Pakkasrajat on pers… tyhmiä
Tämä tutkimus (vai voiko sanoa ”tutkimus”) sai kyllä tämän äidin pyörittelemään silmiä. -5 astetta pakkasrajana lapsen ulkonanukuttamiselle – oikeasti? Voiko tuo olla aivan tosissaan? Tai no, vissiin sitten voi. Jos me oltaisiin menty tuon mukaan talvella 2011-2012, niin oltaisiin saatu istuskella sisällä melkoisen pitkä tovi.
Siis parasta mun mielestä tuossa jutussa on se, ettei siinä mitään ole oikeasti tutkittu, saati todistettu (tai ainakaan jutusta moinen ei käy ilmi). Tottakai on haitallista jos varpaat ja sormet on jäässä, mutta ööh… no niin. Tai sitten tuo maininta äitiyspakkauksen talvivaatteista – eihän kukaan nyt oikeasti kuvittele, että ne on jotenkin lämpimiä? Tai lämpimimpiä mahdollisia? Onko toi tyyppi kuullut kerrospukeutumisesta? Villasta? Porontaljoista? Mokkanahkatumpuista? Minä vaan kysyn. Se äitiyspakkauksen villahaalari ei ollut Elliksen päällä kertaakaan. Sen sijaan käytettiin villalangasta ja merinovillalangasta neulottuja villatakkeja ja -housuja. Äitiyspakkauksen toppahanskat ja -töppöset jäi myöskin täysin käyttämättä, koska käytettiin mieluummin fleecevuoritettuja (poron)mokkanahkatumppuja ja -töppösiä.
Ellis syntyi lokakuussa, eli tyyppi oli tammi-helmi-maaliskuussa 3-5 kuukautta ”vanha”. Ja kyllä vaan mini-Ellis pakattiin vaunuihin nukkumaan, koska siellä se nukkui pidempään ja paremmin kuin sisällä. Itse pakkasin Elliksen kovimmillaan -27 asteeseen päikkäreille, ja silloin varustus oli seuraava: pitkähihainen body, puolipotkarit, pusero, housut, villasukat ja -lapaset, merinovillainen kypärämyssy, toppahaalari, fleecevuoritetut (poron)mokkanahkatumput ja -töppöset sekä paksu pipo. Vauva makuupussiin, makuupussi kiinni, koko paketti paksuun villahuiviin ja sinne taljan päälle koppaan. Vaunujen suuaukolle vielä paksu villahuivi ja tadaa, 2-4 tunnin päikkärit oli taattu. Itkuhälytin vielä sekaan että mahdolliset tappajaoravat olisi jääneet rysän päältä kiinni. Päikkäreiden jälkeen paketista kuoriutui sormia, varpaita ja nenänpäätä myöten lämmin ja tyytyväinen vauva. Shokkipaljastus: se paksu villahuivi peitti koko vaunujen suun niin, että vaunujen ”sisäilma” oli huomattavasti lämpimämpää ja kosteampaa kuin kuiva, raaka pakkasilma. Eli ei, Ellis ei joutunut hengittämään kuivaa pakkasilmaa tunteja putkeen.
Katsokaas kun ei se ole ydinfysiikkaa tämä pakkasten kanssa pelaaminen. Kerroksia, kunnon kamppeet ja kyllä pärjää, aikuisetkin. Mun mielestä on naurettavaa alkaa vinkumaan jostain -15 asteen ”paukkupakkasesta”, pukeutumiskysymyksiä ne vaan on. Totta hemmetissä on kylmä, jos lähtee ulos jossain ruotsalaisen halpisvaateketjun ”toppatakissa”, ohkaisissa sukkahousuissa ja farkuissa sekä jollain talvi-converseilla. Itse juuri sunnuntaina kävelin 3 kilometrin matkan lippukunnan hallituksen kokouksesta treeneihin, mittari näytti lähtiessä -32. Ainoa mitä kunnolla paleli oli naama ja sekin helpotti kun nosti vähän huivia ja laski pipoa. Tuuli on tottakai asia taas erikseen ja joo, tiedän että rannikolla se viima tuntuu irrottavan naaman vaikka pakkasta ei juuri olisikaan. Mutta ei se pakkanen tyynellä säällä ole sen kummempaa Helsingissä kuin täälläkään.
Ääh, jotenkin tällaisia tutkimuksia – ja niiden kommentteja – lukiessa tulee vaan sellainen epätoivoinen hakkaan-päätä-seinään-olo. Miten ihmiset voi olla niin uusavuttomia?! Siis just nää ”menepä ite -20 asteeseen moneksi tunniksi”-tyypit. Mitä hittoa? Onko jollekin aikuiselle ihmiselle oikeasti joku -20 astetta niin kammottavan, hirveän, järkyttävän kova pakkanen ettei sinne voi mennä moneksi tunniksi?! Ja joo kyllä, olen nukkunut 25 asteen pakkasessa. Ulkona. Ilman sitä vaunujen suulla olevaa villahuivia. Pelkässä kerrastossa, villasukissa, villalapasissa ja pipossa, untuvamakuupussissa. Olen elossa. Kyllä, olen ulkoillut monta tuntia -20 asteessa ja paljon kylmemmässäkin. Olen elossa. Kyllä, menin kouluun kun elohopea oli jäätynyt ja digimittarit näyttivät viikon putkeen lukemia -40 ja -52 väliltä. Olen elossa. Kyllä, kun mittari painuu alle -30 asteen niin pysyttelen mieluummin sisällä. Mutta sen jälkeen en laittanut sitä vauvaakaan ulos.
Huoh. Huoh, huoh, huoh.
Tietyllä tasolla toki ymmärrän, ettei ehkä kannata investoida Fjällrävenin lähes 500 euron untuvaparkaan, jos sitä todella tarvitsee vain muutamina päivinä vuodessa. Mutta sitä en tajua, ettei voi muka maksaa yli 100 euroa toppatakista tai hyvistä talvikengistä, kun edellisenä päivänä on ostanut vaikkapa hillittömän kalliin nahkalaukun. Hyvä, laadukas toppatakki kestää helposti kymmenen vuotta. Oma untuvaparkani on jokaikisen sentin arvoinen. Se pitää tuulen ja pakkasen, on ajaton, kestää varmasti vuosia ja taas vuosia ja on vaan niin hemmetin lämmin. En vaihtaisi myöskään villahuivejani mihinkään – paksu, tiuhaan kudottu huivi on ihan vaan pikkusen eri luokkaa jonkun akryyliunelman kanssa. Viime vuoden paras ostos oli ehdottomasti huopikkaat. Karvakenkiä miljoona kertaa helpommat ja yhtä lämpimät, mitä muuta voi kengiltä toivoa?
Mitähän minä oikein yritän sanoa… no ehkä sitä vaan, että järki käteen ja valoja tauluun. Siihen se aika hyvin tiivistyy.