistettä ja vähän -tehtäviäkin. 2014 vuodesta jäi käteen (hekoheko käteen hekoheko) tatuointi ja pari valtavaa työstressiä, mutta muuten sitä vaan eleltiin. Ja olipahan mukavaa sekin, tosiaan pitkästä aikaa.

2015 voisikin sitten tarjota jotain isompaa vaihteeksi, alkaahan tässä hommat loppua kun ei tartte kuin käydä töissä, opiskella ja treenata, haha. Niin, vuoden 2014 treeni – se on kyllä sellainen juttu johon olen äärimmäisen tyytyväinen. Aina on parannettavaa: juoksukilometrejä pitäisi olla hurjasti enemmän, kehonhuoltoa samoin ja punttiakin olisi pitänyt tehdä enemmän ja voisihan tuo lajivalikoima olla paljon monipuolisempi. Mutta kokonaisuutena (228 treeniä, 292 tuntia – 98 kertaa lentopalloa, 49 kertaa punttia + 11 kertaa kuntopiiriä korvaavana, 11 kertaa/55 kilometriä juoksua ja siihen päälle 66 kilometriä kävelyä, 146,3 kilometriä pyöräilyä, muutama marjastusreissu ja satunnaisia biitsejä, partiojuttuja, jalkapalloja, kahvakuulia, hierontoja, kuntopalloja ja mahtuu sinne yksi joogakin!) olen tosiaankin iloinen. Jopa ylpeä! Varsinkin kun ottaa huomioon, että vuoteen mahtui myös 48 sairauspäivää ja näistä 21 oli yhteen putkeen keväällä kuume + tatuointi + mahatauti- kombon jälkeen.

Vuodelta 2015 toivoisin ainakin:

♥ Edelleen tavoitteellista ja säännöllistä treeniä. Tähän liittyy myös elämä lentopallon jälkeen – pelikausi päättyy 1.3. eikä toistaiseksi ole kovinkaan todennäköistä että ensi kaudella saataisiin sarjajoukkue kasaan. Hurjaa. Muutaman vuoden totaalilusmuilun jälkeen treenielämäni on rakentunut hyvin pitkälti pelkästään lentopallon ja pelikentän ympärille, joten jännittää aivan hulluna jotta mihin suuntaan tässä motivaatio lähtee. Lajivalikoimaan tulee myös eilisen tuhlailun tulevaisuuteen sijoittamisen jälkeen myös ihan uusi laji: hiihto. Apua. Tavoitteena on hiihtää pelikaudella 1-2 kertaa viikossa ja sen jälkeen sitten useammin.

♥ Kaikenlaisen ruokaperseilyn loppumista. Kaikenlaiseen ruokaperseilyyn luen erityisesti typerät dieetit ja jatkuva yhyyoonläski-stressaamisen, mutta myös koko syksyn jatkuneen ”ihan sama kuinka paljon suklaata syön kun treenaan niin paljon kuitenkin”- asenteen. Ei rennosti ottamisen tarvitse olla synonyymi ikuiselle karkkipäivälle. Ja okeiokeiokei myönnetään – vähintään sen 5 kiloa aion vielä puottaa matkasta pois, haaveissa ehkä jopa kymppi.

♥ Vähempää sairastelua. No en tiedä kuinka paljon tähän voi vaikuttaa itse, mutta tässä työvuorolistoja sekä HeiaHeiaa tutkiessani havahduin siihen, että olen ollut tosi paljon kipeänä, melkein joka kuukausi. En nyt mitään älyttömän pitkiä pätkiä (pl. kevään megapätkä), mutta päivän pari sieltä täältä. Rasittavaa. Joten tavoitteeksi ensi vuodelle: muista ottaa vitamiinit, muista juoda teetä, muista ulkoilla, muista pukeutua lämpimästi.

♥ Enempää perhe- ja varsinkin parisuhdeaikaa. Koko viime vuoden aikana vietimme yhden (1) yön kaksin ja silloinkin oli veli-ihminen tyttöystävineen seinän takana. Syömässä päästiin käymään kahdestaan muutamia kertoja ja pari päivää oltiin kaksin, toinen kelkkareissulla ja toinen hillajängällä. Jospa ensi vuodelle viimein saataisiin se pitkään haaveiltu viikonloppu?

♥ Jotain ei-mökille suuntautuvaa reissua. Olisko vaikka Oulu mitään? Olispa eksoottista, haha. Mutta raharaharaha ja sitten se aikaaikaaika. Viikonlopuksi ei kannata, pääsiäisenä ei tosiaankaan lähdetä mihinkään muualle kuin pilkille ja ööh oliko seuraavat pyhät eli ehkäpä jopa yhteiset vapaat juhannuksen tienoilla?

Eiköhän siinä jo ala olla. Olkoot sitten lupauksia tai tavoitteita, kummin vain. Ehkä enemmän jälkimmäisiä kuitenkin.

Niin että katse tulevaisuuteen. Vuoden piti vaihtua viimeisen kuvan maisemissa, mutta eihän se ihan putkeen taaskaan mennyt. Kun kello löi kaksitoista, istuin reessä, 30kg sohjovettä niskassa, jumissa rinteessä, torkkuva Ellis sylissä. Yhtään raketteja ei parin oman padan lisäksi nähty eikä sinne huipullekaan ikinä päästy. Ensi vuonna Tänä vuonna hiihdän. 😀