Kuulumisia

Tänään 10+0 – can I hear a woop woop? 

Jonkun laskurin mukaan, tällä viikolla alkio muuttuu sikiöksi. Onko tämä vähän niin kuin alkion täysi-ikäistyminen? Onko mahassani tällä hetkellä paskantärkeä nyrkkiään puiva ja napanuoraa heiluttava ihmisenalku, joka kuvittelee tietävänsä ihan kaiken tästä maailmasta ihan vaan siksi koska hänellä on oikeus käydä baarissa? Täytyykin pitää puhuttelu mansikalle, että kuule niin minäkin luulin tietäväni kaikesta ihan kaiken. Mutta enpäs tiennykkään ja pahasti petyin. 

Mansikasta puheen ollen, meillä on miehen kanssa tapana kutsua tyyppiä sen koon mukaan. Viikolla kuusi (muistaakseni) luin tyypin olevan seesaminsiemenen kokoinen, joten käytiin sitten miehen kanssa tärkeitä keskusteluja seesaminsiemenestä. Onkohan seesaminsiemenellä mennyt ihan hyvin? Varmasti jaksanut kasvaa? Oothan muistanut tarkistaa seesaminsiemeneltä, että mikä sua ällöttää tänään? Ja niin edelleen. Viimeiset kolme viikkoa tyyppiä on kutsuttu mansikaksi – mikä on tavallaan tosi söpöä mutta myös jotenkin… mun mielestä perverssiä. En edes tiedä miksi. Keskusteluja on käyty myös mansikasta, mikä ainakin miehen kaveria hämmensi ihan hitosti. Onkoha mansikalla kaikki ok? ”Anteeks mut mä en nyt pysy ihan perässä tässä hommassa.” Niin siis mun mahassa on mansikka. Tai että siis se on nyt mansikan kokoinen. Jos siis on. 

Kaikki on koko ajan JOS. Me saadaan vauva! – jos kaikki menee hyvin. Ekassa ultrassa selviää varmasti tarkka laskettu-aika. – jos siellä edes on ketään. Tuo ihana pingviinirätti hommataan! – jos päästään ees viikolla 12. Kun olemme kertoneet ystävillemme tästä raskaudesta, molemmat melkein kiirehtivät sanomaan, että kaikkihan voi siis vielä mennä pieleen. Raskaus voi mennä kesken, meteoriitti osua maapalloon, kissat voivat jäädä auton alle ja kaikki maailman norsut saattavat sairastua malariaan. Ihan just in case, vaan. Prismassa käyn joka kerta tsekkaamassa, että pingu-uniriepu on edelleen saatavilla, mutta en uskalla ostaa sitä ettei iske paha karma. Ja minä en ole millään tavalla taikauskoinen taikka edes uskovainen ihminen.

Edelleen iltaisin silittelen alavatsaani. Kukkuu, ootko sää siellä?

Stressaavaa mutta sitten samalla. Tiedän, että olen itse tehnyt kaiken minkä voin tehdä tämän hyväksi tällä hetkellä. Olen lopettanut tupakoinnin, en juo alkoholia ja olen alkanut seuraamaan omaa ruokavaliotani. Liikuntaa pitäisi lisätä, mutta uskon sen lisääntyvän kun nämä kelit muuttuvat aurinkoisemmiksi. Kaikki on tällä hetkellä luonnon käsissä, eli itse en voi tehdä mitään. Mistä tulee hyvin voimaton olo ja sitten samalla myös jotenkin tyyni. Että okei luontoäiti, siä tiiät tän homman kuitenkin tällä hetkellä paremmin. Oh, tätä menoa minusta tulee pakanamutsi joka halailee puita metsässä! Itseasiassa siinä on ideaa. 

Placebo tulee muuten Suomeen. Muuten tosi kiva juttu jeejee. mutta keikka on 20.10.2016 ja minun LA 10.10.2016. Koska koskaan ei tiedä milloin arvon vauvat saapuvat tähän maailmaan, olen laatinut hyvän suunnitelman: 

1. jos vauvaa syntyy 10. – 16.10.2016 on minulla kaksi vaihtoehtoa: (keikan aikoihin ollaan luultavasti päästy sairaalasta) heivaa vauva miehelle tai ota vauva keikalle mukaan. Mä kannatan tuota jälkimmäistä! Siitä tulee rokkibebe! Ostan sille Placebon-potkupuvun ja laitan tukkahaituvat irokeesille. 
2. jos vauva syntyy 17-20: karkaa! Karkaa sairaalan verkkopikkarit viuhuen Hartwallin tanssilattialle heiluttamaan pyllyä. Mies voi hoitaa sillä aikaa bebeä kun rokkiäiti sairaalakaavussa hortoilee rokkikansan keskellä. 
3. jos vauva tulee äitiinsä ja syntyy kaksi pitkää viikkoa myöhässä, lähde keikalle. Sielläpä hypit lapsivedet loiskuen ja keikalta voit lähteä synnyttämään. Nappaa Brian Molko vaikka kättäriksi. 

Mun mielestä tuo suunnitelma oli hyvin aukoton ja selkeä, mutta ystävä kertoi ettei vastasyntynyttä saa viedä vielä rokkikonsertteihin. Ja ettei sairaaloista saa karata. Ja myös, ettei lapsivettä kannata lähteä loiskuttamaan Hartwallille. HÖH. 

Olen myös päättänyt, että tämä blogi kaipaa kuvia. Mutta koska haluan vielä olla täällä salaisena (minulla on pari ystävää, jotka lukevat Lilyä, niin ollaan vielä ihan shhh) Mutta onhan tämä tylsä tällaisena. 

Kertoilkaa hei tyypit, miten teillä menee siellä?