100 faktaa elämästäni

Olen jonkin aikaa kirjoitellut listaa elämäni faktoista. Ajatus lähti yksinkertaisesti siitä, että itsestäni on mielenkiintoista lukea vastaavia listauksia muista ihmisistä. Tämä on helppo tapa ”tutustua” ihmisiin. Tässä siis teille luettavaksi lista minusta, tavoistani, elämästäni. 

320420DE-68EE-4A1D-9A64-1A7E493D3E39.jpeg

  1. Olen Netta
  2. 27-vuotias
  3. Mulla on sisko ja veli
  4. Vanhempani ovat naimisissa
  5. Olen syntynyt Savossa 
  6. Edelleen puheessani loistaa savon murre
  7. Olen naimissa
  8. Minä saan ensimmäisen kummilapsen ensi vuonna
  9. Se on onnellisin asia, jonka olen tällä viikolla saanut tietooni 
  10. Ajattelen asioissa aina hyvän puolen
  11. En osaa puhua englantia sujuvasti
  12. Olen opiskellut saksan kieltä
  13. Puhun sujuvasti vain suomea 
  14. Ymmärrän ruotsin kieltä monesti paremmin kuin englantia
  15. Haluaisin matkustaa ulkomaille
  16. Seuraava reissu onkin mahdollisesti ensi talvena
  17. Se on meidän häämatka 
  18. Häämatkakohde on vielä auki
  19. Olen asunut neljässä eri kaupungissa
  20. Kaikissa niissä on omat hyvät puolensa, joiden takia voisin muuttaa takaisin 
  21. Nykyinen paikkakunta kuitenkin on se, missä on hyvä 
  22. Käytämme lähes päivittäin julkista liikennettä
  23. Myös oma auto käytössä päivittäin 
  24. Pituuteni on 160cm
  25. En tykkää käyttää korkokenkiä 
  26. Enemmistö mun kengistä on Vanseja
  27. Mun on vaikee löytää sopivia housuja
  28. Tykkään olla treenihousuissa
  29. Vaatteiden mukavuus on tärkeämpää kuin ulkonäkö 
  30. Plussaa tulee tietenkin, jos vaate vielä näyttää omaan silmään hyvälle 
  31. Vein hetki sitten monta jätesäkillistä vaatetta kierrätykseen
  32. Ostan suurimman osan Eevin vaatteista käytettynä
  33. Suosin nettikirppiksiä
  34. Käymme viikoittain myös livekirppareilla
  35. Poltan paljon kynttilöitä 
  36. Meillä on lähes aina tuoreita kukkia pöydällä
  37. En osaa leipoa muffinseja, ne lässähtää aina
  38. Pullat onnistuu aina 
  39. Viihdyn parhaiten vaaleissa hiuksissa 
  40. Mun hiuksissa on ollut paljon eri värejä, kuten punaista, pinkkiä, sinistä, ruskeaa, violettia..
  41. Äitini on kampaaja
  42. En osaa laittaa hiuksia kovin kummoisesti
  43. Parhaillaan olen harjoitellut ranskanlettejä itselleni
  44. Osaa letittää toisten hiuksia 
  45. Rakastan kokeilla uusia shampoita ja hoitoaineita
  46. Niitä purkkeja mulla onkin useita
  47. Mulla on luonnonkiharat hiukset
  48. Mulla on haastava iho 
  49. Nuorena mulla oli paha akne etenkin selässä
  50. Meikkaan todella harvoin
  51. Haluaisin ripsienpidennykset
  52. Kiinnostaisi kokeilla myös magneettiripsiä
  53. Olen pyykkietiikan suurkuluttaja
  54. Meillä on kissa
  55. Imuroin monta kertaa viikossa
  56. Meidän talo on puulämmitteinen
  57. Yleensä se olen minä, joka vastaa lämmityksestä 
  58. Olen aina ollut herkkäuninen
  59. Mulla on uniongelmia
  60. Saan energiaa liikunnasta
  61. Käyn kuntosalilla säännöllisesti 
  62. Olen kasvissyöjä 
  63. Ruokarytmini on aina ollut melko säännöllinen 
  64. Aloitan aamun poikkeuksetta kaurapuurolla, raejuustolla ja marjoilla/bonnesoseella
  65. Juon kahvia kaksi kuppia päivässä 
  66. Vettä menee 3-4L päivässä 
  67. Välipalaksi syön joka päivä smoothien
  68. Rakastan yllätyksiä 
  69. Ihmisten nimet jää mulle helposti mieleen 
  70. Muistan helposti puhelinnumeroita
  71. En seuraa mitään tv-sarjaa
  72. Satunnaisesti saatan katsoa salkkareita 
  73. En muista, milloin olisin viimeksi katsonut jonkun leffan 
  74. Mietin tarkkaan omia hankintojani, mutta lapselle tulee osteltua yhtä sun toista
  75. Mulla on kaksi ammattia
  76. Toisen ammatin osalta en ole koskaan työllistynyt
  77. Itseasiassa se ei ole ollut tarkoituskaan
  78. Opiskelu tuntuu tällä hetkellä todella kaukaiselta ajatukselta 
  79. En tiedä, milloin palaan työelämään
  80. En pidä mahdottomana, että työskentelisin vielä joskus kaupanalalla
  81. Synnytin Eevin vko 41+6 Kätilöopistolla
  82. Minulle tehtiin sektio 
  83. Sektion jälkeiset kivut ovat olleet kovimpia kipuja, mitä oon koskaan kokenu
  84. Tykkään perustella lapselleni asioita, näin olemme usein yhteisymmärryksessä
  85. Minulla on kaksi tatuointia
  86. Ensimmäisen otin 18-vuotiaana
  87. Haluaisin jossain vaiheessa lisää tatuointeja, mutta vielä ei oo sen aika
  88. Olen ollut koulukiusattu
  89. Onneksi se saatiin kuriin ajoissa, kiitos kuuluu osaavalle koulun henkilökunnalle
  90. Koulukiusaaminen ei ole jättänyt minulle haavoja 
  91. Laitan ruokaa isoja satseja kerralla
  92. Ruuanlaitossa helppous on avainasemassa
  93. Välillä tykkään valmistaa ruokaa oikein pitkän kaavan mukaan 
  94. Suosin suomalaisia tuotteita, kaikessa
  95. Mulla on pakastin lähes täynnä marjoja
  96. Nukun harvoin päiväunia
  97. Menen yöunille usein samaan aikaan tyttären kanssa 
  98. Olen innostunut neulomisesta, se on koukuttavaa
  99. En osaa ommella vaatteita
  100. Olen onnellinen, että luit nämä faktat minusta. Ehkäpä sait tietoosi jotain uutta elämästäni! 😀

 

Mukavaa viikkoa just sulle.

<3 Netta

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *