Mitä lempijuttuja kuuluu 2,5-vuotiaan jokaiseen päivään?
Tänään tulee kuluneeksi 2,5 vuotta siitä, kun maailmaan putkahti tyytyväinen ja erittäin tarkkaavainen peikkotyttö. Aika tuntuu kuluneen vauhdilla. Vastahan juhlimme 1-vuotissynttäreitä vaaleanpunaisen possukakun ympärillä. Tuntuu kuin ihan eilen olisimme juhlistaneet toista täyttä ikävuotta kauniissa maalaismiljöössä häidemme yhteydessä. Ei voi olla mahdollista! Näin se aika menee, mutta ihanaa, että lapsi oppii jatkuvalla syötöllä kaikkea uutta ja ihmeellistä.
Luukkukirjat, kuvatkirjat, satukirjat. Kirja kuin kirja, niin se on mielenkiintoinen. Hän tykkää pohtia kirjojen aiheita. Hän kyselee, ihmettelee, kyseenalaistaa. Eilen nakkasi mun käteen suomi-ruotsi-suomi sanakirjan, ja halusi et luen sitä. Tässä kohtaa kiinnostus loppui lyhyeen, koska kuulema puhuin hassusti. Eilen illalla teimme reissun kirjastoon, josta lähti mukaan kasa aivan uusia luettavia. Näissä riittää touhua moneksi päiväksi.
Pipsa possu. Telkkarissa, kirjoissa, vaatteissa, puheenaiheissa. Joka paikassa. Läheisimmät ihmisetkin on nimetty Pipsa possun kavereiden mukaisesti. Minä olen tietenkin äiti-possu ja Eevi on Pipsa. Onhan se pikkuinen vaaleanpunainen röhkivä olento melkoisen sievä kaikkine oivalluksineen ja oppeineen, myös äidin mielestä. Eräänä päivänä Eevi kertoi mulle, mitä pannukakkutaikinaan tulee. Tämän tiedon oli oppinut Pipsa possulta.
Ulkoilu tuulisessa linnassa. Aloimme kolaamaan meidän pihan lumia yhteen tiettyyn kohtaan heti talven alusta ja siihen Eevi isänsä kanssa rakensi lumilinnan, joka nimettiin tuuliseksi linnaksi. Siellä touhuillaan päivittäin ulkoillessa. Linnassa on portaat ja sieltä voi laskea mäen alas. Pipsa possu tietäjät ymmärtää linnan nimen merkityksen ;)
Kahvilaleikit. Eevi sai joulupukilta ihanan valkoisen puisen leikkikeittiön. Sijoitimme sen väliaikaisesti portaikon alle, mutta siihen se on jäänyt. Eevi haluaa monesti päivässä keittää meille aikuisille kahvit ja tarjoilla ne kakun kera. Hän leipoo, keittää ja paistaa ruokia. Leikkeihin saattaa kulua päivittäin todella pitkiä aikoja.
Onnea Rakas kaks ja puol vee!
<3: Netta