Vuoden 2016 elokuinen aloitti baletin

Muutama kuukausi sitten aloin kartoittamaan vaihtoehtoja harrastuksista ja hetken selailun jälkeen kohdalle osui paikallisen tanssiseuraa järjestämä satubaletti. Mutta harmi, ryhmä on tarkoitettu 3-4 vuotiaille. Otin kuitenkin yhteyttä ja kyselin, onko meidän pian reilu 2-vuotias aivan liian nuori ryhmään. Sain vastauksen, että meidän on mahdollisuus mennä tutustumaan ja sen jälkeen saamme itse tehdä päätöksen jatkosta.

Olemme nyt käyneet baletissa kaksi kertaa ja voi että, miten ihanaa onkaan seurata pienen neidin iloa ja onnea baletin sykkeessä. Eevi on ryhmän nuorin, mutta se ei haittaa eikä näy menossa. Muut tytöt ovat ottaneet Eevin kivasti mukaan ja hienoa seurata, kuinka he huomaavat Eevin olevan hieman pienempi. Aina on joku tytöistä neuvomassa, jos homma ei heti luista. Myös ohjaajat antavat tukea näin alkutaipaleella oikein mukavasti. Eniten minua on yllättänyt Eevin reippaus heittäytyä ja mennä kuin vanha tekijä. 

B61B6696-DD4E-4616-82A0-D4796D4E1399.jpeg

Tunneilla harjoitellaan hienoja balettitaitoja leikin ja satujen kautta. Siellä käytetään paljon eläinaiheita ja lapsille tuttuja leikkejä. Lasten on helppo omaksua uusia taitoja, kun niitä käsitellään tuttujen aiheiden kautta. Kävellään kuten flamingot, hevoset, ravut ja kissat. Venytellään, kiipeillään, juostaan. Lapsille ominaista. 

Seuraavana onkin vuorossa balettimekon osto. Tähän saakka olemme menneet niillä, mitä kaapista löytyy. Äiti on aivan innoissaan. Onneksi tyttökin. Kotona kuuluu usein ”balettitossut, lenkkarit, balettitossut, lenkkarit”.. aivan kuten tunneilla on harjoiteltu 😉 

<3: Netta

 

Perhe Liikunta Lapset