Viimeiset kolme viikkoa
Mitäpä tänne kuuluu?
Tänään jo ihan hyvää, jostain syystä kuitenkin viimeiset pari päivää ovat menneet enemmän tai vähemmän pienen ahdistuksen parissa. En edes tiedä miksi, mutta olen ollut suhteellisen turhautunut ja väsynyt – ilman mitään sen suurempaa syytä. Raskausviikkoihin nähden voin tosi hyvin, maha tietenkin painaa mutta minkäänlaisia kipuja ei ole, kotona kaikki on valmista pientä varten ja ainoa mikä välillä rassaa on yölliset vessareissut.
Mutta sitten on se henkinen puoli… olen ollut jotenkin tylsistynyt? Tietenkin saan kaikkein eniten tästä syyttää itseäni. Voisin helposti lähteä bussilla kaupungille mutta ihmiselle, joka on tottunut kävelemään niin bussin käyttö kahden kilometrin matkalle tuntuu tosi…tyhmältä. Kaipaan ihan hirveästi metsälenkkejä ja hölkkäämistä, mutta en enää uskalla lähteä metsään yksin – ja en halua vaan kävellä asfaltilla edestakaisin. Ristiriitaista? Jep. Ja koska tällä hetkellä päivät ovat enemmäkseen vaan täynnä ”do the stuff you want” juttuja, eli aikaa olisi mutta en keksi millään itselleni tekemistä! Eli enemmäkseen olen pyörinyt kotona ja laitostunut, mikä on näin levottomalle ihmiselle vaan hyvin turhauttavaa ja osaltaan, sekin aiheuttaa ahdistusta.
Minusta myös tuntuu, että aivotoimintani on jotenkin… hiiiidaaaaaastuuuuuunut. Onko muille käynyt samaa? Ettei ole enää ihan täysillä mukana tässä maailmassa? En aina sisäistä kaikkea mitä ihmiset mulle puhuvat, yksin ollessa jään useasti tuijottelemaan jotain kohtaa seinässä muutamaksi minuutiksi – hyvä ettei kuola valu. Tämäkin on yksi asia mikä aiheuttaa vähän ahdistusta, koska pelottaa etten saa aivotoimintaani enää takaisin raskauden jälkeen. 😀 Uli uli.
Mutta siis, kaikki on oikein hyvin. Kävimme maanantaina kääntymässä synnytysvastaanotolla, minulla on muutaman kerran ilmaantunut migreenin sahalaitaa silmiin ilman migreeniä ja maanantaina herätessäni päiväunilta ylävatsassa tuntui kipua. Koska neuvolassa mainittiin, että seurailisin silmäoireita ja muita raskausmyrkytyksen oireita, soittelin varmuuden vuoksi synnärille, että mitä tehdään. Käskivät minut näytille, mikä oli siinäkin mielessä ihan hyvä, koska kumpikaan meistä ei tiennyt missä itse synnytysvastaanotto sijaitsee 😀 siinä oltaiski supistusten aikana etsitty oikeaa ovea ja pyöritty ympyrää sairaalan parkkiksella.
Makoilin vähän aikaa sydänkäyrillä, verikokeet, pissanäyte, lääkärin ultraus jne. Kaikki vaikutti hyvältä, tyyppi terveeltä ja ISOLTA. Lääkäri arvioi ”pienen” kooksi 3700g, ja minin pitäisi vielä viihtyä mahassa sen kolme viikkoa! Että kuka hänet synnyttää, sitä minä en tiedä mutta ei vissiin koske minua, eihän? :D