Ilo se on pienikin ilo – eli viime päivien parhaimmat

Image-20170415_085401.jpg

IMG_20170414_121925.jpg

IMG_20170413_153605.jpg

IMG_20170414_120211.jpg

IMG_20170414_121033.jpg

1. Värikkäät matkarattaat.  Vielä raskausaikana ajattelin, ettei me varmana mitään matkarattaita tarvita – (ihan turhia moiset) kunnes hoksasin että meidän Emmaljungat vaikka ihanat ovatkin, eivät ole kauhean nopeat koota ja kasata matkoilla. Ja koska meidän molempien vanhemmat asuvat n. 300km päässä meistä, matkustamme ainakin kerran kuussa sukuloimaan muutenkin täyden paksin kanssa. Parhaimmillaan mukanamme kulkee vielä kaksi kissaa, eli ei todellakaan mitään yksinkertaisin konsepti. 😀 Onneksi tässä alkukeväästä bongasin nämä matkarattaat tori.fi:n sivuilta ja ai hitsi!!! Ihan parasta! Naks ja naps, niin vauvan voi tunkasta rattaisiin ja menoksi. 

Ihan piakkoin päästään testaamaan rattaita ihan oikealla matkalla, nimittäin suuntaamme tässä lähiaikoina Amsterdamiin! 

 

2. Leppoisa loppuviikko. Kuten jo aikaisemmin tällä viikolla kirjoittelin, meidän alkuviikko ei tosiaankaan lähtenyt parhaalla mahdollisella tavalla liikkeelle. Vissiinkin poika tekee hampaita, en oikein muutakaan syytä keskinyt parin päivän itkulle ja kuumeelle. Sunnuntai-maanantai välinen yö ei nukuttu ja maanantain pieni vietti melkein kokonaan sylissäni itkien ja nukkuen. Tiistaina rupesin haistelemaan myös omaa vointiani, koska selkeästi kaikki ei ollut hyvin ja yöllä oli aika selvää, että kipeäksi olen tulossa minäkin.

Miehen oli tarkoitus saapua näille kulmille vasta torstaina, mutta ihana pystyi tulemaan jo päivää aikaisemmin ja ajoikin keskiviikkona luoksemme. Pojan vointi oli keskiviikkona ihan ok, kuume ei enää noussut ja sylikissailua lukuunottamatta oli vauva jo ihan oma ittensä. Minäkin selvisin vähällä, eli melkein voisi sanoa että oli miehelle annettu täältä väärä hälytys. Mutta voi sitä onnea, kun se oma tyyppi on vierellä hauskuuttamassa vauvaa ja itse saa hetken ajan levähtää. Ja jep, tyyppi leipoi myös kakkua ja perjantaina heitettiin lyhyt vaunulenkki kun oli niin nätti keli. Ihan parasta! 

 

3. Pieni vauhtipylly. On taas ihan oma itsensä. Tämä oli pojan ensimmäinen kuume ja koska puhutaan esikoisesta, niin pieni huoli tietenkin oli vauvasta. Siinäkin onneksi, että olimme pienen kanssa vanhempieni luona ja äitini kävi pari kertaa yön aikana kurkkaamassa jos tarvitsen apua. Pelkästään tieto mahdollisesta avusta auttaa jo jaksamaan erittäin paljon! Mutta pakko sanoa, vaikka poikamme on temperamenttinen tapaus niin maanantaihin verrattuna meillä kotona asuu kyllä pieni naantalin aurinko. Niin erilainen se uliseva ja itkevä vauva oli siihen normaaliin verrattuna. 

Myös kuumailmapallopöksyt ilahduttavat. Oikeasti, miksi vauvoilla on näin kivoja vaatteita?

 

4. Kevät. Täällä Kymenlaaksossa päin on jo ihan kevät!!! Tai ainakin pari päivää sitten oli ihan kevät. Mereltä sulanut jää muistutti myös kesästä, kohta pääsee uimaan!!! 

 

5. Krookus. Rakastan krookuksia! Lumien sulaessa nää pienet riiviöt tuppaavat ilmaantumaan ihan random paikkoihin ilahduttamaan ihmisiä! Ylipäätään rakastan oudoissa paikoissa kasvavia kukkia ja krookuksia erityisesti. Ja ne ovat niin söpöjäkin, pieniä mutta jotenkin… pippurisia? 😀 

 

Miten siellä on pääsiäinen sujunut? 🙂

 

Suhteet Oma elämä Mieli

Aikuinen vauva

IMG_20170412_092050.jpg

 

Eilen oli tasan puoli vuotta pojan ensimmäisestä rääkäisystä. Ruipelo pikkuinen on muuttunut tarmokkaaksi  ja suhteellisen itsepäiseksi pullaposkeksi, joka öisin tykkää mätkiä isäänsä turpaan, on erityisen kiinnostunut mustan sohvapöydän jalasta ja on pari kertaa yrittänyt karata patjalta, jolle olen hänet hetkeksi asettanut.

Joskus tuntuu, että pojan kehitys menee itseltä ihan täysin ohi – uudet temput napataan päivittäiseen repertuaariin sellaisella taidolla, että melkein voisin uskoa jätkän tehneen pyllynostoja jo synnytyssalissa. Päivät liukuvat nopeasti ohi ja menevät sekaisin, ensimmäiset hymyt, kääntymiset ja varpaiden tunkeminen suuhun – kaikki ihania ja tärkeitä juttuja, mutta eipä enää muista milloin ne ovat saapuneet meidän päivittäiseen elämäämme. Eikö se muka ole aina ollut…tuommoinen? Vaikea uskoa, että joskus poika on vaan nukkunut ja syönyt.

Poika on itsepäinen. Nimittäin jos hän päättää kääntyä mahalleen, niin hän_perkele_kääntyy_mahalleen. Hän on myös utelias, mikä tarkoittaa että välillä istutaan niin solmussa sitterissä kun on ihan pakko nähdä mitä siellä pyykipinon takana on. 

Tämän lisäksi poika on hymyilevä, muttei erityisen nauravainen – nauru kyllä saadaan sieltä tulemaan mutta hän ei yksinään kauheasti millekkään hohota. Enemmän tuntuu pohdiskelevalta tyypiltä, mutta yksinään hän ei kauaa viihdy – ellei pinnistä lasketa. Pinniksessä saattaa mennä 10-15min ilman mitään ongelmia – siellä kun on se norsu. Ja loppuajan on ihanaa leikkiä KUKKUU-leikkiä, sillai että minä hyppään oven raosta esiin ja jätkä kuikuilee pinnojen välistä höhöttäen. 

Päiväunet on paskaa, mutta vaunulenkeillä kiinnostaa maailma. Katosta roikkuvat jutut, erityisesti mieheni lapsena rakentamat pienoismalli-lentokoneet miehen isän luona ovat jotain ihan parhainta ikinä. Niille suodaan haltioitunut ”Höööö!”, kun saavutaan perille. Niitten avulla saattaa vanhemmat saada myös 15-minuuttia pidemmät yöunet, kun poika unohtaa äitinsä mätkimisen tuijottaessaan lentokoneita. 

Öisin välillä tuntuu, että väliimme muuttaa humalainen menninkäinen kuperkeikkoineen, kääntymisineen ja nyrkkitappeluineen, tämän lisäksi menninkäisellä on usein jano mutta hän on onneksi niin taitava, että osaa salakavalasti telakoitua juoma-automaattiinsa kiinni. Eli öistä emme valita. (äsken valitin, mutta hei – ne perhanan hampaat!) 

Meillä on täällä nykyisin siis ihan aikuinen vauva, eilen parin kuumepäivän jälkeen poika päätti nousta kontilleen – eli katsotaan kauanko menee, kun hän hoksaa uuden tempun ohjelmistoonsa. Jännää! 

Perhe Lapset