Koska mulla on unelma…

…ja se olen minä itse.

Katoin just äsken loppuun Sinkkuelämän. Ja itkin liikutuksesta. Mun ikilemppari sarjan lopussa on ajatus, joka tuntu just nyt todella tärkeältä ja haluan jakaa sen teille. Jokaisen tärkein suhde elämässä on itsensä kanssa.

Siksi mulla on unelma. 

 

Mietin sanontaa, joka on varmasti jokaiselle tuttu. Tee toiselle, kuten toivoisit itsellesi tehtävän. Mä kääntäsin tän just nyt näin: Puhu itselles, kuten toivoisit muidenkin puhuvan. Mä syyllistyn siihen, että en noudata tätä. Mä puhun itselleni välillä todella rumasti. Siten, että en puhuis kenellekään muulle niin. Mä kiusaan välillä itse iteäni. Nälvin ja haukun. Tökeröä käytöstä, joka ei todellakaan tee hyvää. Miksi en voisi tsempata minua, kuten tsemppaan rakkaita läheisiä? 

Älkää ymmärtälö väärin – mä tykkään itsestäni kyllä. Mutta kyllä mulla on vielä paljon opittavaa itsensä rakastamisessa. Siksi mä lähdin mukaan projektiin, jonka nimi on Unelma Itsestä. Ja mä asetin tavoitteen näille neljälle kuukaudelle, oppia rakastamaan itseäni. Iso tavoite, jonka eteen on tehtävä töitä. Mutta nyt on siihen hyvä hetki.

Mulla on ollut todella hankala (mietin kauan, että mitää sanaa tässä käytän…) syksy. Tuntuu hyvältä myöntää se. Moni on huomannut, että mä stressaan todella turhista asioista. Sellasistakin, joissa ei ole järkeä. Pelkään tulevaisuutta, koska ensimmäistä kertaa koskaan, mulla ei ole selkeää suunnitelmaa, kun koulu loppuu joulukuussa. Joku sanoi mulle tässä joku aika sitten, että sehän on vaan upeaa, kun mahdollisuudet auki. Mä en nähny sitä niin. Musta se tuntuu vain ahdistavalta.

Oon kuitenkin tullut siihen päätelmään, että tää vaikea hetki mun omassa elämässä on kuitenkin ovi johonkin ihan uuteen. Uskon, että siellä oven takana on myös vahvempi minä. Sellainen, joka kohtelee itseä, kuten muut kohtelevat mua. Sellainen, jolla on jo uusi unelma, koska vielä en siitä uudesta unelmasta tiedä. Se on varmasti syy, miksi oon tehny tästä syksyn alusta itselleni normaalia rankempaa. Uskon sen kuitenkin olevan kaiken tämän pohtimisen arvoista! Ja mä kun olen ollut se huoleton tyttö, joka ei liikaa ajatuksilla itseään vaivaa…

…mutta ehkäpä välillä on hyvä tehdä niin. 

-Sofia