Blogin syntytarina
Heippa.
Vihdoin minä tein sen! Kaikki te ihanat, jotka seuraatte minua instagramissa (@nettajessica), niin tiedätte meistä ennakkoon jo melko paljon. Instagram on ollut minulle väylä jakaa arkeamme laajasti. Nyt kuitenkin vihdoin koin, että on oikea hetki blogille. En suinkaan ole jättämässä instagramia taka-alalle, vaan se tulee toimimaan edelleen aktiivisena minun osaltani.
Palataan kuitenkin tässä vaiheessa kolme vuotta taaksepäin. Elettiin vuotta 2015, kun aloin odottamaan esikoistytärtäni. Samoihin aikoihin minulla alkoi kehittyä mielessä ajatus, että olisi mielenkiintoista perehtyä blogimaailmaan oman blogin kirjoittamisen kautta. Ajatus pyöri silloin mielessäni lähes päivittäin. Mitä lähemmäs vauvan syntymä tuli, sitä kaukaisemmaksi blogiajatus siirtyi. En missään vaiheessa saanut sitä todellista inspiraatiota ottaa ohjaksia käsiini, ja tarttua hommaan.
Nyt kuitenkin monta vuotta pohdittuani asiaa, halusin pistää homman pyörimään. Koen muutenkin, että kirjoittamalla asioiden kasaaminen kokonaisuudeksi toimii erittäin hyvin. Se on myös itselleni mieleinen tapa purkaa omia ajatuksia.
Mitä blogini tulee sisältämään? No tietenkin meidän arkeamme kotiäidin näkökulmasta. Tämä tulee sisältämään matkustelua, retkiä, ystäviä, lastenvaatteita ja ihan kaikkea maan ja taivaan väliltä, mitä lapsiperheessä voi tapahtua. Pääpointtina on pitää blogin ilmapiiri positiivisena ja rentona. Minulle saa ehdottaa postausvinkkejä teitä kiinnostavista aiheista ja varmasti tulen niitä myös ajoittain kyselemään.
Olen Netta, 27-vuotias vaimo ja 2-vuotiaan tyttären onnekas äiti. Kysyin mieheltäni, että millaista hänen mielestään perhearkemme on. Sain vastaukseksi, että hänen mielestään elämme leppoisaa ja leikkisää arkea. Kun katselen tällä hetkellä tytärtämme leikkimässä isänsä kanssa uudelle lelulla, ajattelen aivan samoin. Leppoisaa ja leikkisää. Tämä kiteyttää melko paljon sisälleen, mitä lapsiperhearki hyvin usein on. On kuitenkin sanomattakin selvää, että myös meillä on välillä huonoja päiviä, eikä kaikki mene niin hyvin kuin odottaisi.
Blogin nimi oli se, mikä luonnollisestikin aiheutti päänvaivaa. Pohdin sitä yhdessä mieheni kanssa, ja tämä lopullinen idea tuli häneltä. Mietin sitä hetken aikaa ja tulin itsekin siihen ajatukseen, että tää on just sitä, mitä minä olen. Olen vaimo, ystävä, tytär ja ennen kaikkea äiti. Äiti on tittelinä se, joka minua on kasvattanut vaimona, ystävänä ja tyttärenä kahden vuoden aikana todella paljon.
Tämä ensimmäinen tekstini on pintaraapaisua vähän sieltä ja täältä. Tämä voi vaikuttaa kovin epäselvältäkin, mutta lupaan, että jatkossa sisältö tulee keskittymään hillitymmin tiettyyn aihealueeseen. Toivon, että maltatte mielenne uuden bloggarialokkaan kanssa.
Pakko myöntää, että minua jännittää. Olen jännittynyt siitä, että miten onnistun vuosien mittaisessa haaveessani ja miten minut otetaan vastaan blogimaailmaan. Olisinkin innokas kuulemaan nyt heti alussa, että millaisia postauksia odottaisitte minun tekevän? Sen voin tässä vaiheessa paljastaa, että pian on tulossa jotain kivaa liittyen lastenvaatteisiin 😉 Ihanaa viikkoa jokaiseen kotiin, pysykää kuulolla!
<3 Netta