No ihan paska sunnuntai
Aurinkoinen sunnuntai aamu alkoi ihanasti – niin kuin meidän kaikki sunnuntait. Hipsitään ympäri kämppää hymyilevä poika sylissä ja kaadetaan kahvia vuoronperään toisillemme.
– Kaadanko hei sulle kahvia?
– Hei joo, kiitos rakas!
Areenasta näkyy kiva luontodokkari, jossa suloinen lintu tanssii tulevalle partnerilleen. Mies keittää lisää kahvia. Poika möyrii patjalla ja kaataa Mauri Kunnas tornin. Aamu-unien jälkeen poika muussaa banaanilettuja sormillaan ja minä nappaan muutaman kuvan hymyilevästä sormiruokailijasta ja hänen isästään. Ihanaa.
– Lähdetään hei kaupungille! Ostetaan pojalle lippis matkaa varten ja käydään vaikka suomalaisessa!
– Joo mahtavaa!
Ainoastaan, että on sunnuntai ja bussit kulkee vähän harvemmin. Meidän oma bussivuoro kiertääkin pidemmän lenkin ja ajaa kaupungille puolessa tunnissa sen normaalin 10 minuutin sijaan.
– Mutta hei! Tuossa lähialueelta lähtee bussi aikaisemmin ja menee suoraan! Joo, juostaan sinne! Tässä on 20 minuuttia aikaa nyt vauva heti vaunuihin ja menoksi. Kyl me hei keritään.
Kerittiin, jes! Kaupungissa on rauhallista. Vähän liiankin rauhallista. Kello on vähän yli 11 ja kaikki kaupat avautuvat vasta kello 12. No kävellään, kun on niin nätti ja keväinen kelikin. Ainoastaan, että pojalta menee hermot.
– No hei mennään kahville, niin imetän siellä sitten – jos sillä ois nälkä.
Tulen pöytään yhden valkosuklaa-mansikkakakun ja kahden kahvin kera. Sillä aikaa, kun valitsin meille kakkua, selvisi että poika tarvitsi pikaisesti vaatteiden vaihdon. Onneksi varabody – ja pöksyt kulkevat matkassa aina, mutta haalari!!!Eääääh…. no ei se mitään.
– Mulla on lämmin huivi ja laitetaan se sen ympärille ja onha tuolla makuupussi. Ei se sinne palellu.
Käydään nyt nopeesti siellä HM:llä ostamassa se lippis ja jos poika vaikka nukahtaisikin niin voitais vähän kierrellä. Henkkamaukalla vauva huutaa, minä ostan nopeasti lippiksen ja pojan nukahtaessa kipasen vielä katsomassa legginsejä ja ostan sokokselta hiusvärin. Sitten kotiin.
Meidän bussi saapuu ja lähtee juuri nenän edestä. No otetaan se toinen sit ja kävellään kotiin.
Bussissa poika hermostuu, lutkuttaa hiusvärituubia, lutkuttaa purulelunsa metallista kiinnitysjuttua. Bussista, kun lähdemme meillä on tuskastunut hikinen/paleleva/kiukkuinen/väsynyt/nälkäinen vauva, jonka pipo menee koko silmille, tuulee suoraan naamaan ja vaunuista ei näe tarpeeksi. Samalla huomaamme, että tyyppi on onnistunut nakertamaan metallista kiinnikettä sillai, että ikenessä on pieni haava. Voi nyt sanonko mitä.
Juostaan kotiin kiukkuinen vauva vaunuissa. Tilataan hissi, vaunut sinne, toinen juoksee ylös, avaimet lukkoon, vauva pois vaunuista ja sängylle syömään maitoa. Kaikki on hyvin. Likaiset vaatteet pyykkikoneeseen ja kone pyörimään. Kaikki on ihan hyvin. Paitsi. Ostamani lippis on pieni. Ja siitä se alamäki sit alkaakin.
– V***u ne matkakamppeet pitää pakata! Huomenna pitää sitten lähteä sinne vaihtamaan lippistä! Ei perkele mun pitäisi laittaa viestiä majoitukseen, että millä lennolla me tullaan.
– Mä keitän ny tätä v***n keittoa, mutta emmä haluu mitään kalakeittoa. Ai pitääk mun nyt heittää tää pois vai kun mä en sitä halua?!
– Mä jaksa mitään pakata. Mä en lähe minneen.
– Tästä kalakeitosta tuli ihan paskaa. Paskakeittoa.
Vauva makaa sylissä ja repii kyyneleitä pikkusormillaan mun silmäkulmista. Ottaa minua korvista kiinni ja painaa naamansa ihan ihan lähelle. ”Hhööö!” Mies heittelee vauvanvaatteita sängylle. Kymmenen bodya ja neljät housut. Pari pyjamaa. Kalakeitosta tuli ihan hyvää.
Kohta tehdään kakkua.
Edit. Kakku onnistui. Pieni löi suunsa pinnikseen. Ehkä tämä onkin oikeasti maanantai? :D