Täällä on talvi. Tallista kuuluu tälläkin hetkellä (isänpäivä, mikä ihana tekosyy pakottaa lempeästi herätellä mies kahville sunnuntaiaamuna ennen yhdeksää!) kelkan pärinää, mies tuoksuu kakstahtibensalle, lapsen villapaitoja ja -sukkia lojuu vähän joka nurkassa, tennarit on siirretty ajat sitten varastohuoneeseen ja keskeneräisiä neuletöitä on normaaliin verrattuna tuplamäärä. Lunta on viitisen senttiä ja huomenna ja tiistaina pitäisi sataa lisää. Töissä saa hengitellä pari kertaa päivässä pakkasilmaa ja kotiinlähtiessä on jo hämärää, kotiintullessa usein jo pimeää. Treeneistä kotiutuessa saa illan toisensa jälkeen ihastella revontulia ja kirkasta, mutta silti tummaa tähtitaivasta.

Ihanko oikeasti joku inhoaa tätä? Miksi? En ole ikinä, en ikinä ymmärtänyt sitä, kun joku sanoo vihaavansa talvea. Kun on niin pimeää ja kylmää ja kaamos ja kaikkee.

No, kylmä nyt on kohtuullisen helppoa torjua: tätä uskomattoman innovatiivista ratkaisua kutsutaan talvivaatteiksi. Siis toppatakiksi, toppahousuiksi, villasukiksi, villapipoksi, lapasiksi, hanskoiksi, paksuiksi huiveiksi ja talvikengiksi. Ei ole kylmä, kun viitsii ostaa kolmen viidentoista euron akryylihirvityspipon sijaan yhden kunnollisen villapipon (tai nähdä yhden illan verran vaivaa ja neuloa itse) tai jättää investoimatta joka syksy ”villakangastakkiin” ja ostaa sen sijaan yhden kunnollisen toppatakin. Itsehän kuljen talven Haltin toppatakissa, joka on ostettu kahdeksan (8) vuotta sitten ja edelleen se on täysin kunnossa. Olihan se silloin (iskän) lompakolle melkoinen paukku, mutta eiköhän tuo ole melko monesti itsensä jo maksanut takaisin. Tosin nyt haluaisin uuden toppapuvun, koska pari vuotta takkia aiemmin ostetut housut ovat polvien kohdalta jo niin kuluneet, ettei ne enää lämmitä. Jännä, tälleen kymmenen vuoden jälkeen.

En jaksa käsittää, miten jokaikinen syksy voidaankin niin uskomattoman monessa blogissa käydä tämä ”miten te ratkaisette talvipukeutumisongelmat ilman että näytätte muumilta”-keskustelu. Miksi kenenkään pitäisi kahdenkympin pakkasessa näyttää yhtään miltään muulta kuin siltä, että on pukeutunut lämpimästi? Mikä ihme on sellainen työpaikka, jossa pitää samantien töihintullessa olla pukeutunut ohuisiin sukkiksiin, korkkareihin ja jakkupukuun? Onko joku kuullut vaatteiden vaihtamisesta? Kuka on sellainen asiakas, joka katsoo myyntineuvotteluun tulevaa edustajaa kieroon jos edustaja riisuu ennen tapaamista pipon päästään tai on pukeutunut pakkasella toppahousuihin? Ja kuka haluaa treffeillä näyttää siltä että paleltuneet ja punaiset korvat tipahtavat sekunnilla millä hyvänsä?

Ja se pimeys ja kaamos. Nyt täytyy myöntää, että on kaksi aika ärsyttävää juttua: se, kun kesällä Helsingissä nautitaan yöttömästä yöstä ja sitten taas marraskuussa masennutaan kaamoksesta. Kun ei napapiirin alapuolella ole yötöntä yötä eikä kaamosta. Siis joo, ehkä pilkunviilaamista, ja joo, onhan siellä nyt oikeasti talvella pimeämpää kuin täällä kun katuvaloilta ei näe luonnonvaloa ollenkaan ja kaikki lumi aurataan kaduilta pois, mutta silti. Eikä se kaamos tässä meidänkään kohdalla ala vasta kuin ihan marraskuun lopussa ja loppuu heti tammikuun puolivälissä – vajaa pari kuukautta ja se siitä. Ei se ole mikään maailmanloppu. Se vain on, mutta niin on kesälläkin sitten se pari kuukautta että aurinko möllöttää vuorokauden ympäri. Se on elämää, ihan normaalia. Ei siitä tarvitse nostaa mitään kauhean suurta numeroa. Skammâmáánu, kesimáánu, kaamoskuu, kesäkuu. Semmoista se on.

On vähän hassua lukea, miten bloggaaja toisensa jälkeen listaa selvitymiskeinoja talveen. Mitä selviydyttävää talvessa on? Joo, on pimeää, mutta onkohan meillä joka talossa valokatkaisijat? Ja on kylmää, mutta siihen auttaa se kun ei väkisin kulje ilman pipoa/akryylipipossa pakkasessa. Tai hommaa lapasensa jostain muualta kuin halpisketjuliikkeestä (esim. ostaa villalankaa ja ottaa puikot käteen). Tai ostaa talvikengät. 

Ei se mitään ydinfysiikkaa ole, oikeasti.