kiukuttaa
Viikonloppumatkalta selvitty ja kotiuduttu. Tuli miehen kanssa pitkästä aikaa käytyä pieni reissu heittämässä kaveriporukassa ja mukavaa oli pitkästä aikaa.
Nyt on menossa kp 2, menkat siis alkoivat eilen. Kierto oli tälläkin kertaa sen 28 päivää, mikä on ollut jo aika pitkään. Hyvä merkki ainakin se, että on normaalipituinen ja säännöllinen. 🙂
Olen ytittänyt hakea tilanteelleni positiivisia puolia ja löytänyt niitä yllättävän monta. Hulluksihan sitä tulisikin, jos ei niitä osaisi nähdä vaan tyytyisi vain märehtimään, sillä asiahan ei märehtimällä muutu miksikään.
Voin myöntää, olen häpeämättä aina nauttinut illanistujaisista ystävien kanssa. En ole vieläkään kyllästynyt täysin juhliin ja nautin niistä aivan yhtä paljon kuin 10 vuotta sittenkin. En ole koskaan ollut mikään pullantuoksuinen äiti, joka viihtyy vain perheensä seurassa ja päivän polttavin puheenaihe on omat tai ystävien lapset.
Nautin kun pääsen arjesta mahdollisimman helpolla, mitä vähemmän lapsi vaatii minua tekemään asioita ja mitä enemmän luppoaikaa minulle jää omiin juttuihini. Olen mukavuudenhaluinen ja laiska ihminen, se mitä ei ole ihan pakko tänään tehdä jääköön huomiseksi.
On nautinnollista istua sohvalla ihan itsekseni ja omissa mietteissäni tekemättä oikeastaan mitään. Saan lörpötellä kuulumiset puhelimessa ilman että joku kiljuu päälle. Sain nukkua yöni kokonaisena ja herätä rauhassa aamulla vähän myöhemmin eikä tarvinnut kuin ladata kahvinkeitin päälle. Ei kellään köntsää housussa, puuroa lattialla.
Tiedän siis mitä vauva-arki ihan oikeasti on, aika ei todellakaan ole kullannut muistoja. En elä vaaleanpunaisella pilvenreunalla ja käsitän hyvin mihin olen ryhtymässä ja millaista se elämä on ja tulisi olemaan. Välillä mietinkin, olenko jotenkin typerä kun haluan vielä elää tuon ajan uudestaan. Silti olisin siihen enemmän kuin valmis vielä yhden kerran. Vaikkakin monet asiat tulisivat kyllä muuttumaan nykyhetkestä todella paljon.