Nähdäänhän juhannuksena?

Poika istuu aamupalapöydässä ja katselee silmät suurina minua, kun itkien yritän saada aamukahvia alas. 

 

”Äitiä vähän surettaa, ei se mitään… on ihan okei itkeä… ei se mitään rakas.” 

 

Toissapäivänä ostin ystävän valmistujaisiin nahistuneet pionit, tajusin vasta autossa miten hirveän näköisiä ne ovat. Pikkusisko lohdutteli takapenkiltä, että eihän se mitään ja ajatus on tärkein.

 

Tuntuu, että olen mennyt kaksi päivää autopilotilla. Pienen touhut pitävät kiireisenä ja naurattavat, hiljaisena hetkenä tulee itku. 

 

Kolme viikkoa sitten puristin kättä ja sanoin: Nähdään juhannuksena! 

 

Sairaalahuoneen oven napsahtaessa kiinni mielessä pyöri vain yksi sana. 

 

Nähdäänhän?