Isänpäivänä
Meidän isänpäivä oli isin työpäivä. Aamulla heräsimme Eevin kanssa laittamaan aamupalan, jonka jälkeen kävimme herättämässä isin omatekemien korttien ja lahjan kanssa. Pienelle tytölle niin tärkeä ja onnekas hetki – kuten myös isille itselleen.
Käytiin moikkaamassa ja onnittelemassa Eevin pappaa. Käynti oli pikainen, koska elimme kello kaulassa. Oli riennettävä.
Isin palattua illalla töistä nautimme kotona kahvit kera kinkkupiirakan, jonka leivoimme päivällä Eevin kanssa yhdessä. Isin toiveena oli ”jotain suolaista”. Ja sen me toteutimme. Päiväuniaikaan kaivelin kaapeista jo muutamia joulukoristeita esille, ihanaa aikaa tämä.
Päivään mahtui myös käynti lastenlääkärillä. Siellä todettiin, että Eevin korva on edelleen pahoin tulehtunut. Kierteessä siis edelleen, mutta toivottavasti ei enää pitkään.
<3 Netta