100 faktaa elämästäni
Olen jonkin aikaa kirjoitellut listaa elämäni faktoista. Ajatus lähti yksinkertaisesti siitä, että itsestäni on mielenkiintoista lukea vastaavia listauksia muista ihmisistä. Tämä on helppo tapa ”tutustua” ihmisiin. Tässä siis teille luettavaksi lista minusta, tavoistani, elämästäni.
- Olen Netta
- 27-vuotias
- Mulla on sisko ja veli
- Vanhempani ovat naimisissa
- Olen syntynyt Savossa
- Edelleen puheessani loistaa savon murre
- Olen naimissa
- Minä saan ensimmäisen kummilapsen ensi vuonna
- Se on onnellisin asia, jonka olen tällä viikolla saanut tietooni
- Ajattelen asioissa aina hyvän puolen
- En osaa puhua englantia sujuvasti
- Olen opiskellut saksan kieltä
- Puhun sujuvasti vain suomea
- Ymmärrän ruotsin kieltä monesti paremmin kuin englantia
- Haluaisin matkustaa ulkomaille
- Seuraava reissu onkin mahdollisesti ensi talvena
- Se on meidän häämatka
- Häämatkakohde on vielä auki
- Olen asunut neljässä eri kaupungissa
- Kaikissa niissä on omat hyvät puolensa, joiden takia voisin muuttaa takaisin
- Nykyinen paikkakunta kuitenkin on se, missä on hyvä
- Käytämme lähes päivittäin julkista liikennettä
- Myös oma auto käytössä päivittäin
- Pituuteni on 160cm
- En tykkää käyttää korkokenkiä
- Enemmistö mun kengistä on Vanseja
- Mun on vaikee löytää sopivia housuja
- Tykkään olla treenihousuissa
- Vaatteiden mukavuus on tärkeämpää kuin ulkonäkö
- Plussaa tulee tietenkin, jos vaate vielä näyttää omaan silmään hyvälle
- Vein hetki sitten monta jätesäkillistä vaatetta kierrätykseen
- Ostan suurimman osan Eevin vaatteista käytettynä
- Suosin nettikirppiksiä
- Käymme viikoittain myös livekirppareilla
- Poltan paljon kynttilöitä
- Meillä on lähes aina tuoreita kukkia pöydällä
- En osaa leipoa muffinseja, ne lässähtää aina
- Pullat onnistuu aina
- Viihdyn parhaiten vaaleissa hiuksissa
- Mun hiuksissa on ollut paljon eri värejä, kuten punaista, pinkkiä, sinistä, ruskeaa, violettia..
- Äitini on kampaaja
- En osaa laittaa hiuksia kovin kummoisesti
- Parhaillaan olen harjoitellut ranskanlettejä itselleni
- Osaa letittää toisten hiuksia
- Rakastan kokeilla uusia shampoita ja hoitoaineita
- Niitä purkkeja mulla onkin useita
- Mulla on luonnonkiharat hiukset
- Mulla on haastava iho
- Nuorena mulla oli paha akne etenkin selässä
- Meikkaan todella harvoin
- Haluaisin ripsienpidennykset
- Kiinnostaisi kokeilla myös magneettiripsiä
- Olen pyykkietiikan suurkuluttaja
- Meillä on kissa
- Imuroin monta kertaa viikossa
- Meidän talo on puulämmitteinen
- Yleensä se olen minä, joka vastaa lämmityksestä
- Olen aina ollut herkkäuninen
- Mulla on uniongelmia
- Saan energiaa liikunnasta
- Käyn kuntosalilla säännöllisesti
- Olen kasvissyöjä
- Ruokarytmini on aina ollut melko säännöllinen
- Aloitan aamun poikkeuksetta kaurapuurolla, raejuustolla ja marjoilla/bonnesoseella
- Juon kahvia kaksi kuppia päivässä
- Vettä menee 3-4L päivässä
- Välipalaksi syön joka päivä smoothien
- Rakastan yllätyksiä
- Ihmisten nimet jää mulle helposti mieleen
- Muistan helposti puhelinnumeroita
- En seuraa mitään tv-sarjaa
- Satunnaisesti saatan katsoa salkkareita
- En muista, milloin olisin viimeksi katsonut jonkun leffan
- Mietin tarkkaan omia hankintojani, mutta lapselle tulee osteltua yhtä sun toista
- Mulla on kaksi ammattia
- Toisen ammatin osalta en ole koskaan työllistynyt
- Itseasiassa se ei ole ollut tarkoituskaan
- Opiskelu tuntuu tällä hetkellä todella kaukaiselta ajatukselta
- En tiedä, milloin palaan työelämään
- En pidä mahdottomana, että työskentelisin vielä joskus kaupanalalla
- Synnytin Eevin vko 41+6 Kätilöopistolla
- Minulle tehtiin sektio
- Sektion jälkeiset kivut ovat olleet kovimpia kipuja, mitä oon koskaan kokenu
- Tykkään perustella lapselleni asioita, näin olemme usein yhteisymmärryksessä
- Minulla on kaksi tatuointia
- Ensimmäisen otin 18-vuotiaana
- Haluaisin jossain vaiheessa lisää tatuointeja, mutta vielä ei oo sen aika
- Olen ollut koulukiusattu
- Onneksi se saatiin kuriin ajoissa, kiitos kuuluu osaavalle koulun henkilökunnalle
- Koulukiusaaminen ei ole jättänyt minulle haavoja
- Laitan ruokaa isoja satseja kerralla
- Ruuanlaitossa helppous on avainasemassa
- Välillä tykkään valmistaa ruokaa oikein pitkän kaavan mukaan
- Suosin suomalaisia tuotteita, kaikessa
- Mulla on pakastin lähes täynnä marjoja
- Nukun harvoin päiväunia
- Menen yöunille usein samaan aikaan tyttären kanssa
- Olen innostunut neulomisesta, se on koukuttavaa
- En osaa ommella vaatteita
- Olen onnellinen, että luit nämä faktat minusta. Ehkäpä sait tietoosi jotain uutta elämästäni! 😀
Mukavaa viikkoa just sulle.
<3 Netta