Se ensimmäinen postaus.
Hello World!
So cringey.
When I was thinking about starting a blog for the first time, which was about three years ago, I made a promise to myself to never start my first post with those two words. So here I am, against all odds, rebelling against my inner visionary and wrote those exact words that I so badly shuddered at.
Because I’m shuddering pretty much at everything nonetheless. As someone who can get extremely anxious over the smallest changes in people’s tones and faces they make, starting a blog feels like shredding all my clothes off and waiting to be judged or ridiculed on some level. Those tone and face changes I mentioned usually have nothing to do with me regardless of me thinking so, but what I write online has everything to do with me. Which is why I needed to stop caring so much about others, I wanna write because, well, I love writing.
I know, I know. It sounds cheesy and even more cliche than the hello world.
However, I’ve always been more comfortable sharing my thoughts by writing than talking (Everyone who has met me, those mouthing the she got that right,,, I see you, okay. ). That might or might not lead to a conclusion that I’m definitely an introvert who enjoys her alone time and who doesn’t find silence uncomfortable. Most of the time. I’m that person who wants to be invited to barbeques, yet decides not to go if I do. So that’s one reason to start writing a blog. Another reason I guess is just that I want more content in my life. Now don’t get me wrong – As much as I enjoy fighting bears and badgers in a forest always when I have free time, it gets tiring after some time. As does studying (even when my studying mostly consists of napping but no one needs to know that…).
So, what are those thoughts I want to share? What are those things I can write about that would attract someone’s attention? Most likely anything that comes into my suspicious, weird mind. If I had had a blog four years ago, I would have written about the ”boob-gate” (to my foreign friends who I know are reading this, it was a s*itstorm about boobs and what kind of boobs are ”feminine” enough and man should not be “forced” to like small bust). Now I could and should and will, write about body positivity and why it belongs to all of us, offer some travel tips and to-do’s, how I met the love of my life at the airport in the middle of the night but he just didn’t know it, how friendships built online has cheesily saved my life, and really anything that might come along.
Now before any of you think I travel here and there all the time like it’s my second job, I don’t. But I try to go abroad always when there is a chance and I’ve been doing it since 2015. Currently my next confirmed trip will be next May, in Paris, but I am almost certain I can’t keep my feet on the soil of Finland that long. Maybe I hop on the plane in January, who knows!
(Here’s me sleeping on a hard, wooden bench at the airport after arriving from Spain. That was a rough night, let’s talk about that more later)
I’m not trying to become a big social media influencer, that’d be a wrong reason to start doing this in the first place and it’d be too much pressure to put on myself. I’m happy if I can make even one person go ’Oh, I can relate to that’, whether it’s with something deep like anxiety or some over-the-top first world problem, I’m here for you. Doesn’t matter if that person relating is someone close to me or someone I barely know, or even someone I don’t know at all, I’m still here for you. Maybe I have the completely opposite opinion of what you have in some topic, and I manage to trigger you with some of my posts, I welcome that too.
I once read that first post shouldn’t be too much about yourself because no one knows you therefore nobody really cares what you ate for breakfast and what kind of shoes you bought, and I couldn’t agree more! I had coffee for breakfast and I bought my newest pair of shoes at the end of the summer. They’re white sneakers from H&M. I swear by sneakers so hard I walked on the red carpet in them during a VIP event in a concert. I’m a second-year nursing student who originally studied physiotherapy but left the ship after about 6 months before it would sink from my part. Now you must be thinking how that socially awkward kid can become a nurse or even want to become a nurse. Because you know , people! Trust me I think about that a lot myself too but somehow I’ve managed this far. There were never any questions about it, I have known what I want to become since upper secondary school. It has not always been easy but as far as I’m concerned, nothing in life ever is.
Has anybody counted clichés because that was a cringe one.
But just so I wouldn’t ramble on about myself too much on this first post, I want to tell you that I do indeed love coffee. I can’t start my day without a cup of coffee and I can’t end my day without a cup of coffee.
If you’ve read this far, I’m so glad. There ain’t much more I can offer with this first post, so I hope to see you again when I publish my second post, which should be no later than next Sunday. And oh, all my posts will be available in English AND Finnish. Finnish is my native tongue, so there will be more mistakes in English, but I want my foreign friends to be able to read this as well.
Till the next time!
**************************************************************************************************************************************************
Hei maailma!
Niin mautonta.
Kun ensimmäistä kertaa harkitsin blogin perustamista n. 3 vuotta sitten, tein itselleni lupauksen, etten ikinä aloittaisi tekstiä noilla kahdella sanalla. Joten tässä olen, against all odds, kapinoiden sisäistä visionääriäni vastaan ja kirjoitin juuri ne kaksi sanaa, jotka sai minussa aikaan puistatuksen tunteita.
Koska minua puistattaa joka tapauksessa lähes kaikki. Ihmisenä, joka voi tulla erittäin ahdistuneeksi toisten ihmisten äänensävyjen ja kasvojen ilmeiden pienimmistä muutoksista, blogin perustaminen tuntuu samalta kuin riisuisi kaikki vaatteensa ja vain odottaisi, että joku tuomitsee tai pilkkaa jollain tavalla. Yleensä mainitsemillani äänensävyjen muutoksilla ja vaihtuneilla ilmeillä ei ole mitään tekemistä minun kanssani, vaikka ääni pääni sisällä sitä niin kovasti vannookin. Mutta kaikki mitä minä kirjoitan nyt, kaikella sillä on tekemistä minun kanssani. Tämän vuoksi minun täytyi lakata ajattelemasta liikaa sitä, mitä toiset saattavat ajatella. Haluan kirjoittaa blogia, koska kaikessa yksinkertaisuudessaan, rakastan kirjoittamista.
Tiedän, tiedän. Se kuulostaa vielä kliseisemmältä kuin maailman tervehtiminen.
Oli niin tai näin, olen aina osannut jakaa ajatuksia paremmin kirjoittaen, kun puhuen (kaikki te jotka olette minut tavanneet ja nyökyttelette nyt tietävästi päätänne, näen teidät !). Tämä saattaa tai ei saata johtaa teitä siihen johtopäätökseen, että olen ehdottomasti introvertti, joka nauttii omasta ajastaan ja kuka ei ajattele hiljaisuuden olevan epämukavaa. Yleensä. Olen se, joka haluaa saada kutsun grillijuhliin, mutta myös se, joka ei niihin mene, vaikka kutsu kävisikin. Joten siinä jo syytä kirjoittaa blogia. Lisäksi haluan enemmän sisältöä elämääni. Äläkä toki käsitä väärin – niin paljon kuin pidänkin karhuja ja mäyriä vastaan taistelusta metsässä aina kun siihen on aikaa, se käy pidemmän päälle uuvuttavaksi. Kuten käy ainainen opiskelukin (vaikka minun opiskeluni koostuukin pitkistä päiväunista, mutta kenenkään ei tarvitse sitä tietää…).
Mutta mitä ovat nämä ajatukset, joita haluan jakaa? Varmasti mitä tahansa, mikä vain epäilyttävään, omituiseen mieleeni juolahtaa. Jos olisin kirjoittanut jo muutama vuosi sitten, olisin ottanut kantaa Suomessa myllänneeseen ”tissi-gateen”, nyt voisin ja pitäisi ja aionkin, kirjoittaa kehopositiivisuudesta ja miksi se kuuluu meille kaikille, tarjota matalan budjetin matkustusvinkkejä ja kirjoittaa muusta matkailuun liittyvästä, sekä miten internetissä solmitut ystävyyssuhteet ovat todellakin aitoja ystävyyssuhteita ja kuinka ne ovat imelästi ilmaistuna, pelastaneet elämäni. Mutta ennen kuin kukaan ajattelee, että matkustan siellä ja täällä koko ajan niin kuin se olisi toinen työni, ei ihan niin. Mutta yritän käydä matkoilla useamman kerran vuodessa, aina kun siihen vain avautuu sopiva rakonen, ja olen sitä harrastanut vuodesta 2015 asti.
En myöskään ajattele, että kyllä minusta nyt tulee valtaisa somevaikuttaja. Se olisi vääränlainen syy aloittaa tämä kaikki ja aivan liian suuri painolasti omille harteille. Minulle riittää, että edes yksi ihminen voi lukiessaan todeta, että ”tuohon voin samaistua”, oli se sitten kamppailu ahdistuksen kanssa tai joku täysin mitätön asia, josta olen itselleni ongelman kehittänyt. Sillä ei ole väliä, onko se samaistuja joku joka tunnen vai joku, ketä en tunne lainkaan. Kenties mielipiteeni jossain asiassa on täysin sinun mielipidettäsi vastaan ja saan sinussa siksi aikaan voimakkaita tunteita. Otan senkin avosylin vastaan!
Kerran luin, ettei ensimmäisen postauksen tulisi kertoa liikaa minusta itsestäni, koska kukaan ei tunne minua. Rehellisesti sanottuna, kukaan ei siis välitä siitä mitä söit aamiaiseksi ja millaiset kengät tuli tällä kertaa ostettua, ja olen oikeasti samaa mieltä! Minun aamiaiseni koostui kupillisesta kahvia ja uudet kengät ostin loppukesästä. Ne ovat valkoiset henkkamaukan tennarit. Olen oikeastaan vannoutunut tennarien käyttäjä, niin vannoutunut, että kävelin niillä VIP-tilaisuudessa punaisella matolla erään konsertin yhteydessä. Olen toisen vuoden sairaanhoitajaopiskelija, joka alun perin opiskeli fysioterapiaa, mutta hyppäsi laivasta puolen vuoden jälkeen, ennen kuin se olisi minun osaltani uponnut. Mietit varmaan, miten se sosiaalisesti kiusaantunut lapsonen, voi olla hoitoalalla ja usko pois, mietin sitä itse joka päivä, mutta jollain ilveellä olen tänne asti selviytynyt. Ei se aina helppoa ole ollut, mutta viimeksi kun katsoin, niin ei elämässä mikään ollut.
Jos joku on laskenut kliseitä tästä tekstistä niin siinä taas yksi lisää.
Mutta jotta en sepittäisi liikaa itsestäni tässä ensimmäisessä postauksessa, minä tosiaan rakastan kahvia. En voi aloittaa päivääni ilman kupillista kahvia, enkä voi päättää päivääni ilman kupillista kahvia.
Jos olet lukenut näin pitkälle, olen siitä iloinen. En voi tarjota paljoa tätä enempää tässä ensimmäisessä postauksessa, joten toivottavasti näemme sitten kun julkaisen toisen tekstini. Sen ei pitäisi olla ensi sunnuntaita yhtään myöhempään, päinvastoin. Jotten unohda, kaikki tekstini tulevat olemaan saatavilla englanniksi ja suomeksi. Suomi on äidinkieleni, mutta haluan ulkomaalaisten ystävien pystyvän lukemaan tarinoitani myös. Jatkossa saatan vaihtaa Suomenkielisen postauksen ensimmäiseksi, se jää nähtäväksi!
Siihen saakka!
xo, Miia