Puolet vauvavuodesta takana
Ohhoh! Onpas viime kirjoituksesta kauan. Monesti olen ajatellut kirjoittamista, mutta parhaillaan meillä eletään sellaista vaihetta, ettei oikeasti vain rauhallista aikaa ja paikkaa oikein tahdo löytyä. Ja silloin kun Late on ottanut hetkeksi päävastuun Lumista, olen ollut ulkona, sillä ai että miten kaunis ja lämmin toukokuu ollaankaan saatu! Nyt kello on 5.30 ja en vain saanut jostain syystä enää unta, joten ajattelin ottaa pitkästä aikaa läppärin syliin ja alkaa kirjoittelemaan kuulumisia. Lumi herää aivan viimeistään tunnin päästä, joten toivottavasti saan tämän postauksen valmiiksi ennen sitä.
Meidän ärripurri on tänään PUOLIVUOTIAS. Apua. <3
Onko tosissaan mun pikkuruisen vauvan ensimmäisestä vuodesta kulunut puolet? Oonko ollut jo puoli vuotta äiti? Aika kuluu aivan uskomattoman nopeasti ja valitettavasti nyt kuulun myös itse heihin, jotka kertovat ajan lentävän tosissaan vasta lasten saannin jälkeen. Eräs ystäväni sanoi mielestäni kerran hyvin sen, miltä aika äitinä tuntuu; päivät kuluu välillä tosi hitaasti, mutta viikot on ohi hujauksessa.
Mainitsinkin alussa siitä, että meillä eletään parhaillaan vähän kinkkistäkin vaihetta. Lumi on osoittautunut luonteeltaan aika samanlaiseksi kuin minä; tunteet näytetään aika suoraan, ja välillä se kieltämättä tekee arjesta aika raskasta. Hän myös kaipaa virikkeitä ja sirkustemppuja oikeastaan kaiken hereilläoloaikansa. Eikä siinä olisi muuten mitään, mutta kun tuo pieni söpönässu ei nuku päivisin juuri ollenkaan. Jos hän suostuu väsykiukkujen jälkeen nukahtamaan päivällä, unta riittää usein maksimissaan pari tuntia, joka jakautuu moneen pikkuruiseen osaan pitkin päivää. Pakko myöntää; välillä kadehdin niitä äitejä, jotka sanoo lapsen nukkuvan kerralla edes sen kaksi tuntia. Olisi joskus ihanaa ottaa pieni hetki omaa aikaa siten, että tietää toisen vain nukkuvan onnellisena vieressä samalla, kun itse syö suklaalevyä kuin leipää katsoen vaikka jotain hyvää sarjaa. Täällä ei olla tehty niin viimeiseen puoleen vuoteen, sillä Lumi heräisi jo suklaalevyn avaamiseen tai aivan viimeistään silloin, kun olisin saanut valittua katsottavan sarjan.
Yöt menee unien osalta ihan kivasti. Joskus aikaisemmin täällä nukuttiin putkeen koko yö, mutta nyt kohta pari kk on menty pääosin kolmella tai neljällä yöherätyksellä. Ja niin kauan kuin on ollut yöherätyksiä, niitä on sävyttänyt keuhkoja repivä itku. Lumi herää salamana, tai no silmät jää vielä visusti kiinni, mutta huuto alkaa samantien ja loppuu vasta, kun tuttipullo on suussa. Olen kehittynyt aika pirun nopeaksi yöjuoksijaksi makuuhuoneen ja keittiön mikron välillä, mutta olen aina myöhässä. Lumi 27283 – Meri 0.
On kyllä hurjaa miten paljon toinen on kasvanut ja kehittynyt. Se pikkuinen raasu, jota hädin tuskin uskalsi nostella paikasta toiseen on nyt jo iso tyttö. Toki ihan mini-ihminen hän edelleen on ja tulee aina varmaan olemaan meidän vauva, mutta kuitenkin. Pakko myös mainita, että on ollut hauskaa huomata niiden mielikuvien ja ajatusten, joita hänestä muodostui jo synnärillä, pitäneet lähes totaalisen täysin paikkansa.
Entä miten ajatukset itsestä? Koen olevani monelta osin täysin se sama Meri, joka olin ennen Lumiakin, mutta pakkohan se on todeta, että tämä viimeisin puoli vuotta on muokannut mua silti enemmän kuin mikään ikinä aikaisemmin. Olen aina ollut aika äkkipikainen ja toki joissain tilanteissa olen nykyään entistä äkkipikaisempikin, mutta yleisesti ottaen olen aika ylpeä siitä, miten minultakin löytyy tarvittaessa ne kuuluisat lehmän hermot. Ja sanotaanko vaikka näin, että tarvetta niille on ajoittain ollut. Olen myös havahtunut siihen, että tämä puoli vuotta on tehnyt musta samalla aivan tajuttoma vahvan ja itsevarman sisäisesti, mutta samalla olen myös hauraampi kuin koskaan aikaisemmin. On myös käsittämätöntä, miten oma hyvinvointi, onni ja oikeastaan kaikki on riippuvaisia tuosta pienestä tytöstä. Tällä yritän sanoa kai sitä, että ensimmäistä kertaa OIKEASTI oma elämä kulkee jonkun muun askelia. Sellaista kai äitinä oleminen on; hymyilyttää ja on maailmaa syleilevä olo kun omalla lapsella on hyvä olla ja toisaalta sitä itse ahdistuu jo pienistäkin ikävistä asioista lapsen elämässä, jotka muiden silmiin voisivat vaikuttaa varsin mitättömiltä jutuilta.
Vaikka koen kaikella olevan aina kaksi puolta, yhdestä olen varma; väsymyksestä, huolesta, hektisyydestä ja intensiivisyydestä huolimatta olen onnellisempi ja kiitollisempi kuin koskaan. Meillä on maailman ihanin tyttö. Haluan omalla toiminnallani edesauttaa sitä, ettei Lumi hävitä koskaan tuota kiinnostusta ja innostusta ympäröivästä maailmasta. Haluan, että hän uskaltaa tulevaisuudessakin näyttää peittelemättä omat tunteensa ja ylipäätään tuntea vahvasti asioita. Tiedän omasta kokemuksesta ettei itselle ole aina helpointa olla se ihminen, joka kokee kaiken vahvasti, mutta silti, sillä parhaillaan se antaa niin paljon. Monia asioita elämässä voi hankkia itselleen, mutta tunteita ja aitoja fiiliksiä ei rahalla saa.
Onnea rakas Lumi 6kk <3
-Meri
Ps. Kirjoittelen taas kun ehdin, mutta luultavasti seuraavaksi pääsette seuraamaan meidän muuttuvia asuntokuvioita. Siihen asti, pus!