Inarissa oli tänään tyejimarkkâneh, käsityömarkkinat. Pitihän siellä päästä käymään, joten oman joulumyyjäisvuoron jälkeen suunnattiin Ebbiksen kanssa Sajokseen. Ei siellä nyt ihan markkinameininki ollut enää kahden jälkeen, mutta ihan kivasti oli kuulemma porukkaa päivän mittaan käynyt. Eikä sieltä ihan tyhjin käsin tietty poistuttu… ei minun pitänyt kyllä mitään ostaa, mutta kun:

Se on pinkki! Siinä on hopealankaa! Mulla nyt vaan ihan vahingossa sattui olemaan (automaatilla käynnin jälkeen) juuri sopivasti käteistä lompakossa! Oon haaveillut jostain muusta kuin peruspunaisesta villahuivista jo vaikka kuinka kauan! Se on pinkki! Vaikkei oliskaan ihan kaikkia joululahjoja vielä hommannutkaan (lue: oon ostanut yhden), niin kai silti itselle voi ostaa? Vaikka siihen menis kolme neljäsosaa etukäteen suunnitellusta joululahjabudjetista? Veronpalautukset ja kaikki. Eipä siitä sitten muuta kuin että: ♥. Niin. (Jännä muuten miten kirjoitan ihan jokaikinen kerta automaationa Niina, vaikka olisin kirjoittamassa ihan vaan niin. Se a vaan lipsahtaa sinne loppuun.)

Joulua ja joulunodotusta tälleen reilu viikko ennen aattoa kuvaa sopivasti vain yksi sana: stressi. Kamala. Jota yritän koko ajan järjellä tuuppia pois mielestä, mutta aika huonolla menestyksellä. Meille tulee vieraita ja oon nyt saanut tietty päähäni että kaiken pitää olla täydellistä, eikä varmaan tarttis erikseen kertoa, mutta kerron nyt kuitenkin että jotakuinkin kaikki on tekemättä. En oo siivonnut, en pessyt ikkunoita enkä saunaa, en oo hakenut joulukoristeita varastosta (en kyllä edes tiedä onko ne siellä varastossa), en oo hakenut kuusta (isi sentään haki sen mettästä), en ostanut kuusenkoristeita (koira söi edellisvuotisia aika huolella…) enkä tehnyt yhtään mitään ruokien eteen, en edes ostanut kinkkua. Enkä kyllä tiedä mihin minä sen vielä tunkisinkaan kun joku hullu poimi vähän marjoja eikä pakkaseen mahdu mitään… ja toinen on täynnä lihaa. Niin ja ne lahjat, voi elämä. Yhden sukkaparin ensimmäinen sukka on kantapäässä menossa, yhdeltä sukalta puuttuu pari ja kolmas pari on vielä kerällä. Kaksi pipoa on kerällä. Yksi lahja on kaapissa valmiina. Täysin puuttuvia olis kymmenkunta ja jopa yhteen olis idea valmiina. Jeejee.

Jostain kumman syystä tuo meillä asuva mies ei oikein jaa tätä stressiä. Kumma juttu. Mutta helppohan sen on joulupöydässä hymistellä että joo vaimo se meillä on joka on tämän lanttulaatikonkin polttanut ja porkkanalaatikosta unohtanut porkkanat ja kinkkuunkin se teki ketsuppikuorrutteen. Gaaaaaaah.

Ja joo joo kyllä minä tiiän ettei tarttis, mutta minkä minä tälle voin. Kun ahistaa niin ahistaa. Ja valehtelee se joka väittää että on ihan ok vaikka lanttulaatikko maistuu palaneelle.