Mitä opin synnytykseni aikana? (sisältää kirosanoja)

 

 

1. Synnytyksen käynnistymisestä

Se, että supistelet ei vielä tarkoita, että synnytys olisi varsinaisesti käynnissä. Ja jos asut kahden kilometrin päässä sairaalasta, kukaan ei myöskään vastaanota sinua sairaalaan pelkästään supistelemaan. Joten saatat joutua supistelemaan, sillai rennosti ja chillisti, sen kolmekin yötä putkeen. Koitas levätä siinä sitten, ottaa rauhallisesti, kerätä voimia vauvan saapumiseen, olla zen… (Tässä vaiheessa, terveisiä ”Nyt koitat nukkua, koska kun vauva saapuu niin et saa nukuttua kuitenkaan” – lauseen viljelijöille. Perhana se univelka alkaa jo ENNEN synnytystä!!!)

2. Valokuvaamisesta

Supistuksen aikana ei pysty ajattelemaan mitään valkotasapainoja, vaikka oikeassa elämässä tietäisikin että hehkulamppu kuvat ovat… noh, hehkulamppukuvia. Mutta supistuksen aikana ei ajatella sellaisia, hyvä kun pystyt kameraa pitämään kädessäs. Viimeiset raskauskuvat on kuitenkin saatava ja on hyvä napata sellainen  musta karvainen kissa kainaloon, joka muina kissoinna yrittää sniikata keittiöön kattelemaan, jos sieltä löytyisi vaikkapa esimerkiksi ruokaa. Kissa ei arvostanut. 

3. Supistuksista

Supistuksen ollessa siinä aallon harjalla ei ylipäätään ajatella. Silloin voihkitaan, kontataan, maataan, kieritään, pyöritään, kiroillaan, huohotetaan, itketään, huudetaan, kiroillaan, seistään suihkussa, tullaan pois suihkusta, seistään suihkussa, tullaan pois suihkusta, seistään suihkussa, tullaan pois suihkusta – vitutellaan suihkussa seisomista, vitutellaan ei-suihkussa seisomista ja suunnitellaan kätilölle soittamista ”voisitteko lähettää jonkun tänne, kun mun perse ei täältä suihkusta selvästikää liiku yhtään mihinkään!! Tässä synnytän, tässä ihan  suihkussa seisten synnytän.”  sekä yritetään puristaa miehen kädestä kaikki luut tohjoksi –  mutta ei ajatella. Supistuksen aikana naurattaa myös oma aikaisempi ”mitä jos minä en tunnista oikeaa supistusta” – huoli…hahh hahh hahh hahh. Joo-o. Hah. 

 

4. Kissoista

Note to self. Synnytys ei kissan mielestä ole mikään tekosyy olla antamatta ruokaa. Yksi meidän kissoista ainakin syöksyi rakettina keittiöön, aina kun lyllersin makkarista supistelemaan olohuoneen puolelle. Sentään toinen kävi vähän kummastuneena haistelemassa vaaleanpunaisella nenällään, että mitäs sää siinä kieriskelet hä?

5. Muffinseista

Muffinsit maistuvat aina. Jopa synnytyksen aikana. Eli siinä vaiheessa, kun soittaessasi synnärille  ”joko sinne saa jo tulla”– puhelun, kätilö toppuuttelee ja käskee ottamaan panadolia sekä lepäilemään – niin siinä on erittäin hyvä hetki muffinseille. Yhdeltä yöllä on hyvä ottaa jauhot kaapista ja leipoa muutama muffinssi. Tosin koska sinä et pysty ajattelemaan taikka olet liian kiireinen pitelemään kissaa kainalossasi ottaessasi viimeisiä mahakuvia, niin miehesi tekee ne muffinssit. Hyviltä muuten maistuivat!

7. Raskausmahasta

Kannattaa napata itselle muistoksi viimeinen kuva mahasta. Koska vaikka vietätkin viimeiset raskausviikkosi kiroillen mahasi suuruutta ja omaa avuttomuuttasi, niin sitä mahaa ja mahan sisällä potkivaa ihmettä tulee pikkuisen ikävä. 

8. Kipupiikeistä

Ehkä synnytyksen parhaimmat muistot liittyvät kipupiikkiin – saavuttuamme sairaalaan neljältä aamuyöllä pääsimme suoraan saliin, sain kipupiikin ja aika tiukan käskyn levätä. Siinä sairaalasängyllä maatessani sönkötin miehelle miten onnellinen olen nyt. Tunsin kyllä supistukset mutta aaah, ei sattunut mihinkään. Toisen kipupiikin sain reilun 12h kuluttua ekasta ja taas – MIKÄ IHANA PÖHNÄ! Ihan sama, että ollan valvottu ja kärvistelty ja supisteltu… whiiiiiiiiii – nyt on hyvä. Tää on hyvä. Miten olenkaan niin onnellinen nyt. Ja taas tiukka käsky nukkua. Höh. Ja kun miä olin niin onnellinen.

9. Synnytyssaleista

Oma vessa ja suihku! Oikeasti, ainakin meilläpäin synnytyssalit olivat yllättävän kodikkaita. Itse odotin jotenkin sellaista hyvin sairaalamaista, kirkkailla valoilla varustettua ja kylmää huonetta, joka olisi täynnä skalpelleja ja kaikkea muuta pelottavaa. Että kätilöt siellä menisivät paukutellen hanskojaan ja murahdellen synnyttäjän piikkikammolle. 

11. Piikkikammosta ja rokotuksesta

Rokotus ei tunnu missään synnytyksen aikana. Bring it on vaan. Nauratti, kun terveydenhoitaja kysyi vielä, että mites kun käsi saattaa tulla kipeäksi tästä rokotuksesta nyt. Hei, mä synnytän tässä piakkoin. 

12. Synnytyksen etenemisestä

Se, että supistelet ei tarkoita, että tapahtuu. Ja se, että tapahtuu ei tarkoita, että edistyy. Saavuimme sairaalaan maanantaina aamuyöllä, palasimme kotiin maanantaina kymmeneltä meidän neuvolan ja influenssarokotuksen kautta, koska supistuksia ei vaan tullut.  Kotona ne tosin tulivat oikein urakalla sitten, mutta heti kun saavuin sairaalaan täristen kivusta ja pääsin käyrille niin puf! kappas! ei supistuksia! Onhan se tietty kiva, että kivut loppuivat mutta eikö tässä ollut ideana joku avautuminen ja se synnytys..? 

13. Huonekavereista

Kaikkea sitä tuleekin stressattua. Tultuamme takaisin sairaalaan, meidät lähetettiin vuodeosastolle tarkkailluun. (Vauvan sydänäänet olivat koholla, joten varmuuden vuoksi makoilin käyrillä.) Siellä supistukset palasivat ihan kunnolla takaisin. Siinä hengittelyn, miehen käden rusentamisen ja suoraan sanottuna vi****ksen välillä, kerkesin myös miettimään miten ärsyttävältä minä varmasti kuulostan muiden huoneessa olijoiden mielestä. Että koitappas nyt huohotella vähemmän ärsyttävästi nainen! 

14. Anestesialääkäreistä

Anestesialääkärin tehtävä on laittaa potilaalta taju kankaalle, eikä keskustella potilaan kanssa säästä taikka perhosista – point taken. Vai mitä mieltä olette lääkäristä, joka huoneeseen saapuessaan kysyy kätilöltä, että mites tää oikein menikään, en ole näitä vähään aikaan tehnyt. 

Tuoko. On. Se. Ihminen. Joka. Tunkee. Neulan. Mun. Selkärankaan?!! 

15. Tsempeistä

Kätilöopiskelijan kehut, kuinka hyvin ja rauhallisesti otan supistukset vastaan hengityksen avulla. Jo synnyttäneen naisen hymy sairaalan käytävällä. Synnytyksen jälkeen tulleet kehut huonekaverilta, että miten kestin supistukset huutamatta. (jes, en ollutkaan ärsyttävä!!!) Kätilöiden ja lääkärin tsemppaushuudot ponnistusvaiheen viimeisillä minuuteilla. Ja ennen kaikkea miehen läsnäolo ja käsi, jota sain vapaasti murskata supistusten aikana. Olen monille ystävillenikin sanonut, että ilman miestäni olisin varmasti karannut kesken kaiken. 

16. Synnytyksen jälkeen

Ennen kaikkea hämmentää. Ja väsyttää. Ja hämmentää. Tuoko se nyt on? Mun vauva. Mitä tälle niin kuin nyt sitten tehdään? Muistan istuneeni, muutama tunti synnytyksen jälkeen, jo vuodeosastolla tuijottaen tuhisevaa poikaa. Siinä se nyt nukkuu. Mies oli lähtenyt kotiin ruokkimaan kissoja ja nukkumaan. Onhan se nyt aika söpö. Mun oma pikkuinen vauva. Pieni poika. Sillä on varmasti kohta nälkä… niin nälkä. Mites muuten, kun sillähän on kohta nälkä ja mitä mää sille muka annan? Pitääkin käydä kertomassa kätilölle, että vauvalla on hei kohta nälkä jos ne jotain ruokaa toisi. 

Niin. Sitä on niin hämmentynyt, ettei raukka edes muista mitä parin tunnin ikäinen vauva yleensä syö ja mistä sitä ruokaa hänelle löytäisi. 

17. Unohtamisesta

Heti synnytyksen jälkeen olin, etten kyllä synnytä enää ikinä. I-KI-NÄ!!! Parin viikon kuluttua ajattelin jo, että jos joskus pitäisi synnyttää niin kyllähän se sujuisi ihan. Mikäs siinä, jos olisi aivan pakko niin kyllä minä sen handlaan. Ystäväni synnytti tällä viikolla ja melkein olin hänelle jopa kateellinen, kun hän pääsi synnyttämään. Mieheltänikin kysyin jo yksi päivä, että eikö meillä ihan kivaa ollut siellä? Ai ei vai? Höh. 

Kyllä mä synnyttää voisin, mutta ne kaksi ensimmäistä viikkoa vastasyntyneen kanssa. Joo, siihen minä en ole vielä valmis.