Niin siinä taisi tosiaan käydä.. En kyllä edelleenkään tätä kirjoittaessani edes tiedä, tulenko ikinä julkaisemaan tätä tai ylipäätään koko blogia. No, ehkä nyt kuitenkin kerron miten tähän tilanteeseen on päädytty.

Minut tuntevat ihmiset tietävät, että olen kova puhumaan ja analysoimaan, jaarittelemaan sekä pohdiskelemaan asioita, mutta mitä tapahtuu kun sellainen ihminen onkin yhtäkkiä kotona koiran ja reilun 4kk ikäisen vauvan kanssa? Niinpä, siinä käy juuri tämä; tulee halu löytää JOKU PAIKKA omille ajatuksille ja fiiliksille. Hyville ja tosi hyville, mutta myös niille keskinkertaisille ja jopa ikävemmille. Miksi sitten en kirjoita sinne surullisen kuuluisaan pöytälaatikkoon? Siihen on kolme syytä. Ensimmäinen niistä on se, että kai sitä haluaa kertoa ja jakaa ihmisille  niitä asioita, joista itsekin pitää tai mitkä kokee merkityksellisinä. Toinen on se, että ajoittain sitä ihan kaipaa kotona vauvan kanssa ollessa aikuisten kieltä. Vaikka rakas esikoistyttäremme Lumi (reilu 4kk) onkin kovin äänekäs, ei hänen kanssaan valitettavasti vielä pysty keskustelemaan päivän polttavista puheenaiheista tai siitä, millainen äiti sitä itse haluaa hänelle olla. Kolmas ja ehkä tärkein syy on se, etten halua tehdä paremmasta puoliskostani hullua. On varmaan ajoittain aika raskasta tulla kiireisen työpäivän jälkeen kotiin kuuntelemaan mun välillä aika mahtipontisiakin visioita milloin mistäkin. ELI, nyt tää on mulle se kanava! Okei, on tälle hommalle neljäskin syy: jotenkin sitä kaipaa itsensä haastamista ja omien mukavuusalueiden ylittämistä (ihan kun sitä ei tulisi välillä liiankin kanssa vauva-arjessa, mutta more is more). Toki kirjoittamisesta olen aina pitänyt, mutta että tälleen, julkisesti. No, katotaan mitä tästä tulee! Taino julkisesti ja julkisesti, kiva jos äiti ja pikkusisko ainakin lukee näitä:D Terkkuja teille <3

Mulla on monta juttua mietittynä joista haluan teille kertoa! Kuullaan taas.

-Meri-

Ps. Kuka oikeasti muutenkaan enää kirjoittaa pöytälaatikkoon?