Haluan näyttää lapselleni, mistä minä tulen
Mulla ja Eevillä on tullut rutiiniksi viettää noin kerran kuukaudessa viikko mummolassa, minun vanhempien luona. On ihanaa olla kerralla pidemmän aikaa, koska matkaa on 250 kilometriä ja ehtiipä viikossa paljon kaikkea touhutakin. Ei tarvii stressata aikataulutetuista päivistä, vaan saa ottaa myös rennosti ja tavata ystäviä luettelematta kalenterista, milloin olen vapaana. Tämä mahdollistuu vielä senkin takia, että en ole palannut työelämään.
Minusta on ihanaa näyttää lapselleni tärkeitä paikkoja, joissa olen elänyt lapsuuteni ja nuoruuteni. On mukava viettää aikaa samoissa maisemissa, joissa itse olen kasvanut. Ihmiset ympärillä on jonkin verran vaihtuneet, osa muuttanut pois ja osa jäänyt taka-alalle muista syistä. Kuitenkin rakkaimmat ja tärkeimmät ovat säilyneet, ja saammekin heidän kanssaan jakaa yhteistä aikaa ja luoda mukavia muistoja.
Aamupäivät meillä kuluu usein joko ulkoillen tai ystäviä tapaamalla. Iltapäivällä minun isä tulee töistä, jolloin Eevi pääsee leikkimään ukin kanssa. Parasta puuhaa ainakin kesällä oli kanojen hoito. Ukin ja Eevin yhteinen juttu on myös autoleikit yläkerrassa. Siellä on monta laatikollista pikkuveljeni vanhoja autoja, jotka ovat eeville aarteita jo senkin takia, että kotona meillä ei kovin montaa autoa ole. Voin kuvitella sen lapsenmielisen tunteen, kun pääsee penkomaan isoja lelulaatikoita. Mikä olisikaan parempaa.
Minun äiti tekee pitkiä työpäiviä, joten illasta Eevi alkaakin aina odotella mummoa töistä. Mummo on Eeville kuin toinen äiti. Minun läsnäololla ei oo paljoa merkitystä (Eevin mielestä), kun mummo tulee kotiin.
Yksi tärkeimmistä hetkistä, jonka haluan jokaisella reissullamme toteuttaa, on vierailu minun molempien isovanhempien luona. Ne hetket ovat kultaakin kalliimpia. On myös tiedostettava se tosiasia, että nämä tapaamiset eivät enää monien vuosien ajan ole mahdollisia. Eevi nauttii isoisovanhempien kanssa touhuilusta kovasti, ja minusta on erityisen ihanaa seurata heidän juttujaan. Jopa suvun vanhin, minun ukkini, konttaa Eevin kanssa lattialla ja leikkii lapsenlapsenlapsia varten säilytetyillä leluilla. Virkeyttä ja elämäniloa. Aitoutta ja lisää muistoja. Elämä on todella jees.
<3 Netta