Ensilumi tuli, muuttaen pihamme hetkeksi pieneksi talven ihmemaaksi. Öisin asteet kääntyvät pakkasen puolelle ja aamuisin jääkylmät rappuset saavat paljaat varpaat kipristelemään. Aamupuuron keittelen mielelläni puuhellalla, sen lämmössä on ihana heräillä uuteen päivään. Keittiön ikkunasta näkee pihalle, missä talitintit lentelevät ja ikioma pihaoravakin ilmaantuu pähkinäapajille. Ensilumen mukana elämä kietoutuu ihanaan pehmeään vaippaan, jossa kaikki on ihanaa, hämärää ja lämmintä. Näistä kaikista jutuista haluaisin kirjoittaa, koska… onhan tuo kaikki ihanaa ja hyggeä ja blogikamaa jne. 

Paitsi vauvan mielestä. Koska vauvan mielestä kaikki on ihan. Täyttä. Paskaa. Kolme viikkoa sitten vauvavuosi meidän osaltamme loppui ja taloon saapui itse saatana taaperoversio meidän vauvasta. Vaativa. Roikkuva. Kirkuva. Kiukutteleva. Äkäinen. saatana Taapero. 

Vauva 2.0 on siirtynyt uuteen aikaan, mutta äidillä on näemmä ihan väärät sovellukset tähän uusimpaan malliin. 

Tämän uudistetun version mukaan nimittäin ulkoilu on perseestä. Aamupuuron keittäminen on perseestä. Lapaset ja hanskat ovat perseestä. Vaunuissa istuminen on perseestä. Ulkokengät ovat perseestä. Äiti on välillä aika perseestä. Kieltäminen on perseestä. Kotoa lähteminen on perseestä. Kotiin tuleminen on perseestä. 

Sen sijaan tämä uudistettu versio tykkää uida kissanraksuissa. Tyhjentää rikkalapiosta roskia ja levittää niitä lattialle. Kantaa lusikoita pallomereen. Heittäytyä dramaattisesti lattialle meritähdeksi sätkimään. Kävellä taaperokärryn kanssa. Kiipeillä sohvalla. Heitellä tietokoneen hiirtä lattialle. Vaihtaa television kanavia. Availla sälekaihtimia. Katsella taivaalla lentäviä lentokoneita. Ja tissistä. Siitä tämä itse saatana rakas poikani edes vielä tykkää. 

JA MULLE SANOTTIIN SELVITÄ SIITÄ VAUVAVUODESTA! 

PS. Ai otteita erään 1-vuotiaan elämästä? No se vähän niin kuink tuli tässä kerrottua.
Katsotaan puolen vuoden päästä, jos olisi vähän positiivisempi meno. 

(on hän edelleen tosi kiva ja rakas ja ihana ja söpö. nytkin kun nukkuu.)